Muistan vieläkin elävästi sen, kuinka olin siskoni kanssa tekemässä pihatöitä eräänä kesänä 1970 -luvun lopulla ja ulos tuomassamme radiossa alkoi soida Pelle Miljoonan Väkivalta ja päihdeongelma -biisi. Sanoin kaksi vuotta vanhemmalle siskolleni, että "Hei, kuuntele sanoja!"

Olin itse 14 vuotias ja voin näin jälkikäteen todeta, että siitä hetkestä lähtien olin punkkari, vaikka en itseasiassa tiennyt sitä vielä silloin. Mutta koin eräänlaisen valaistumisen; joku sanoi ääneen totuuksia ja otti kantaa asioihin ja olin riemuissani siitä, että vihdoinkin oli jotakin, johon saatoin samaistua.

Punk toi tiedon siitä, etten ollut ajatusteni kanssa yksin; joku muukin ajatteli samalla tavalla ja piti esim. tärkeänä ihmisarvoa, joka ei ollut kiinni ulkoisista seikoista tai oikeutta kyseenalaistaa vallitsevia arvoja.

Tuossa vaiheessa punk-elämä liittyi lähinnä bändien kuunteluun C-kasetilta sekä vaatteiden värkkäämiseen uuteen kuosiin, myöhemmin kuljimme siskoni kanssa myös bändien keikoilla, mutta minut asia imaisi muutaman vuoden kuluttua mukaansa niin, että ryhdyin "julkaisemaan" omakustannelehteä sekä viljelemään porkkanoita ilman keinolannoitteita ja myrkkyjä.

Samalla elämänpiiri laajeni, kuljin liftaten festareilla kaupittelemassa kirjallista tuotostani ja tapasin enemmän samanhenkisiä ihmisiä. Mutta kaikki loppuu aikanaan, ja niin myös tuo boheemi elämänvaihe; tilalle tuli muita asioita koettavaksi, mutta iloitsen, että tuon seuraavan vaiheen päähenkilöille eli jälkikasvulleni olen pystynyt ammentamaan arvoja, joita punkin alkuaikoina nousi esille.
--- Olen kaunis, olen rohkea, syntynyt voittamaan!!!!!

nim. "Olen kaunis"