yle.fi


Vintti pimeenä?? Pilkkopimeetä

Julkaistu: 20.01.2009 - Landepaukku

Heippa!
Sellainen asia vaivaa kun minulla on hyvin hämärä muistikuva sellaisesta 90-luvulla tulleesta ohjelmasta, jossa oli kilpailijoita ja niiden piti mennä pimeään huoneeseen ja tehdä siellä jotain tehtäviä. Sitten yleisö ja katsojat näki tv:stä kun ne yritti tehdä jotain annettuja tehtäviä siellä. Mikä siinä ohjelmassa oli oikein ideana ja kuka sitä juonsi?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Landepaukku.
Muistelemasi kisailuohjelma on nimeltään Pilkkopimeetä ja sitä juonsi radiosta paremmin tunnettu Ilkka "Ile" Jokinen poninhäntineen.
Pilkkopimeetä oli täyttä kisailuviihdehömppää, mutta siinä kokeiltiin uudenlaista kuvaustekniikkaa, mikä tekee siitä kiinnostavan palan visailujen historiaa.
Kussakin ohjelmassa kilpailee kolme paria mahdollisuutenaan voittaa etelänmatka. Ohjelmassa kilpaillaan tosiaankin pimeässä, sillä BVS-kameratekniikka (Beyond The Visible Spectrum) mahdollistaa pimeässä kuvaamisen. Kilpailuparit sähläävät annettujen ohjeiden mukaan ja niin studio- kuin kotiyleisökin näkee mitä pimeässä tapahtuu. Joka ohjelmassa on kaksi leikkiä, joista vähiten pisteitä saanut pari putoaa pelistä pois. Finaalissa viimeinen pari etsii kolme kysymysputkea pimeästä huoneesta. Jos he vastaavat kolmeen kysymykseen oikein kahden minuutin kuluessa, he voittavat matkalahjakortin.
Pilkkopimeetä on brittiläis-japanilainen ohjelmaformaatti, ja kalliin tekniikan vuoksi se kuvattiin Göteborgissa pohjoismaisena yleisradioyhteistyönä Ruotsin SVT:n, Norjan NRK:n ja Tanskan DR:n kanssa.
Sarjaa tehtiin vain 13 jaksoa, jotka esitettiin YLE TV1:llä keväällä 1997.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!