yle.fi


Markus Similä TV:ssä

Julkaistu: 24.11.2008 - Porukan puolesta

Kahvipöytäkeskustelussa muisteltiin, että Markus Similä juonsi muutaman ensimmäisen Napakympin, mutta missä TV-ohjelmassa Similä oli ennen sitä juontajana? Muisteltiin, että oli kohtuullisen suosittu juontaja.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Porukan puolesta.
Markus Similä on niin monipuolinen toimittajapersoona, että melkeinpä suosittelen, että tutustut hänen elämäkertaansa Takki auki vuodelta 1993.
Lyhyesti luetteloituna hän aloitti radio- ja tv-työt 1950-luvun lopussa, oli MTV:n toimittajana 1960-luvun, Radio Ykkösen uutis- ja ajankohtaispäällikkönä 1985-92 ja tuottajana 1992-95. Sen jälkeen listalta löytyvät Radio Stadi, Huomenta Suomi ja monia muita. Lisäksi hän on toiminut muun muassa Uuden Suomen pakinoitsija vuosina 1977-85.
Juuri ennen Napakymppiä, 1980-luvun alussa, Similä tuli katsojille hyvin tutuksi MTV:n puheviihdeohjelmista Voihan perjantai ja Johan on lauantai: hän oli käytännöllisesti katsoen juontamassa MTV:n viihdeohjelmia joka viikonloppu.
Vuonna 1985 Similä juonsi Napakymppiä ensimmäisen puoli vuotta, ennen kuin siirtyi Radio Ykköselle. Yksinkertaisuudessaan legendaarinen Napakymppi-nimi on muuten Markus Similän keksimä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!