Bablo

Bablo

Tangomarkkinakilpailijat 2013, miehet

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

"Pitää tajuta kunnioittaa sitä, mitä esittää"

Maakunta: Varsinais-Suomi
Paikkakunta: Sauvo

Bablo: Tärkeimmät laulut

Bablo: Tärkeimmät laulut

Elvis teki lähtemättömän vaikutuksen äänellään ja tyylillään, lauloin harjan varteen pikkusiskolle Elvistä ja unelmoin olevani suurikin tähti 10-vuotiaana. Kotona meillä oli vanhoja sinkkukiekkoja ja löysin Musta ruusu -tangon ja se kolisi nuorelle miehelle, mutta en uskaltanut sitä bändin pojille kertoa, kun oltiin niin rock silloin.
Kaksi maailmaa Olavi Virran ja myöhemmin Kari Tapion versioina vei minut uuteen maailmaan, iskelmän pariin ja tykkäsin herrojen äänistä ja teksteistä. Kari Tapio on ollut suuri tien näyttäjä urallani, niin ystävänä, tekstien tekijänä kuin persoonanakin.
Esa Eloranta on Suomen aliarvostetuin laulun tekijä, vaikka hänen kynästään on lähtenyt valtava määrä hittejä monelle eturivin artistille. Esa on myös paras ystäväni ja olemme 19 vuotta kiertäneet yhdessä Suomea ja kokeneet kaiken, mitä kokea voi tällä alalla, olen ylpeä hänestä.
Edu Kettunen on ystäväni ja kynän mestari, samalla hän on myös tuonut musiikkiini uudenlaisia näkökulmia, omat tekstini ovat myös ehkä saaneet syvyyttä, kun olen pyrkinyt miettimään tarinoitani eri näkökulmista.

1. Love Me Tender - Elvis Presley
Opin 8-vuotiaana, kun sain eka kitaran tämän laulun ensimmäisenä ja sitten se oli menoa.
2. Are You Lonesome Tonight - Elvis Presley
3. Hound Dog - Elvis Presley
4. Musta ruusu - Veikko Tuomi
Ensimmäinen kokemus tangosta 13-vuotiaana ja ihastuin tarinaan ja säveleen.
5. Have You Ever Seen the Rain – Creedence Clearwater Revival
Ensimmäisen oman bändini biisejä 12-13v.
6. Bourbon Street – Hurriganes
Rock ’n’ roll valtasi mielen ja aloin tehdä rock-biisejä itselleni
7. Kaksi maailmaa - Olavi Virta
Hienointa iskelmää ikinä.
8. Unchain My Heart - Joe Cocker
Räjäytti tajunnan ja ihailin hänen ääntään ja energiaa.
9. Jersey Girl - Tom Waits
Soitin tätä vuosia ja tein kaverini kanssa suomennoksenkin kunnes vuonna 2000 tein uudet sanat ja levytin Taivas sinivalkoinen version.
10. Olen suomalainen - Kari Tapio
11. Myrskyn jälkeen - Kari Tapio
12. Haavetango - Kari Tapio
Tämä tango on ollut yksi mullistuksistani ja käsityksestäni tangosta hienon tekstin ja tulkinnan kautta.
13. Poika julman maan - Esa Eloranta
14. Nämä toiveet - Esa Eloranta
15. Matkalla San Franciscoon - Edu Kettunen
Edu..hyvän tuulen tuoja ja armoitettu kynän mestari.

Matkalla finaaliin: "Kun valkeni valtava urakka, joka on edessä, olen löytänyt siitä myös valtavan kipinän"

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Semifinaalin jälkeen: "Reipas ja mieltäylentävä seikkailu."

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Kuusi faktaa Bablosta:

Idolit: Joe Cocker, Kari Tapio
Lähipiirissäni vaikuttaneet henkilöt:
Kari Tapio, Esa Eloranta, Juha Björninen, Matti Esko yms.
Erikoisesiintymiset/saavutukset:
Kulta Kurkut, Teatteri Provinssi, erinäiset tv-ohjelmat.
Odotan kilpailulta:
Uusia kokemuksia elämään.
Haluan Tangokuninkaalliseksi, koska: Tangosta uupuu tällä hetkellä kaltaiseni ääni.
Kehu surutta itseäsi: Kyllä elämä kehuu, jos on tarvetta.

Bablo osallistui esikarsintoihin kappaleella Seinillä on korvat.

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Asiasanat: Tangomarkkinat

Kommentit (412)

Laulaminen voi olla kuinka taidokasta hyvänsä, mutta jos tunteet eivät välity tangoa esittäessä, ei homma toimi. Tangoa pitää nimenomaan tulkita! Minä pidän Bablon tavasta tulkita, eläytyä ja esiintyä.

>Isobel La 6.7.2013, klo 19.53

10.48.Kyllä ,olet erehtynyt,ei tarvi osata laulaa tangolaulu kisoissa.
Riittää kun osaa vähän sitä,tätä,tuota ja tärkeintä on että on oikeanlaiset suhteet tuomareihin.

>Anonyymi La 6.7.2013, klo 14.34

Bablo on tuote ja tunnettu artisti, vetää keikoilleen oman tyylinsä kannattajia. Mutta kun...tää on laulukilpailu ja en vain pääse asiasta yli enkä ympäri että laulukilpailussa pitää osata laulaa. Tango on tanssi- ja iskelmämusiikin vaativinta laulaa, vaativampaa on enää perinteinen klassinen laulu. Ei onnistu Pablolta tämä ei vaikka lehmät lentäis, ja eihän ne lennä...Sama koskee paria väärään kisaan eksynyttä tunnettua naisartistia.

>Anonyymi La 6.7.2013, klo 09.48

klo 22.21 Oli tosiaan vaikea tango, sitä oli suorastaan vaikea kuunnella.

>Anonyymi La 6.7.2013, klo 06.07

Jos lammas määkii niin, että muistuttaa Bablon ääntä, kannattaa kutsua eläinlääkäri! Jos taas Bablon ääni muistuttaa jonkun mielestä lampaan määkimistä, niin lienee parasta palauttaa mieleen miltä kuulostaa terve lammas. Meille voi tulla: tarjoan kahvitkin, ja laitan Bablon levyn soimaan niin voidaan yhdessä suorittaa vertailuja!

>Isobel Pe 5.7.2013, klo 23.39

18 :59 voi jukra..tosi vaikea Tango tosiaan,jus Konsertissa Lustila esitten kappaleen tosi upeasti ;D

>Anonyymi Pe 5.7.2013, klo 21.21

määkii kuin lammas

>Anonyymi Pe 5.7.2013, klo 20.46

Juuri tällaista tangolaulua kiitos! Meilläpäin jäi luokalleen, jollei osannut kirjoittaa ymmärrettävästi. Joten eikös jatketa kesää ja tangoilua hyvällä mielellä ja jätetään ontuvat provot (esim. 21.52) omaan arvoonsa!

>J.J Ke 3.7.2013, klo 23.57

KAIKKI NE KANS LUULEE OLEVANSA LAULAJIA PAREMPI ÄÄNISIÄ SONNEJA ON VIETY TEURAAKSI MUTTA BABLON SUOJATTI ON ILE JOKA EI TIEDÄ MUSIIKISTA MITÄÄN JOS ISÄ OLI MUSIIKKI MIEHIÄ NIIN POIKA EI OLE ILE LUULEE OLEVANSA EINO LEINO PITÄIS SUUNSA KIINNI

>SEINÄJOKI Ke 3.7.2013, klo 20.52

Ei tällaista tangolaulua, kiitos.

>Anonyymi Ke 3.7.2013, klo 20.40

Bablolla kävi nyt huono tuuri, ”Lasken tiilenpäät” tämä on hyvin vaikea tango ja vaikein mitä nyt tangoja listalla oli, joten kaipaa harjoittelua, mielenkiinnolla odotan miten Bablo laskee tiilrnpäitä.:)
Tampereen ”Haavetango” onnistui minusta hyvin.:)
Seinäjokea odotellaan.:)

>A. Ma 1.7.2013, klo 17.59

HYVÄ BABLO.

>Anonyymi ai Su 30.6.2013, klo 21.14

ihana bablo pidän lauluistasi tosi paljon varsinkin haavetangosta ja tästä mä olen mies joka ei koskaan tanssi vedä tangot tunteella niin hyvin menee pidän peukkua.

>Anonyymi ai Su 30.6.2013, klo 21.02

Eiköhän Bablo ole jo niin elämää nähnyt, että ei sinun Paha-Aatami tarvitse huolehtia kuinka hän juhlii kilpailujen jälkeen. Siinä olet kuitenkin oikeassa, että voitto voi tulla, niin hyvä oli äsken näytetyssä Matkalla finaaliin -ohjelmassa!

>Jouni L. Varsinais-Suomesta La 29.6.2013, klo 21.08

Kyllä siinä Bablon peräti kahden kuukauden mittainen ryyppytauko pärähtää päreiksi kun voitto Seinäjoella tulee!

>Paha-Aatami La 29.6.2013, klo 18.06

Bablo ansaitsi ihan oman paikkansa finaalissa! Jos aiemmissa vaiheissa karsiutui "tosi lahjakkaita" laulajia, heidän aikansa koittaa vielä, ehkä tulevina vuosina Tangomarkkinoilla, tai jossain muualla.

>Isobel Su 23.6.2013, klo 14.23

Lahjakas laulaja löytää aina paikkansa musiikki estradeilla.
Ei sitä pysäyty joku tangomarkkinatuomarointi jos se suosio on tullakseen.
Monipuolisuudesta täällä jaksetaan puhua päivä tolkulla.
Monipuolisuutta Bablo hakee ihan selvästi,kun lähti tangojen kyytiin.
Hyvä niin. Kyllä maailmaan laulajia mahtuu!

>Anonyymi Su 23.6.2013, klo 13.48

Sanotaanko niin että "suotuisat tuulet" puhalsivat pablon aina finaalitasolle asti. Nyt on kuitenkin niin kova porukka jäljellä että hönkäily ja niinsanottu "tulkinta" eivät enää riitä vaan tie päättyy finaalin ensimmäisessä osiossa. Harmittaa vaan muutaman tosi lahjakkan laulajan puolesta jotka karsiutuivat semifinaaleissa, ja joille paikka auringossa olisi kuulunut ennen tätä herraa.

>Anonyymi Su 23.6.2013, klo 12.00

Kyllä vain! Bablo on voittanut minun sydämen tämän osallistumisen myötä. Täytyy tunnustaa,että ennen tiesin hänet vain nimeltä. Nyt tiedän enemmän! Pidän hänen äänestään ja persoonastaan.
Aion hankkia itselleni hänen musiikkia ja innolla odotan Seinäjoen finaalia. Minut hän on voittanut puolelleen.

>Anonyymi To 20.6.2013, klo 14.49

Tiedättekö, että Bablo on nyt jo voittaja! Viis tangoista, kilpailuista, tuomareista, sijoittumisesta ym. mutta tämä sympaattinen ja hieman ujokin (?!) laulaja on jo voittanut paikan monen sydämessä. Hyvä Bablo, laula ja soita meille, anna meidän jatkossakin tuntea miten tunteella esitetty musiikki vie mukaansa!

>Isobel To 20.6.2013, klo 13.44

Niinpä A, Rahalla saa ja suhteilla pääsee.:(:(

>Anonyymi To 20.6.2013, klo 06.48

Ainaski kolmen sakissa, vielä en ihan tohdi sanoa että ykkönen mutta kuukauden päästä, kuukauden päästä.
Bablo on esittänyt tangoa hyvin vähän liekö koskaan ennen karsinta vetoa, nyt vaan nämä muutamat viikot kovaa treeniä niin eiköhän ääni ala taipumaan aina vain paremmin ja paremmin tangoon ja ykkönen on Seinäjoella.:):-D

>A. Ke 19.6.2013, klo 19.48

Ääni jonka tunnistaa. :) Oikealla asenteella finaaliin.

>Anonyymi Ke 19.6.2013, klo 12.05

Kukas sen kissanhännän nostaa jollei kissa itse.

Hyvää kesää sinulle,"tietäjä"-ystävä. Lento Suomeen odottaa. Pakko jättää sanan vaihto minun puoleltani tähän.
Ehkä nähdään vaikka Seinäjoella Babloa kuuntelemassa? Que sera?

>Anonyymi Ti 18.6.2013, klo 08.28

Nyt sen tiedät Sinäkin kun sen sinulle Kerroin!

>Anonyymi Tietäjä Ti 18.6.2013, klo 07.13

Sinähän sen tiedät.

>Anonyymi Ti 18.6.2013, klo 05.04

Tahatonta Se Tyhmyyskin on! Se lienee synnynnäistä?!?

>Luojan lahja?? Ma 17.6.2013, klo 21.17

Kaikki "koomikot", myös tahattomat sellaiset, edesauttavat pitkään ikään. Nauru pidentää ikää,sanotaan....

Uskon myöskin että Bablo yltää kolmen kärkeen.

>Anonyymi Ma 17.6.2013, klo 21.09

Saattaa Bablo yltää kolmen parhaan joukkoon,sen jälkeen Vainio runoilee hänet ulos ja Kyösti saa Kruunun ;)

>Anonyymi Ma 17.6.2013, klo 21.03

Jos tässä onkin Sen Pitkän Iän salaisuus niin Minähän olen Nero!!??! Toivon toki Sinulle pitkää ikää tuntematon "Ystäväni"

>Pitkä ikä Ma 17.6.2013, klo 20.44

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä