yle.fi


Lännensarja: Kun länsi oli nuori

Julkaistu: 29.08.2008 - jouni

Hei muistelen lapsena katselleeni tv:stä sarjaa ranskalaisesta turkismetsästäjästä pasquinel tai jotai. Sarjassa avioitui sekä intiaaninaisen että valkoisen kanssa. Mikähän mahtaa olla sarjan nimi?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Jouni.
Minulla ei tietysti voi olla harmainta aavistustakaan siitä, milloin sinä olet ollut lapsi, mutta olisikohan lapsuutesi voinut osua 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen?
Silloin tarkoitat melko varmasti sarjaa Kun länsi oli nuori (Centennial): se kertoo coloradolaisen Centennial-nimisen pikkukaupungin historiasta 1790-luvulta aina 1970-luvulle saakka. Sarja perustuu James A. Michenerin jättiromaaniin.
Yksi alkujaksojen päähenkilöistä on ranskalainen Pasquinel-niminen metsästäjä, jota näytteli Robert Conrad. Pasquinel haluaa lähteä Kalliovuorille pyydystämään majavia, ja saa saksalaisen kauppias Bockweissin (Raymond Burr) rahoittamaan retkensä, kunhan ensin avioituu tämän tyttären Lisen (Sally Kellerman) kanssa. Metsästysretkellään hän joutuu arapaho-intiaanien leiriin, ja avioituu siellä päällikön tyttären kanssa päästäkseen käsiksi intiaanien kulta-aarteeseen.
Sarjan edetessä seurataan muiden muassa myös Pasquinelin puoliveristen jälkeläisten, Jaken ja Miken, kohtaloa. Jossain vaiheessa historiaa tapahtuu murhaskandaali, jonka paljastumista jännitetäänkin seuraavat sata vuotta...
Koska sarjan tapahtumat sijoittuvat lähes 200 vuoden aikahaarukkaan, näyttelijöitäkin vilisee sarjassa melkoinen määrä: puherooleja oli yli sata. Oman aikansa kuuluisuuksina sarjassa hyörivät mm. Barbara Carrera, Donald Pleasence, Timothy Dalton, Dennis Weaver, Lynn Redgrave, Robert Vaughn ja Mark Harmon. Ja sarja sattui muuten olemaan myös George Clooneyn ensiesiintymisen virstanpylväs: 17-vuotias Clooney oli sarjassa avustajana esittäen nimetöntä kyläläistä ihmisvilinässä.
Sarja oli valmistuessaan yksi kaikkien aikojen kalleimmista amerikkalaissarjoista - sen budjetti oli 25 miljoonaa dollaria, mikä 1970-luvun lopussa oli omaa luokkaansa. MTV esitti sarjaa keskiviikkoisin alkuvuodesta 1980 lähtien ja sarja päättyi, kun Centennialin historiassa päästiin "nykyaikaan" maaliskuussa 1981.
Sarjan ulkomaisia dvd-julkaisuja löydät netistä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!