yle.fi


Rautatie: selkeyttä tiedottamiseen

Julkaistu: 14.12.2007 - Tuija Nieminen

Tuleeko elokuvan Rautatie uusinnat näinä päivinä?
Tiistaina 18.12. klo 21.50, uusinta pe klo 16.20 ja la myöhäisillassa.

Rouva Ruutu vastaa:

Hyvä Tuija Nieminen,
kyllä vain, Kari Franckin ohjaama Rautatie (1973) esitetään noina aikoina Yle Teemalla. Arvelen että sinua hämmentää arkistopaikan otsikko "Helmiä Muistikuvaputkesta". Se taas viittaa siihen, että TV1:n Muistikuvaputken jokaiseen jaksoon liittyy Yle Teemalla esitettäviä kokonaisia ohjelmia kunkin viikon aihepiiristä, ensi viikolla siis tv-draamasta.
Hyvä että kysyit! Aion itsekin jälleen nautiskella Leo Jokelan ja Anja Pohjolan suurenmoisista rooleista Mattina ja Liisana, jotka lähtevät uutta rautatietä katsomaan. Myös sivuosissa riittää ihasteltavaa: esimerkiksi Kristiina Halkola tekee upean pikkuroolin Liisaa pihastaan hätistelevänä ruustinnana.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!