yle.fi


Tunnussävel: Wanted

Julkaistu: 23.09.2008 - Kimmo Lindholm

Hei
Joskus 70-80 luvulla Klaus Thomasson juonsi jonkinnimistä aamuohjelmaa aika pitkään, siitä on mieleen jäänyt tunnussävelmän alkutahdit!
Kyseessä ei ole kuuluista "popcorn", joskin hän on sen myös yksittäisiä kertoja soittanut.
Hakemani kappale on kokonaisuudessaan instrumentaali ja muistan elävästi kuinka se oli kerta toisensa jälkeen positiivinen alku aamuun, vaikka olinkin tuolloin aika pikkunaskali vielä :-)
Haluaisin tietää kappaleen nimen ja yhtyeen.
T. Kimmo

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Kimmo.
Kysymyksesi liittynee radioon, eikä televisioon, jota palstani käsittelee.
Jonkun verran tiedän toki radiostakin, vaikka mikään asiantuntija en voi väittää radio-ohjelmien suhteen olevani.
Luulisin, että tarkoitat Aamutuimaan-ohjelmaa, jota mm. Klaus Thomasson juonsi Rinnakkaisradiossa 1970-luvun puolivälin jälkeen. Sen ikimuistettava vihellystunnusmusiikki oli Doogy Degli Armoniumin lännenmelodia Wanted vuodelta 1976. Ennio Morricone -tyyppinen instrumentaalikappale tunnetaan italian- ja espanjankielisessä maailmassa myös nimellä Se Busca. Singlen b-puolelta löytyy vähemmälle soitolle jäänyt instrumentaali Mescaleros.
Doogyn seuraava single Bounty Killer/Texana (1977) ei enää jaksanut kiinnostaa kuulijoita samassa määrin. Kaikkien sävelmien tekijöinä olivat F. Zulian ja orkesterin johtohahmo Enzo Stavolo.
Doogy Degli Armoniumin Wanted - Se Busca löytyy helposti internetistä, jos haluat verestää muistojasi.
1980-luvun alussa Klaus Thomasson juonsi Hyvää huomenta, Suomi -ohjelmaa, joka myös on varmasti jäänyt monelle mieleen. Sehän alkoi Karma-yhtyeen vuonna 1976 levyttämällä laululla Huomenta Suomi, josta tuli viimeistään siinä vaiheessa iskelmämaailmamme ikivihreä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!