Itsenäisyyspäivän aattona 1972 esitetyssä Peter Von Baghin Olavi Virta-dokumentissa tuotiin iskelmä ensimmäisiä kertoja esille vakavasti otettavana aiheena. Ensimmäisessä tv-filmissään Von Bagh haastattelee huonokuntoista Olavi Virtaa, joka muistelee menneen suuruutensa aikoja. Haastattelu on kuvattu Pispalassa, jossa heikkokuntoinen ja miltei vuoteenoma Virta, kertoo tangosta, menestyslevyistään ja rakkaudesta.
Dokumentissa on yhdistetty Virran laulamat iskelmät hänen elinaikansa filmipätkiin, mikä luo uusia mielleyhtymiä filmeissä käsiteltyihin aiheisiin. Muun muassa yleislakon päättymisen juhlallisen tunteen äänimaisemana on Tango Desiré ja Kyllikki Saaren hautajaismusiikkina soivat Soria Moria ja Itämainen rakkaus.
Ensiesityksensä aikaan dokumentti aiheutti ristiriitaisia mielipiteitä. Se nähtiin yhtäältä tyrmääväksi kertomukseksi yhteiskunnan tavasta kohdella viihdetaiteilijoitaan, kuten Helsingin Sanomien arvostelija Raimo Möysä totesi (Unohdettiinko Ola, HS 9.12.1972). Toisaalta monet kokivat loukkaavaksi, jopa herjaavaksi sen, että sairas laulaja esitettiin heikkoutensa tilassa (esim. Kalevi Salomaa, Ei kenenkään kunniaksi, ESS 10.12.1972).
Sanavalmiina tunnettu von Bagh on haastattelijana kunnioittava ja kertoman mukaan haastattelutilanne oli dokumentin työryhmälle pysäyttävä. Vuonna 2010 ohjaaja muisteli tilannetta näin: ”Tuli hurja tuntu siitä, mitä ihmisen täytyy pärjätäkseen vielä tehdä”. Virralle myönnettiin taiteilijaeläke vasta pari kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Filmistä tuli myös karu dokumentti ikänsä töitä paiskineesta kansalaisesta, joka ei saanut nauttia onnellisesta vanhuudesta.
Olavi Virta ja kansakunnan salattu muisti -kooste löytyy täältä.
Teksti: Jukka Lindfors
Kommentit (4)
ENNEN OSATTIIN LAULAA NYKYÄÄN KAIKKI MÄÄKIJÄT PÄÄSEE MÄÄKIIN LEVYLLE
Nyt Olavi Virtaa osataan arvostaa. Hänen seuraajikseen kutsuttaja tai jalan jäljissään kulkevia taas haukutaan ja vähätellään kuin he eivät olisi ihmisiä lainkaan.
Miksei näistä asioista voida ottaa opiksi ja antaa arvostus kaikille?
Vieläkin kuulee laulajia mollattavan kuin Virtaa - "laulava lihapulla" tai vastaavaa. Taiteilijoiden rökittäminen näyttää olevan joillekin ainoa huvi tässä elämässä. Taiteilijat on herkkiä ja tuntevia ihmisiä. Olavi Virtakin otti tämän mollaamisen erittäin raskaasti. Tämä henkinen tressi/paine hukutetaan sitten alkoholiin tai muihin päihteisiin. Masennutaan.
Sortuneiden taiteilijoiden lista on liian pitkä.
Vieläkin joitakin artisteja hutkitaan mieluummin kuin tsempataan.
Surullista,ettei mitään ole opittu edelleenkään.