YLEX – enemmän kuin radio
YLEX on uutta musiikkia esittelevä monimediallinen radiokanava. Se on
enemmän kuin radio, sillä kuuntelijoita lähestytään entistä enemmän myös
internetin, mobiilin ja erilaisten tapahtumien kautta. Monimedialliset palvelut
voivat jatkossa olla yhä itsenäisempi osa kanavan toimintaa eivätkä vain
radiolähetystä tukeva toiminto. Lisäksi YLEX tekee yhteistyötä YLEn
televisiokanavien kanssa.
Ohjelmajohtaja Ville Vilén kertoo: "Me uskomme radiopuheeseen.
Yleisöä voidaan palvella ei ainoastaan soittamalla musiikkia vaan myös
hyvällä, toimitetulla radiopuheella. Luvassa on persoonallista dialogia
kanavan ja sen kuuntelijoiden välillä sekä keskittyneitä
haastatteluja."
YLEX –kanavalla ovat aamujuontajina suositut Peltsi ja Juuso.
Keskipäivässä juontavat Kati Mikkonen ja Tomi Saarinen, iltapäivässä Luca
Gargano ja Maria Paattiniemi sekä alkuillassa Olli Junes ja Veli Kauppinen.
Toimittajina ovat Laura Airaksinen, Jonna Autio, Jani Kortti ja Johannes
Voutilainen. Myös Leila ja Annukka ovat kanavan ohjelmistossa, urheiluhuumoria
tarjoilevat Pietarinkadun Oilers GO GO! sekä Salibrandy. Musiikin
erikoisohjelmia tarjoavat alan huippunimet, muun muassa Metalliliitossa Klaus
Flaming, tanssiohjelmissa Kalle Miettinen ja Leena Lehtinen, keskiviikon
rock-illassa on isäntänä Pekka-Tapani Laine.
Aamu- ja iltapäivien osalta kanavan päiväohjelmisto on talkshow–tyyppistä,
radiopersoonia painottavaa lähetysvirtaa. Arjen keskipäivässä tarjotaan
puhepainotteisempaa asiaa kohderyhmää kiinnostavista aiheista. Iltaisin kanava
lähettää kohdeyleisön kannalta tämän hetken tärkeimpien musiikkilajien
erikoisohjelmia – maanantaisin on luvassa uusi rap/hiphop –ilta, tiistaisin
kuullaan tanssi-ilta, keskiviikkoisin on vuorossa rock ja sunnuntaisin raskaampi
rock sekä metalli. Torstai-iltaisin YLEX keskittyy kolmeksi tunniksi
opiskelijaelämään, kampusradiossa matkustetaan opiskelijapaikkakunnille ja
–tapahtumiin tekemään lähetystä ja pyydetään myös opiskelijoita
osallistumaan lähetyksen tekoon.
"Me satsaamme mielenkiintoisiin puhesisältöihin, luvassa on puhetta
pitkistä haastatteluista show –tyyppisiin ohjelmiin. Aiheet painottuvat
kohderyhmän maailmaan: populaarikulttuuriin ja sen ilmiöihin, opiskeluun sekä
muihin kohderyhmän elämäntilanteeseen kuuluviin asioihin." Radion
uutistoimitus toimittaa kanavan uutiset. Kanavalla on erilaisia teemapäiviä ja
kampanjoita, joilla lisätään tietoa kuulijoille tärkeistä,
yhteiskunnallisista asioista.
YLEX on uuden musiikin kanava. Se pyrkii tuomaan esiin uutta kotimaista ja
ulkomaista musiikkia ja olemaan pop- ja rockmusiikin keskeinen vaikuttaja.
Musiikkia tuodaan esiin laajasti monipuolisten, kohderyhmän kannalta
tärkeimpien erikoisohjelmien kautta. Lisäksi lähetetään TOP 40 –ohjelma,
Suomen virallinen lista. Kuuntelijat pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä
musiikkia kanava soittaa uudistetun, laajemman musiikin äänestyskäytännön
kautta. Kanava aikoo keskittyä myös voimakkaammin opiskelijaelämään uuden
ohjelmakonseptin myötä. Kanavan musiikkiaste on 67%.
Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä eli » Yleistä YLEstä