Sitä se oli kun ala-asteikäisinä kuunneltiin veljen kanssa vanhempien vanhoilta c-kaseteilta Eppu Normaalia, Kari Peitsamoa ja Pelle Miljoonaa ja kirjoitettiin biisien sanoja paperille. Ja mun kolitsihousuis oli ´viidentoista sentin resorit`.

Pitkään nuo pelle, eput ja hassisenkone (sekä muut suomikokoonpanot) oli sitä mitä kaipasin. Sitä ettei tarvinnu värjätä hiuksia niin kuin muut tytöt.
Ala- ja yläasteen (ja vuosituhannen) vaihteessa kiinnostus tota muusiikkia kohtaan hiipui omaa identiteettiä etsiessä.. Mutta kyllä se pian alko taas taustalla soida ja antoi itseluottamusta ja rohkeutta tehdä joitain asioita erilailla kuin odotettiin, vaikka ei samanhenkisiä kavereita ollutkaan.
Oli vain tajuttoman mahtavaa, että jotku oli tehneet biisejä joissa oli sanomaa!

Eipä se punkkiin samaistuminen kuitenkaan juuri päällepäin ole näkynyt. Hiukset oli - ja on maantienväriset eikä yhtään lävistystä missään ja silti aiva hiton kivaa.

Ja sama meno jatkuu.. Tosin voihan se lisätä jonkinlaista punk uskottavuutta että kengät on korjattu jeesusteipillä, vaikka onkin todellisuudessa vain rahanpuutetta..

Jotenkin tuntuu nykyään olevan pelkkä klisee se, että punkkari saa näyttää miltä tahansa.. Mutta eipä kai tuo ulkonäkö asennetta takaa.

jälkeläinen