Sex Pistols ja Suomessa Eppu Normaali, erityisesti Poliisi pamputtaa taas, innostivat punkkiin. Elettiin siis vuotta -78 tai 79.

Sitten tuli Ramones Eppujen vaikutuksesta. En koskaan erityisemmin innostunut välittämään Pellen julistuksesta. Tukat leikautettiin lyhyeksi, tästä isät pitivät. Pidettiin ehkä nahka- tai pikkutakkeja, rintamerkkejä, ehkä joku löysä solmio kaulassa. Se oli sen ajan punk-asu. Joitakin hakaneuloja näkyi. Punkin rinnalla kuunneltiin vielä vanhojakin suosikkeja, erityisesti Hurriganesia.

Innostuttiin, varmaan loppuvuodesta 1979, perustamaan oma bändi, trio, Pekka ja sudet. Pekka oli kitaristilaulajan etunimi. Itse hakkasin rumpuja. Kamat olivat Pekan, joka oli jonkun vuoden meitä vanhempi ja kävi töissä paikallisessa paperitehtaassa.

Ajan hengen mukaisesti tehtiin omia biisejä. Emme kyenneet Eppujen ja Ramojen rentouteen ja huumoriin. Tekstit olivat samanlaista julistusta kuin Pellellä, ellei kovempaa. Esimerkiksi: "Vihaan poliisia. koska olen poliisin vihaaja!" Onneksi äänittämämme kasetit ovat, toivottavasti kaikilta bändin jäseniltä, kadonneet ikuisiksi ajoiksi.

Teimme yhden keikankin muiden paikallisten "kykyjen" kanssa vappuna. Tupa oli täynnä ja känninen yleisö riehaantui meidänkin vuoromme aikana. Pian tämän jälkeen bändimme hajosi, niinkuin ilmeisesti asiaan kuuluu, siihen, että laulaja kirtaristi yritti opettaa basistille lisää sointuja.

Se mikä minulle jäi punkista käteen oli usko siihen, että asioita voi, saa ja pitää tehdä omaehtoisesti ja omaiperäisesti. Mitä vastaan punk sitten kapinoi? No ainakin aikuiset se hermostutti.

Tämä on mielestäni edelleen kunnon rockin tehtävä. Valitettavsti tähän ei juuri törmää. Minäkään, yli nelikymppinen ukko, en juuri hermostu näistä nuorisobändeistä, paitsi ehkä siitä, että ne ovat niin nössöjä. Kyllä jumalauta lamaantunille pitää haistattaa...

Jussi