yle.fi


Sinikka Sokan esittämä laulu: Kipakan akan kehtolaulu

Julkaistu: 04.11.2008 - Muistoja kuvaputkesta

Juttelin tässä eräänä päivänä ystävättäreni kanssa laulavista näyttelijöistä. Myös Sinikka Sokan nimi tuli esille. Kumpikin meistä muistaa ohjelman vuosikymmenten takaa, mahdollisesti 70-luvun alkupuolelta. Kyseisessä ohjelmassa taisi esiintyä silloisia Teattarikoululaisia ja Sinikka Sokka heidän joukossaan. Erityisesti kummallekin on jäänyt kehtolaulu, jonka Sokka esitti. Mies oli taas omilla teillään ja nainen nukutti lapsia. Laulu muuttui sitä kipakammaksi, mitä vihaisempi emäntä oli miehelleen. Mutta mikä oli tämä laulu ja mikä olikaan ohjelman nimi ja milloin se esitettiin? Sinikka Sokan esitys oli niin unohtumaton, että kumpikaan ei muista ketään muita ohjelmassa mukana olleita!

Rouva Ruutu vastaa:

Hei.
Muistelemasi laulu on helppo tunnistaa: "Miksi hemmetissä sinä et jo nuku, piu pau, samanlainen oot kun koko isäs suku, piu pau."
Laulun nimi on Kipakan akan kehtolaulu ja sen on tehnyt työväenmusiikin veteraani Heimo Anttiroiko. Sinikka Sokka levytti Kipakan akan kehtolaulun vuonna 1978 ja hän lauloi sen ainakin TV2:n viihdetoimituksen ohjelmassa Suomalaisia tähtihetkiä vuonna 1983.
Todennäköisesti hän on laulanut laulun joskus aikaisemminkin televisiossa, sillä 1960- ja 1970-lukujen taitteessa hän lauloi Muksut-yhtyeessä ja esiintyi monissa teatterikoulutuksesta kertovissa dokumenteissa, ja sellaisissa ohjelmissa, joita ei ole enää tallella. Ylen levystössä on kuitenkin tallella nauhoite, jossa Sinikka Sokka laulaa tuon kehtolaulun vuonna 1973, joten muistikuvasi on varmasti ihan oikea. Sinikka opiskeli Teatterikoulussa vuosina 1970-74.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!