Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Kilju

Diy-periaatteella toteutettu alkoholipitoinen juoma.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

Ratsia

Paikkakunta: Pihtipudas

Ikävystyminen, apatia ja tekemisen puute olivat keskeisiä 1970-luvun nuorisoa riivanneita ongelmia ja niinpä kyseisestä tematiikasta tehtiin useita punk-rock-lauluja.

Jokainen uusi musiikkityyli synnyttää omat antheminsa eli taistelulaulunsa. Suomalaisen 1970-luvun punkin piiristä nousee esiin useita aikakauden tunnuslauluja, jotka tiivistävät jotakin olennaista ilmassa liikkuneesta energiasta. Pelle Miljoonan ja Eppu Normaalin varhaisimpien kappaleiden ohella yksi täysin ohittamaton Suomi-punkin helmi on vuonna 1979 ilmestynyt Ratsia-yhtyeen Lontoon skidit.

Pihtiputaalaisen Ratsian vuonna 1979 ilmestynyt esikoissingle esitti suomalaisittain tyhjentävimmän kuvauksen aiheesta ja kytki laulullaan täkäläisen nuorison tunnot kansainväliseen kehikkoon. Ratsia-solisti Jyri Honkavaaran suoraviivainen purkaus pistää yksinkertaisella toteamuksella asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: Lontoon ja muiden metropolien skidien "tylsistyminen" oli luonteeltaan metafyysisempää jos tilannetta verrattiin keskisuomalaisen kunnan oikeasti ikävystyttävään elämänmenoon.

Ratsia yhdisti brittipunkista opitun napakkuuden hyviin omiin lauluihinsa ja yhtye voitti vuonna 1979 Rockin SM-kisojen uuden aallon sarjan. Ratsia oli saanut jo ennen sitä varmistettua itselleen levytyssopimuksen kun sen omakustannekasetti Kloonattu sukupolvi oli eksynyt Johanna-yhtiötään käynnistelleen Love Records -konkari Atte Blomin käsiin. Blom oli erittäin vaikuttunut kuulemastaan ja Ratsian Lontoon Skidit/Kassapää- single ja yhtyeen nimeä kantanut ensialbumi tehtiin vuonna 1979.

Lavalla nahkaan sonnustautunut Honkavaara luotsasi Ratsian suomalaisen uuden aallon terävimpään kärkeen. Yhtyeen soitto oli tiukkaa ja Honkavaaran kappaleista löytyi juuri oikeanlaista punk-romantiikan hehkua.

Katutason kuvauksista rosoisiin rakkauslauluihin yltänyt Ratsia muutti tyyliään 1980-luvun alussa syntetisaattoreita hyödyntäneeseen synkempään suuntaan. Mustiin vaatteisiin ja dekadenttiin meikkiin siirtynyt Jyri Honkavaara lopetti yhtyeen ja liittyi Mats ja Måns Kulmanin synkistelevää tanssirockia soittaneeseen Hefty Loadiin. Kriitikoiden arvostama yhtye juuttui lähinnä kulttinimeksi ja Lontoon skidit jäi pysyvästi Honkavaaran keskeiseksi merkinnäksi suomirokin aikakirjoihin.

Lue Jukka Junttilan artikkeli Ratsiasta vuodelta 1995Katso Ratsiaa Elävässä arkistossa

« Takaisin edelliselle sivulle