Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Keesi

Irokeesi, monikaani eli sivulta kaljuksi ajeltu pää, keskellä kapea pystyyn nostettu hiusvana, hiusten laitto onnistui esimerkiksi viiksivahalla, sokerivedellä tai varsinaisesti hiuksille tarkoitetuilla tuotteilla.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

Kimmo "Miettinen" Miettinen

Hilse-lehti & levyt, rockin moniottelija, radio dj

Paikkakunta: Hämeenlinna

Punk synnytti myös Suomessa paitsi bändien myös pienlehtien hyökyaallon. 1970-luvun punk-lehdistä ensimmäinen ja tärkein oli hämeenlinnalaisen Kimmo Miettisen perustama ja päätoimittama vuosina 1977-80 ilmestynyt Hilse. Pelkällä sukunimellään mieluusti esiintyvä Miettinen oli innostunut pienlehden tekemisestä jo ennen punkin tuloa ja Hilseestäkin tuli punk-lehti puolivahingossa. Ensimmäinen numero tehtiin pahasti jumiutuneen Ylermi-lehden seuraavaa numeroa odotellessa eräänlaiseksi terapiaprojektiksi. Kirjallisuus ja rock-lehdeksi suunnitellulla Hilseellä Miettinen osui tietämättään suoraan ajanhermoon. Parodiseksi aiottu Sex Pistols-juttu ja lehden nasevan energinen ote upposi samaan maaperään kuin punk ja lehti sai tekijänsä ällikällä lyöneen vastaan oton. Miettinen innostui punk-rockista ja aktiivisen avustajakunnan myötävaikutuksella lehteen ilmestyi yhä enemmän ajankohtaista punk-sisältöä ja pian Hilse oli
kannen slogania myöten punk-rock-lehti. Hilse oli erottamaton osa varhaista punk-skeneä ja inspiroivan pienlehden eli fanzinen prototyyppi. Sen jutut oli kirjoitettu hauskasti, roimalla asenteella ja ennen kaikkea häpeämättömän subjektiivisesti ja aiheskaala on parhaimmillaan anarkistisen laaja. Miettisen lisäksi kirjoittajakuntaan kuului esim. Kolla kestää-rumpali Jyrki Siukosen kaltaisia punk-nuorison arvostamia nimiä. Miettisen lehden levikki oli parhaimmillaan 5000:en luokkaa ja tilaajamääräkin kohosi yli tuhannen. Lehden teon myötä syntyneiden kontaktien pohjalta päätoimittajasta tuli puoliväkisin myös levy-yhtiön pomo. Hilse-julkaisi kaksi kokoelma-albumia, joilla esiintyi muun muassa sellaisia punkin ja uuden aallon edustajia kuin Vandaalit, Eppu Normaali, Kollaa kestää, Kohu-63, Vaavi, Ypö Viis, Sensuuri, Tinneri,Sig ja Se. Miettisen löydöistä suosituimmaksi nousi Pokon talliin siirtynyt Hassisen kone. Hilseen kuoppaamisen jälkeen Miettinen on jatkanut suomalaisen rockin merkittävänä taustasäätäjänä. Hän on ollut perustamassa ja tekemässä Bambi- ja Rumba-lehtiä, luonut useita lyhytikäisiä fanzineja, julkaissut merkittävän läjän vaihtoehtorockia Kumibeat,Gaga goodies,Popatak ja 5R-levymerkeillä. Lisäksi hän on levittänyt punkin ja äänekkään kitararockin ilosanomaa radio dj:nä yli 20 vuoden ajan.

Miettinen - WikipediaKuuntele Miettisen muistoja

« Takaisin edelliselle sivulle