Radiomafia
Lehdistötiedote

Radiomafian Pressiklubilla esittäytyvät
Nuoret riistäjät

Radiomafia
Vko 41/2002
Pressiklubi
Maanantai 7.10.2002 klo 12-14

Jos duunarilla on leipä tiukassa, se on sitä myös nuorella yrittäjällä. Maamme on pullollaan pieniä yrityksiä, joissa yksi ja sama ihminen on työpaikkansa toimitusjohtaja, sihteeri, työntekijä, palkanmaksaja, kahvinkeittäjä ja siivooja.

Radiomafian Pressiklubilla nuoret yrittäjät kertovat arjesta ja omasta työstään – miksi he päättivät perustaa oman yrityksen, entä kuinka tiukassa tilipussi on? Joissain mielikuvissa yrittäjät ovat alaistensa riistäjiä mutta kuinka raskasta on kantaa vastuu firman toiminnasta.

Nuoret riistäjät –juttusarjan ensimmäisessä osassa siivousalan yrityksen perustanut Terhi Kotkansalo kertoo, miksi hän päätti ryhtyä yrittäjäksi ja miltä tuntuu, kun tietää itse olevansa viime kädessä vastuussa omasta, alaisten ja yrityksen selviämisestä.

Radiomafian kuuntelijat voivat osallistua juttusarjan kulkuun, ehdotuksia esiteltävistä työpaikoista otetaan vastaan sähköpostitse, pressiklubi.radiomafia@yle.fi.

Radiomafia, Pressiklubi, Nuoret riistäjät, maanantaisin klo 13.40, alkaen 7.10.2002.

Lisätiedot Radiomafia
Tuottaja Susa Porvali p. 09-1480 2740
Tiedottaja Minna Peltomäki p. 09-1480 5876

Copyright © Radiomafia, 2002