Suomalainen punk-rock ei missään vaiheessa ollut Helsinki-Tampere-Turku-pizzakolmion varassa. Pienemmistäkin kaupungista kajahti ja lujaa. Loose Prick-yhtyeen kunniakas tehtävä oli nostaa Kouvola suomalaisen punk-kansan tietoisuuteen.

Punkin toiseen aaltoon kuulunut yhtye hoiti edustuksen mallikkaasti, sillä Loose Prickin kahden albumin ja muutaman pikkulevyn mittainen diskografia edustaa 1970-luvun lopun kapinarockin ehdotonta aatelia. Jos yhtyeen energisestä jylläyksestä pitäisi nostaa yksi raita Suomi-punkin best of-kokoelmalle, olisi oikea valinta epäilemättä vuonna 1979 julkaistun esikoissinglen paraatipuoli Meitä potkitaan päähän.

Loose Prickin kuningassingle kiteytti a-puolellaan punkin kiihkeän ja asioiden yleiseen olotilaan turhatuneen tässä ja nyt-asenteen. B-puolella se kumarsi liikkeen henkisiä esikuvia kappaleella Velton nimeen. Vaihtoehto gurulle ja esi-punkin väinämöiselle omistettu teos poiki myös mielentkiintoisen yhteistyöhankkeen varsinaisten punk-vuosien jälkeen kun Loose Prick säesti Veltto Virtasta maestron Beibi-albumilla. Kitaristi Jussi Kylliäisen kappaleista koottua omaa repertuaaria Kouvolan pojat saivat albumimitassa maailmaan kahdesti. Valkoiset sotilaat ilmestyi vuonna 1980 ja Etkö rakastaisi vuotta myöhemmin. Pikku hiljaa hiipuneen Loose Prickin miehistö on sittemmin jatkanut musisointiaan muissa yhteyksissä. Tällä hetkellä aktiivisin ex-jäsen taitaa olla Cheerleaders United yhtyeen laulajana komeata kitararokkia tekevä Timo Ranta.