yle.fi


Onnela: Puhtaiden valkeitten lakanoiden ja Vihreän kullan maan kuvauspaikat

Julkaistu: 18.07.2008 - MK

Mistä päin Suomessa on kuvattu sarjan Puhtaat valkeat lakanat Onnela-kohtaukset? Missä ko rakennus sijaitsee?
Entä Vihreän kullan maan kartano?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei MK.
Puhtaat valkeat lakanat alkoi MTV:llä marraskuussa 1993. Katso-lehti haastatteli tuolloin tekijöitä ja kertoi: "MTV:n suurtyötä varten on vuokrattu Malmilta tyhjilleen jäänyt teollisuushalli, jonne on rakennettu perheen koti, tehtaan toimistoja ja konttoreita ja Mairen putiikkia tuhannen neliön verran. Ulkokuvauksia on tehty muun muassa Loviisassa, josta on vielä onnistuttu löytämään ehjää 60-lukulaista ja eteläsuomalaista pikkukaupunkiympäristöä." Joten Loviisaan päin ilmeisesti kallistutaan nyt Raikkaitten kodin ulkokuvissa. Sarjan tekijöiltä en tähän hätään saanut vahvistusta, sillä kaikki ovat kesälomalla.
Vihreän kullan maa kuvattiin Ruotsinpyhtäällä Strömforsin ruukin maisemissa. Ruukin rakennuksia on restauroitu 1990-luvulla ja alue toimii matkailunähtävyytenä. Siinäpä hauska kohde kesäretkelle - ties vaikka törmäisi Johannes Evolan haamuun!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!