synnyin vasta vuonna 1994, eli punkin kannalta huonoon aikaan.
vuonna 2006 kuulin ensi kertaa Apulannan kappaleen koneeseen kadonnut, ja innostuin, sen jälkeen sain pari muutakin apulannan levyä, myös ehjän. ehjä oli mielestäni apulannan paras levy, ja sehän oli, mitä muutakaan, uutta aaltoa.
sen jälkeen tutustuin pelleen yms. muihin suomalaisiin uuden aallon artisteihin.
siitä n. puoli vuotta myöhemmin sain sex pistolsin levyn ja kaivoin isän levyhyllystä ramonesin, clashin ja muiden punk/uuden aallon yhtyeiden levyjä.
minua häiritsee vain se, että olen löytänyt vain yhden toisen suunnilleen ikäiseni, joka kuuntelee punkkia. kaikki muut katsovat oudosti, kun mainitsee ekan kerran kuuntelevansa punkkia. kukaan muu paitsi tämä yksi kaverini ei tajua minun innostustani punkkiin, ja se on raivostuttavaa. tuntuu välillä että olisin ainoa punkkia kuunteleva henkilö maan päällä, vaikkei se tosiaan ole totta, tiedän etä punkkareita on nyt enemmän kuin vähään aikaan.

tyttö -94