Veljeni ja hänen kaverinsa kyselivät jatkuvasti:"Kumpi olisit, punkkari vai
fiftari?"Minulla ei 6-vuotiaana (1978-79) ollut hajua kummankaan merkityksestä.Vielä.Tuskin oli vajaata kahta vuotta vanhemmalla veljelläkään kunnes...

Kunnes hän vuotta paria myöhemmin sekosi sekä Sex Pistolsiin että Pelle Miljoonaan ja sen perässä kaikkeen muuhun punkkiin, mitä käsiinsä sai. 9-vuotislahjaksi tämä nuorisoradikaali toivoi ja sai korvanapit, värjäsi hiuksensa punaisiksi - mitä lapset eivät muuten siihen aikaan tehneet -j a sai äidin ompelemaan itselleen ruutuhousut.

Minäkin luin hänen perässään eräältä tutulta saatuja Soundi-lehtiä ja opin kaiken Ypö-viidestä, Ramonesista, The Exploitedista ym. Radiokin oli, jo ennen Rock-radiota, kohtuullisen armollinen ajan Tempakka-hengestä huolimatta.

Muistan kun kuulin ensi kertaa mielestäni senastisen elämäni kauneimman laulun:Pelle Miljoonan Hyvää yötä maailma.Siinä kerrottiin iltahetkestä juuri sellaisena kuin se meillä oli, taivaalla lentäviä suihkukoneita myöten. Joku Kollaa Kestään esitys taas sai ihon inhosta kananlihalle tai teki muuten nolon olon.

Eräiltä markkinoilta meille ostettiin Vaavin kasetti ja olihan se ihme, että se oli naapurikaupungista kotoisin, vaikka soittikin hassusti. Samassa kaupugissa tulevan tyttäreni isä aloitti siihen aikaan ammattikoulun.Hän oli 50-lukulaisten joukossa punk-aatteineen outo lintu.Hänenkin uransa alkoi Sex Pistolsista, tarkemmin sanoen bändiä paheksuvasta tv-ohjelmasta. Nähtyään Johnny Rottenin hän unohti Hurriganesin , eikä mikään muukaan ollut enää niin kuin ennen.

Aloin kaivella musiikkimuistoja 90-luvulla ja tilailin vanhoja levyjä cd-versioina. Kollaa Kestää soi siihen aikaan jo ilman inhoa vinyyliltä. Kun haluan muistella jo edesmennyttä ex-miestäni, pistän Vaavia soimaan: Tytöt hymyilee, mikä sopii oikein hyvin hänen parhaimpiin päiviinsä, ja taas oikeaan - ikävä kyllä - osunut Sadetta: "Mun unelmat ei toteudu...katson Salon valoihin ja pysähdyn ihmettelemään ja ihastelemaan sadetta..."

Hänen viimeiset vuotensa, ja jo vasta-alkanut aikuisuus, kuluivat suurelta osin hoidossa sikäläisessä mielisairaalassa. Mutta onneksi rock, myös punk-sellainen, on rajaton riemu. Vaavin Undertones-käännös Rakkauden orjat kertoo kutkuttavasti eräästä elämäni vaiheesta.Enkä tiennyt, ennen kuin hain sanastohaulla netistä, että 16-vuotiaana vasemmalla kädellä nauhoitetussa kasetissani olevat helmet ovat Damnedin, Buzzcocksin ja Dead Boysien tuotantoa.Olen siis digannut punkkia tietämättäni, niin hullulta kuin se kuulostaakin!

Ajat muuttuu
Jossain vaiheessa meille tulivat Dingot, Heavy Metalit ja muut. Siinä välissä kuunneltiin jopa Popedaa, mutsikin piti siitä! Punk unohtui ja oli suorastaan yäk.

Vähitellen se kuitenkin ryömi takasin Hard Corena ja muuna. Veli lähetti äidin divariin ostoksille. Kauppa oli täynnä keesipäitä, kun muori huusi ovelta: "ONKS TÄÄLLÄ TERVEET KÄDET?" Salamannopeasti lauma jakautui kahtia ja muodosti levylaatikolle johtavan kunniakujan.

Samalla paikkakunnalla kuin me asusti myös Turun Taudin laulaja, joka on kai vieläkin ylpeä siitä, ettei ole tehnyt päivääkään palkallisia töitä. Jonkin verran oli asiaan vihkiytynyttä porukkaa, mutta usein on käynyt niin että yksi ihminen on uskaltanut kävellä hiukset pystyssä ja niitit takissa yleisenä silmätikkuna. Hevareita oli enemmän, mutta punk kulki ensimmäisen Twisted Sister-villityksen jälkeen siinä mukana ikään kuin sivutaskussa, pienlehtinä ja sen sellaisina.

Kun tultiin Paimiosta Turkuun, Kupittaan puiston sähkökopissa luki vuosien ajan iso anarkia-A ja vieressä: Punk on tätä päivää. Viimein 90-luvulla koppi maalattiin ja vähän myöhemmin siihen tehtiin hemmetin ruma luvallinen graffiti. Kaipaan sitä vanhaa ja laitonta.

Maiju