yle.fi


Lasten ohjelmat Maahiset ja Viisas luonto

Julkaistu: 11.03.2011 - Turhautunut kaveriporukka R,K ja R

Hei!
Olisi kysyttävää Rouva Ruudulta eräistä vanhoista 90-luvun ohjelmista joita näytettiin Pikku Kakkosessa. Näitä kahta mietittiin isolla porukalla ja kukaan ei muistanut ohjelmien nimiä.
1. Ohjelman alussa oli pelottava musiikki ja siinä kerrottiin maahisista ja niiden kolttosista, esim. kerran oli poika laittanut metsässä maate tasaiselle alustalle ja huomasi myöhemmin että oli nukahtanut maahisten oven eteen ja maahiset nappas sen maan alle. Siellä ne tarjos sille ruoka ja juomaa, joita se ei syöny eikä myöskään sanonut maahisille sanaakaan, koska äiti oli niin neuvonut. Näin poika ei jäänyt maahisten taian alaiseksi vaan se heitettiin tyrmään jossa oli jo joku tyttö joka oli jäänyt taian alle syötyään maahisten pidoissa ruokaa. Poika pakeni sieltä ja lupasi tulla hakemaan tyttöä, jonka se tekikin ja ne eli sitt yhes loppuelämän. Sarjan nimi on siis hukassa.
Ohjelma oli varmaankin täysin suomalainen, ja siinä oli tarinankertoja joka kerto kuvien avulla tapahtumia. Tai oikeastaan ne oli piirroksia ja maalauksia. Musiikkia käytettiin paljon ja kaikki muistaa sen olleen aika hurjaa ja pelottavaa. Kertojan ääni vaihteli miehestä naiseen. Varmoja ei olla tuliko kyseistä ohjelmaa vain pääsiäisen aikaan vai koko vuoden ajan.

2. Katsottiin ala-asteella 1998-99 vuonna näytettiin Yleltä opetusvideota koululaisille, jossa pinkki papukaija keltaisissa housuissa, nimi oli Arttu, kertoi esim. vedenkiertokulusta ja neuvoi menemään luontoon tutkimaan sitä. Tunnarin loppuosa meni jotenkin näin: \"Kun Arttu sanoo Luontoon nyt vaan, viisastumaan. Luontoon nyt vaan OUJEE! Luontoon nyt vaan!\"

Kiitokset vastauksista jos sellainen löytyy!

Rouva Ruutu vastaa:

Heipä hei Turhautuneet!
Vaikka olenkin ajanpuutteen vuoksi joutunut lopettamaan tämän palstan ylläpidon, päätin vastata kysymykseesi, sillä satuin muistamaan molemmat kysymäsi ohjelmat.
Kuusiosainen maahisista kertova piirrostarina oli nimeltään Maahiset, ja se on esitetty Pikku kakkosessa vuosina 1996, 1998, 2002 ja 2007. Viimeksi Maahiset on esitetty syksyllä 2009.
Jännittävästä tekstistä vastaa Eija Timonen ja hiukan pelottavista vesivärimaalauksista Maileena Kurkinen. Lukijaääninä ovat Eriikka Magnusson ja Väinö Vainio.
Papukaija Arttu puolestaan opasti luonnon lainalaisuuksia 13-osaisessa animaatiosarjassa Viisas luonto, joka esitettiin meillä vuonna 1998. Tämän vuonna 1995 tehdyn saksalaissarjan alkuperäisnimi on "Albert sagt... Natur - aber nur!", ja englanninkielisissä maissa (ja You Tubessa) se tunnetaan nimellä ”Albert says... Nature knows best”.
Sarjaan liittyi myös runsaasti luontoaiheisia tehtäviä, joiden parissa voit verestää muistojasi. Hauskaa luontoretkeä!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!