Pohjoiskarjalan pojat pääsivät pinnalle 1970-luvun lopun murroksen jälkiryskeissä mutta osoittivat nopeasti olevansa paljon enemmän kuin joukko kilotavararääväsuita. Siitä todisti paitsi yhtyeen raketin nopea nousu kohutuksi ja kunnioitetuksi rocknimeksi myös se musiikillinen kehityskaari, jonka Hassisen kone reilussa parissa vuodessa piirsi. Kevättalvella 1980 Ismo Alangon lauluja poikkeuksellisella taidolla tulkinnut yhtye kruunataan pop-yhtyeiden uusi aalto-sarjan Suomen mestariksi ja huhtikuussa yhtye julkaiseen ensimmäisen levynsä. Jo saman vuoden lopussa kaikki tietävät Hassisen koneen ja sen, että rappiolla on hyvä olla. Suomalainen rockyleisö oli saanut uuden nuoren jumalan palvottavakseen.

Palvontamenojen ja kiihtyvän vouhotuksen keskellä Hassisen kone osoitti epätavallista rohkeutta ja selväjärkisyyttä. Se osasi olla sortumatta punkperinnön helmasynteihin. Se puhui viisaasti, muttei saarnannut yhden niitin varassa. Se osasi olla humoristinen tekemättä infantiilia riimihupaa. Ja se osasi olla ankara ja haastava myös itseään kohtaan sekä musiikin että lyriikan tasolla. Vuonna 1981 julkaistu single Jurot nuorisojulkkikset ja kyseisen laulun sisältänyt Rumat sävelet todisti juuri tästä. Kyseisessä kappaleessa Ismo Alangon teksti oli terävää ja paatoksellisuudessaankin vakuuttavaa ruoskintaa. Omaehtoisimmat ja tinkimättömimmätkin kapinalliset taipuivat laulussa osaksi julkisuutta ja valheista elävää tajuntateollisuutta. Sama uskalias totuuden etsintä ja musiikillisten värisävyjen laajentaminen heijastui koko Rumat sävelet-pitkäsoitolle. Juroista nuorisojulkkiksista oli kehkeytynyt monisärmäinen rock-yhtye, jonka musiikki oli noussut muotisuhdanteiden yläpuolelle todellisen pelottoman itseilmaisun tasolle. Tämä kulkusuunta huipentui seuraavana vuonna Harsoinen teräs-albumilla, joka päätti Hassisen koneen saagan ja vapautti Ismo Alangon uusiin taistoihin.