yle.fi


Tatort - Rikospaikalla Ballauf ja Schenk, krimi-sarja

Julkaistu: 25.03.2009 - Marja

Minkä niminen poliisikaksikko ratkoi rikoksia mainiossa saksalaisessa, muistaakseni Tatort- nimisessä sarjassa? Toinen poliisi oli lihava ja toinen hoikempi. Hoikemmalla oli nuoruuden kuohuntaa läpikäyvä Verena-niminen tytär. Olisikohan tästä tehty jokin tv-elokuvaversiokin, vai olivatko jaksot mahdollisesti vain elokuvan pituisia, siitä en ole varma. Tapahtumat sijoittuivat Kölniin.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Marja
Tatort eli Rikospaikalla on saksalais-itävaltalainen poliisisarja eli krimi. Sarjalla on pitkä ja arvostettu historia: se alkoi vuonna 1970 ja jatkuu yhä. Sarjaa on tehty yhteensä päälle 700 jaksoa; nykyisin sitä tehdään kolmisenkymmentä jaksoa vuodessa, ja jaksot ovat puolitoistatuntisia. Sarjan alkutunnus on yhä alkuperäinen.
Sarjassa ei ole yhtä päähenkilöä, vaan lukuisia rikostutkijoita eri paikakunnilla ja kaupungeissa. TV-yhtiöt ARD ja ORF tekevät sarjaa yhteistyössä kaikkien paikalliskanaviensa kanssa, joten sarjassa nähdään rikosetsiviä koko Saksasta ja Itävallasta. Rikospaikalla on nähty komisarioita Wienistä, Düsseldorfista, Stuttgartista, Münchenistä, Bernistä, Berliinistä, Baden-Badenista, Saarbrückenistä, Frankfurt am Meinista ja monista muista paikoista.
Jotkut etsivistä, kuten Götz Georgen esittämä Duisburgin etsivä Horst Schimanski tai Hannelore Elsnerin esittämä hampurilaispoliisi Lea Sommer tulevat niin suosituiksi, että niiden ympärille syntyy oma sarja.
Kölniläinen komissario Max Ballauf (Klaus J. Behrendt) selvitteli rötöksiä Freddy Schenkin (Dietmar Bär) kanssa vuonna 1997. Max Ballaufin serkun tytär, josta hän huolehti, oli nimeltään Anna. Verena oli yhdessä tarinassa esiintyvän vankikarkurin tyttöystävä, jota Ballauf ja Schenk seurasivat löytääkseen karkurin.
Lisätietoja Ballaufista ja Schenkistä löydät runsaasti heidän kotisivuiltaan.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!