|
Radiomafia Roots-illan Studio B Live: Radiomafia Bluesmies, huuliharpisti/laulaja Keith Dunn (USA) esiintyy livenä Radiomafian Studio B:ssä, Ulvovat Sudet -lähetyksessä maanantaina 7.10.2002 klo 23 alkaen. Keith Dunn esiintyy Radiomafian Studio B Live -sessiossa soolona, vaikka yleensä harpun soittoa on totuttu kuulemaan vähintään kitaran säestyksellä. Dunnin instrumentalismi on hätkähdyttävän voimakasta, instrumentalismia pehmentää lämmin lauluääni ja kenkien rytminen poljenta. Blues on heitellyt 47-vuotiasta Keith Dunnia Bostonista Pariisiin, Teksasista Tokioon. Hän on uransa aikana ollut muun muassa Roomful Of Blues -yhtyeen solistina sekä vaikuttanut Austinissa 70- ja 80-lukujen kuumina vuosina Jimmie ja Stevie Ray Vaughanin partnerina. Keith Dunn on huuliharpistina varsinainen helmi tämän päivän bluesmaailmassa, Dunn on imenyt vaikutteensa erityisesti legendaariselta Big Walter Hortonilta, johon hän tutustui 70-luvulla. Dunnin sanoitukset ovat voimakkaasti kantaaottavia, hän laulaa esimerkiksi huumeongelmasta ja mustien nuorten ajautumisesta rikoskierteeseen. Toki Dunn laulaa myös siitä mistä bluesmiehet ovat aina laulaneet - menetetystä rakkaudesta.
Lisätiedot Radiomafia
Copyright © Radiomafia, 2002 |