Etusivu
Tekijät
Kuvauspäiväkirja
Visailut
Palaute

Muska + Mikki Kauste (Egotrippi) + Neumann (Dingo)

Kolmen sukupolven vokaaliakrobaattien kohtaaminen saa sukat jalassasi pyörimään ja meet sijoiltasi onnesta! Hitit menevät ja tulevat, mutta nämä pysyvät!

 
Kuva: YLE Kuvapalvelu, Seppo Sarkkinen Kuva: YLE Kuvapalvelu, Seppo Sarkkinen Kuva: YLE Kuvapalvelu, Seppo Sarkkinen
Muska Mikki Kauste Neumann

Muska Babitzin nousi veljiensä Kirkan ja Sammyn varjosta suomipopin eturiviin. Hänen dynaaminen lauluäänensä hakee vertaistaan vielä tänäkin päivänä. 1969 Muska lähti Danny Shown matkaan ja jäi sille tielle. Muska levytti ensisinkkunsa Kirjoita Postikorttiin Scandialle, mutta siirtyi pian Love Recordsin artistiksi ja julkaisi 1973 debyyttialbuminsa, jolla soitti nimekkäitä muusikoita Albert Järvisestä Pekka Pohjolaan. Muska perusti miehensä kanssa ohjelmatoimiston ja muutti 80-luvun lopulla Los Anglelesiin. Palattuaan Suomeen Muska on jatkanut keikkailua.

Testaa tietämyksesi Muskasta:

Egotripin tie suomipopin huipulle ja ensimmäiseen kultalevyyn kesti yli kymmenen vuotta. Entiset hevirokkarit Mikki ja Knipi perustivat 1992 Egotripin, ja Zen Garden otti yhtyeen suojiinsa 1995. Ensimmäinen menestyksenpoikanen oli 1997 ilmestynyt single Unihiekkaa. Jättipotti tuli vuonna 2003, kun Älä koskaan ikinä –biisi poimittiin Nousukausi-elokuvaan ja se löysi tiensä soittolistoille. Mikki on säveltänyt biisejä mm. Jonna Tervomaan levyille. Mikki Kauste vastasi Poppia –kyydissä –kutsuun etelän auringosta, ja lupautui oitis trioon Muskan ja Neumannin kanssa.

www.egotrippi.com

Testaa tietämyksesi Mikistä:

Dingo-yhtyeen tarina alkoi 1982 Porissa. Single Sinä ja minä voitti Levyraadin 1984 ja debyyttialbumi Nimeni on Dingo hurmasi niin äidit kuin tyttäret. Vuoden lopulla julkaistu single Autiotalo nousi jo listaykköseksi. 1985 ilmestynyt Kerjäläisten valtakunta myi 190.000 kappaletta, Music Box soitti Levotonta tuhkimoa, ja Dingo-ilmiö oli huipussaan. Järjestysmiehet eivät pystyneet enää suojelemaan bändiä hysteeriseltä yleisöltä ja yhtye väsyi menoon. 1986 Dingo hajosi ja Neumann siirtyi soolouralle. Neumann on toiminut yksityisyrittäjänä, hän työskenteli 90-luvun taitteessa EMI-levy-yhtiön tuotantopäällikkönä, ja tekee jatkuvasti keikkoja.

Testaa tietämyksesi Neumannista: