Tulvakaupunki New Orleansin rooli bluesin, rock’n’rollin ja varhaisen soulin kehityksessä on täysin ohittamaton. Sykkivässä monikulttuurisuuden pesässä rokattiin vuosia ennen kuin muu maailma tiesi asiasta mitään ja funkyt rytmit kuuluivat olennaisena osana kaupungin sykkeeseen jo hyvin varhain.
Ei ole näin ollen kovin yllättävää, että New Orleans antoi oman panoksensa myös 1960-luvun alun tyttöyhtyesoundille. Yksi aikakauden hienoimmista tyttötrioista oli The Dixie Cups, joka toi kotikaupunkinsa sielukkaan klangin amerikkalaisille pop-listoille. Yhtyeen suurin hitti oli vuonna 1964 levytetty The Chapel of Love.
Chapel of Love-kappaleesta piti tulla alun perinkin suuri hitti, mutta aivan toiselle yhtyeelle. Laulun olivat tehneet tunnetut hittitehtailijat Jeff Barry ja Ellie Greenwich yhdessä tuottajamoguli Phil Spectorin kanssa. Spector kaavaili kappaletta omille suojateilleen. The Crystals, The Ronettes ja Darlene Love pyörähtivät vuorollaan kokeilemassa onneaan laulun parissa mutta turhaan.
New Orleansilainen tuottaja-muusikko Joe Jones oli samoihin aikoihin tuonut kotikaupungistaan löytämänsä Dixie Cups-trion New Yorkiin levytyspuuhiin. Jones sai tarunhohtoisen Jerry Leiber-Mike Stoller-kaksikon innostumaan tytöistään ja Elvikselle kultaa vuolleet konkarit lupautuivat julkaisemaan yhtyeen musiikkia Red Bird-yhtiöllään. Nurkissa pyörinyt Chapel of Love-laulu kaivettiin ensisessioihin koepalloksi ja heti tärppäsi. Sisarukset Barbara Ann ja Rosa Lee Hawkins ja serkkunsa Joan Marie Johnson saivat herätettyä laulun henkiin koruttomalla ja tunteikkaalla laulutyylillään ja kappale singahti raketin lailla listojen kärkikahinoihin vuonna 1964.
Dixie Cups sinnitteli vielä seuraavan vuoden listoille pienempien hittien varassa, mutta Red Bird-yhtiön konkurssi käänsi heidänkin uransa laskuun. Muodit muuttuivat popmaailmassa ja Dixie Cuos lopetti toimintansa suosiolla vuonna 1966. The Chapel of Love kappale jäi kuitenkiin elämään oldies-radioiden ja erilaisten nostalgiakokoelmien pakollisena numerona. Kappale kuuluu siihen ikiklassikoiden joukkoon, joka sointinsa ja tekstisisältönsä tasolla symbolisoi kokonaista aikakautta ja sen viattomuuden ilmapiiriä.
Pekka Laine
Linkit: