Sunnuntaisin Suomi hiljenee
Metalliliitto ei
"Mitä yhteistä on Metalliliitolla ja krematorionhoitajalla?
- Kumpikaan ei jätä asiakastaan kylmäksi."
Vaikka metalli ei kaikille sovikaan, aiheuttaa raudan puutekin anemiaa ja on se muutenkin kaikille soluille välttämätön kivennäisaine.
Metalliliitossa on muutakin kuin pelkkää rautaa - ajankohtaisia uutuuslevyjä laidasta päätyyn ja joskus maaliinkin osuen. Myös DVD:t.
Historiasta ei välttämättä paljoa opita
- sillä kun on ollut tapana toistaa itseään, muttei vanhempien tekoja kielletäkään kolmanteen polveen asti.
Haastatteluissa tekijät kertovat niin itsestään kuin muistakin, musiikistaankin.
Ja sitä tulee paljon.