Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Viiltely

Esimerkiksi lasinsirulla tehtyjä viiltoja ranteeseen. 1990-luvun lopulla alettiin puhua viiltotatuoinneista eli viiltohaavoista, joita tehdään useimmiten käsivarsiin ja joista yleensä jää pysyvät arvet.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

Kun ei ole varaa parempaan.

Paikkakunta: Hausjärvi

Kaikki alkoi siitä, kun tapasin 37 vuotiaan punkin, joka tunsi paljon 80- 90 lukujen punk - bändien soittajia. No jampalla oli sitten reilusti eurooppalaisia punk bändejä hihassa ja siitä se kuuntelu lähti. Aluks muistaakseni ratsiasta, pellestä ja pyhäkoulust. Samaan aikaan rupes kyrsimään tää hintojen nousu, kun kotona ei pahemmin muuta syötävää ollut kun ruisleipää ja vettä.

Ja kuten arvata saattaa, se edistää aatetta. Sittemmin jätin koulun kesken ja nyt sitä on sitten alettu parin jannun kanssa soitteleen muutaman kympin vehkeillä, että katsellaan mitä tulee.

Retku


« Takaisin edelliselle sivulle