2 6 . 1 2 . 2 0 0 4   
k l o   2 2 . 0 5   T V 2   

 
Timo Koivusalon ohjaama RENTUN RUUSU kertoo Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen,
kahden suomalaisen musiikin merkkimiehen värikkään tarinan. Elokuva seuraa kansantaiteilijan taivalta huikeista menestyksen hetkistä niitä seuranneisiin alamäkiin.
Suosionsa hurjimpina vuosina Irwin Goodman oli tähti, joka lensi helikopterilla keikkapaikalta toiselle. Se oli Suomessa ennennäkemätöntä.
 
  Hän teki yhdessä Vexi Salmen kanssa kymmenittäin hittejä, joissa soi suomalainen blues - viinaa, naisia, kapakoita ja elämän alakuloa - mutta myös hilpeä, itseironinen sävel. Seuratessaan Irwinin tarinaa elokuva kertoo samalla siitä, kuinka Antti Hammarberg jäi yhä pahemmin taiteilijaminänsä niskalenkkiin ja alkoi elää Irwinin elämää kaikkine lieveilmiöineen.

Elokuvan ensi-ilta elokuvateattereissa ympäri maan oli tammikuussa 2001.

Pääosissa näyttelevät Martti Suosalo (Irwin) ja Ilkka Koivula (Vexi). Muissa rooleissa mm. Riitta Salminen, Esko Nikkari, Eeva-Maija Haukinen, Pertti Koivula, Tom Lindholm ja Raimo Grönberg.