Kalle Jussila

Kalle Jussila

Tangomarkkinakilpailijat 2013, miehet

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

"Sydän auki, syli levällään"

Maakunta: Uusimaa
Paikkakunta: Mäntsälä

Kalle Jussila: Tärkeimmät laulut

Kalle Jussila: Tärkeimmät laulut

Vahvimmin minuun tunnepuolella ovat vaikuttaneet tietysti lapsuudessa erilaiset virret. Olen kasvanut uskon ja hartauden parissa ja virret kuuluivat silloiseen musiikkipuolen antiin olennaisesti. Joskus ennen murrosiän ohimenoa kuulin ja näin elokuvan Simpauttaja, jossa kuulin Tango Humikon kohtauksessa, jossa nuorimies tanssi haaveillen. Se oli ensimmäinen ns. kevyen musiikin kosketus ja vaikuttaa tietysti tänäkin päivänä minuun.
Nykyisistä vaikuttavimmat: Kari Tapion levyttämänä Olen kuullut on kaupunki tuolla, jonka levytin itsekin poismenneiden rakkaiden muistoksi, viime jouluksi. Enkeleitä seitsemän, joka on koskettavuudessaan aivan omaa luokkaansa. Vahvan muiston ja tunnejäljen on jättänyt myös oma häävalssi jonka tein vaimolleni. Valssi meidän kahden kappaletta ei julkaistu, mutta on saatavilla studioäänityksenä minulta tarvittaessa. Viisitoista kesää on ensimmäinen laulu Kari Tapiolta, jonka kuulin velipojan levysoittimesta ja olin myyty sen miehen musiikille ja ymmärrettävästi Roy Orbisonin ohella Kari Tapio on vaikuttanut minuun musiikillisesti eniten. Leah on sellainen kappale, joka sai minut huomaamaan, että pystyn laulamaan samat jutut kuin herra Big O. Itse tietysti eri äänenvärillä, mutta samoista sävel-lajeista ja tunnepuolikin on aika lähellä samaa.
Mitkä ovat luoneet musiikkikäsitykseni: Suurin tekijä on Roy Orbison ja hänen tyylinsä tehdä sävellyksiä. Joskus tuntuu, että sävellyksissä ei ole mitään kaavaa, mutta silti ne toimivat. Teksti ja esityspuolella suuri idolini on Kari Tapio. Hän on vaikuttanut minun tapaani laulaa sydämestä ja paatoksella, aina täydellä kunnioituksella teosta ja kuulijoita kohtaan. Iloiseksi tekee esim. Jukka Pojan musiikki. Se on vain niin letkeätä ja helppoa kuunnella. Tangontaika tarttui minuun, no tietysti jo lapsena Tango Humikosta, mutta tiedostaen tangosta Mustasukkaisuutta, siinä on sitä tunteen paloa ja tangon dramatiikkaa yllin kyllin.

1. Leah - Roy Orbison  
2. Viisitoista kesää - Kari Tapio

3. Wicked Game - Chris Isaak
4. Erilaiset vanhat virret
5. Olen kuullut on kaupunki tuolla – Kari Tapio
6. Mustasukkaisuutta – Olavi Virta
7. Valssi meidän kahden – Kalle Jussila
8. Älä tyri nyt – Jukka Poika
9. Silkkii – Jukka Poika
10. Enkeleitä seitsemän – Kari Tapio
11. Only the Lonely – Roy Orbison       
12. You Got It - Roy Orbison               
13. Running Scared - Roy Orbison     
14. Tango Humiko – Reijo Taipale

Matkalla finaaliin: "Kilometrit ovat opettaneet nöyryyttä elämää kohtaan"

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen


Semifinaalin jälkeen: "Vihdoinkin"

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Kuusi faktaa Kallesta:

Idolit: Kari Tapio ja Roy Orbison
Terveisesi tuomaristolle ja medialle:
Luottakaa minuun. Kiitos.
Muut kilpailut/saavutukset:
-92 pohjolan tähti voittaja, -97 tähtijahti voittaja
Odotan kilpailulta:
Hienoa elämystä ja menestystä.
Haluan Tangokuninkaalliseksi, koska: Haluan jakaa ihmisten kanssa kokemukseni elämästä ja paras tapa tehdä se on laulaa esim. tangoa.
Kehu surutta itseäsi: Karismaattinen, kokenut, todella komeaääninen nuorimies (ainakin mieleltäni), yleisö on rakastanut ja tulee rakastumaan minuun entistä enemmän.

Kalle osallistui esikarsintoihin kappaleella Haavetango.

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Asiasanat: Tangomarkkinat

Kommentit (185)

Totta,parasta tangon tulkintaa ;)

>Anonyymi Su 30.6.2013, klo 21.41

PARAS

>Anonyymi Su 30.6.2013, klo 16.25

On kuultu parempiakin laulajia, ei mikään erikoinen

>Anonyymi Su 30.6.2013, klo 09.57

Kallen esitykset on vaan niin luonnollisia,ikä ei haittaa kun homman osaa,hyvä Kalle tykitähän täysillä Seinäjoella >3

>Anonyymi La 29.6.2013, klo 23.41

Hoida homma himaan:-)

>Anonyymi La 29.6.2013, klo 22.51

Lavatanssit ovat taas suosiossa, tanssit kaipaavat Kalle Jussilan tyyppistä tanssimusiikin ja tangon todellista tulkitsijaa ja karismaattista persoonaa. Tangokuninkaallisia tulee niin hetken päästä kukaan ei laula todellista entisajan tanssimusiikkia.

Mikä tango ääni, Kalle Jussilan tyyppistä laulajaa ei ole ollut vuosiin tarjolla. Ehdottomasti Kalle voittoon.

>Kalle on PARAS !!! La 29.6.2013, klo 21.50

Miellyttävä esiintyjä. Sympaattinen ja hyvä ääninen.

>Anonyymi Su 23.6.2013, klo 09.35

Kalle on 3 parhaan joukossa kuitenkin, jos ei tuomarit mokaa.Terkkuja sinulle!

>Rauma To 20.6.2013, klo 06.58

Hyvät vastaukset. Kallessa on juuri sitä pilkettä silmäkulmassa,mitä tangossa tarvitaan. Suuria tunteita ja sydämestä sydämeen.

>Anonyymi Ke 19.6.2013, klo 14.03

Kalles on karismaa >3

>Anonyymi Su 16.6.2013, klo 20.54

Kalle on vieläpä sopivan ikäinen,vai mitä klo 12.34?

Peukkuja sinulle,Kalle,kun toinen suosikkini Karlo tippui finaalista.
Olitte ja nyt olet sinä paras!

>Anonyymi Su 16.6.2013, klo 13.15

Niin minäkin,kerrassaan hurmaava sopii Kunkuksi charmia löytyy ;D

>Anonyymi Su 16.6.2013, klo 11.34

Tätä jaksaisin kuunnella loputtomasti.

>Anonyymi Su 16.6.2013, klo 11.03

Onnea finaaliin!

>Anonyymi La 15.6.2013, klo 16.51

Jännäksi menee mut Onneee Kalle kisaan ;DD

>Anonyymi La 15.6.2013, klo 11.31

Mäntsälä saa vihdoinkin oman ihanan kuninkaan edellinen olikin hevonen ;D

>Anonyymi Pe 14.6.2013, klo 13.19

Ah! Ihanan miehistä. Symppis ja niin mukava ääni.

>Anonyymi Pe 14.6.2013, klo 06.23

Nyt on rinnassain Yksi toivomus vain , toiset Suohon laula Suonenjoelle käy!!!

>Mauri mansikka Ke 12.6.2013, klo 22.21

Vaikka meillä on täällä Kotkassa Järvisen Mikko, Taavitsaisen Marita, Liikasen Eki, Mäkelän Irmeli ja Kokkosen Taina,niin siitä huolimatta sanon : Erittäin puhtaasti laulat ja toivon sinulle menestystä jatkossa.

>Pitkäkaulainen Basso Ti 11.6.2013, klo 16.42

Hieno homma, seminaaliin menitin että kolina kuului! Nettiäänestys on verkostosta paljon kiinni, pitää vaan kaikki suhteet hyödyntää. Kurikan Pitkä Jussin respakin äänesti aamulla, ja voi olla, että sinne pukkaa vielä keikkaakin.
Toholammiltakin on tulut useita äääniä ;)

Suuntana Seinäjoki Turkusen kautta

>Reijo To 6.6.2013, klo 20.37

Kympin Mies kuten tiesin! En epäillyt sekuntiakaan! Elän vielä näissä Kouluarvosanojen maailmassa,kun niitä ns.Vanhan-Liiton Miehiä olen! Niin kuin aiemmin sanoin:"Kyllä Tämä tästä kunhan Ei Hötkyillä"Jos Suuri Toiveemme Kalle toteutuu näemme Suonenjoella!! Kai Muistathan???? Jos et niin Soita!!!

>Kulkuriveli Jami To 6.6.2013, klo 18.38

KIITOS KYMPIN KALLE!!! TAPAAMISIIN JA TSEMPPIÄ SULLE.

>tyttö samalta puolen liiteriä To 6.6.2013, klo 09.42

Ei mitään hätää Kalle,kyllä tuomarit sut Turkuun lähettää ja sieltä Seinäjoelle ;)

>Anonyymi To 6.6.2013, klo 09.40

Vaviskaa gringot!!! Tangokostaja tulee vielä!!!

>Kulkuri To 6.6.2013, klo 09.34

näyttää siltä että kymppisuoritus teiltä on tulossa .erittäin hieno saavutus.olen siitä erittäin kiitollinen.ja kaikki nuo kommentit mitä olette kirjoittaneet ovat olleet parasta tässä kisassa.koko porukasta kolmanneksi eniten kommentteja ja se on mun mielestä erittäin tärkeä asia ja se että 99% on positiivisia ja kannustavia/rakentavia.mukana myös hauskojakin.olen varma että sillä on vaikutusta myös tuomariston päätöksiin jatkosta.hienoa että tällainen jo "kokenut" ja entuudestaan tuntematon laulaja on koskettanut niin monia ihmisiä eripuolilla armasta isänmaatamme.

tapaamista tangon parissa, vaikka turussa ,toivoen.
Kalle Jussila(tangokostaja)

>Kalle Jussila To 6.6.2013, klo 09.17

Viimeinen ääneni siivittänöön Kallea voittoon.

>Terttu To 6.6.2013, klo 08.45

Olen varma,että Kalle nähdään Turussa. Tuomarit eivät voi tehdä ohareita näin hienon laulajan kohdalla. Eli nähdään Turussa ja äänet vielä tänään Kallelle.

>Anonyymi To 6.6.2013, klo 07.52

Skarpataan vielä tänään, että KALLE pysyy KYMPPINÄ, kun ero seuraavaan ei ole kovin suuri.Kiitos kaikille, olemme auttaneet Kallea unelman saavuttamisessa ja polku jatkuu Turkuun. JA SIELTÄ SEINÄJOELLE! Siellä tavataan.

>tyttö To 6.6.2013, klo 07.02

Vielä puuttuu 124 ääntä tämän päivän tavoitteesta. Vielä on tunti aikaa kiriä. Kai me sen teemme. Ei ole Kalle turhaan järven ympäri kilpaa juossut kun on kehittynyt tuollainen ääni. On muuten kaksi miestä joiden äänet muistuttavat toisiaan. KT Jalkanen ja KT Jussila.
Mutta nyt äänestämään,että varmistetaan kymppisija ainakin!!!

>tyttö sen liiterin toiselta puolen Ke 5.6.2013, klo 22.09

Hyvä Kalle!
Sinulla on kyky ja lahjat lauluun.
Olen valmis lähtemään Seinäjoelle kannustamaan.
Vielä voit antaa yhden äänen mestarille, joka muistutta tyylillään ja laulullaan pelottavan paljon "Kartsaa"

> AMH, sen liiterin nähnyt - :) Ke 5.6.2013, klo 21.00

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä