RESEPTIT 2006

(viikot 1 - )


VIIKKO 1:

 

SINIHOMEJUUSTOBROILERIA

700 g kypsiä broilerinpaloja (esim. grillibroilerin tähteitä)

2 dl purjoa suikaleina

150 g sinihomejuustoa

2 dl ruokakermaa

Paloittele kypsä broileri voideltuun uunivuokaan. Levitä lihapalojen päälle purjosuikaleet ja murustettu sinihomejuusto. Kaada päälle kerma. Kuorruta +225C:ssa uunissa noin 20 min. Tarjoa keitetyn riisin ja raikkaan salaatin kanssa.

 

HELPOT KALAPULLAT

1 kg kalafilettä (haukea, pikku ahvenia, seitä tai turskaa)

1½ dl ruokakermaa

1 dl korppujauhoja

1 muna

1 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 dl hienonnettua tilliä

Vehnäjauhoja

Laita monitoimikoneen kulhoon kalafileet paloina ja kerma. Anna koneen jauhaa kala ja lisää korppujauho, muna, suola ja pippuri. Ota seos pois kulhosta ja lisää tillisilppu. Pyörittele massasta öljytyin käsin pallosia ja kierittele palloset vehnäjauhoissa. Paista palloset öljy-voiseoksessa kypsiksi. Tarjoa peruna-juuresmuhennoksen kanssa.

 

PERUNA-JUURESMUHENNOS

150 g porkkanaa

50 g juuriselleriä

3 rkl öljyä

500 g perunoita, kiinteä lajike

1 dl vettä

½ tl suolaa

2 dl kuohukermaa

ripaus pippuria

Kuori ja kuutioi porkkana ja selleri. Kuullota niitä hetki öljyssä ja lisää vesi. Hauduta 10 min. Kuori ja kuutioi perunat ja lisää ne porkkanaseokseen yhdessä suolan kanssa. Hauduta 10 min ja lisää kerma. Lisää pippuri ja hauduta vielä noin 5 min miedolla lämmöllä. Tarkista suolaisuus.

 

RAIKAS SALAATTI

1 ruukku rapeaa salaattia

pala tuorekurkkua

2 varsisellerin vartta

pala purjoa

kastike:

1 sitruunan mehu

½ dl vettä

3 tl sokeria

½ tl suolaa

½ tl sitruunapippuria

Suikaloi kaikki kasvikset ja sekoita ne kulhossa. Mittaa kastikkeen kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista hyvin sekaisin. Kaada kastike salaatin päälle.

 

MAUKKAAT SÄMPYLÄT

2 dl maitoa

25 g hiivaa

2 dl makeaa omenasosetta

1½ tl suolaa

2 tl anista

1 tl inkivääriä

½ dl öljyä

1 dl ruisjauhoja

6 - 7 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää omenasose, suola, anis, inkivääri, öljy, ruisjauhot ja puolet vehnäjauhoista. Vaivaa hyvin sekaisin. Alusta loput jauhot hyvin vaivaten joukkoon. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Muotoile taikinasta tanko ja jaa se yhtä suuriin osiin, muotoile sämpylöiksi. Kohota uunipellillä sämpylät kaksinkertaisiksi. Voitele sämpylät vedellä ja paista ne +225C:ssa uunissa noin 12 – 15 min.

 

 

VIIKKO 2:

 

ERILAINEN AAMIAISPUURO

2 dl isoja kaurahiutaleita

3 rkl kauraleseitä

2 dl vettä

2 banaania

300g maustamatonta jogurttia

(hunajaa)

Mittaa kulhoon hiutaleet, leseet ja vesi. Anna seoksen turvota yön yli jääkaapissa. Soseuta banaanit. Sekoita hiutaleseokseen banaanisose, jogurtti ja tarvittaessa hunajaa. Voit lisätä joukkoon pakastemarjojakin, jos haluat.

 

PERUNAINEN SIPULI-PEKONIPIIRAS

Pohja:

350 g keitettyjä perunoita

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ dl öljyä

Täyte:

175 g amerikanpekonia

2 isoa sipulia

pala purjoa

150 g kypsää perunaa

2 dl ruoanvalmistus jogurttia

1 muna

2 dl mustaleima emmental-juusto raastetta

Valmista pohja. Raasta kypsät perunat ja sekoita raaste kuiviin aineisiin. Sekoita seokseen öljy. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Suikaloi pekoni ja ruskista se pannulla. Suikaloi sipulit ja purjo. Raasta perunat karkealla raastinterällä. Lisää pannulle sipulisuikaleet ja hauduta hetki. Kaada sipuli-pekoniseos kulhoon ja sekoita siihen perunaraaste, jogurtti, muna ja juustoraaste. Kaada täyte vuokaan ja kypsennä +200C:ssa uunissa noin 35 - 40 min. Tarjoa esim. iltapalana raikkaan salaatin kanssa.

 

JAUHEMAKSAKASTIKE

300 g jauhettua naudanmaksaa

3 rkl öljyä

1 iso sipuli

2 rkl vehnäjauhoja

1 dl vettä

2 dl ruokakermaa

2 rkl tomaattisosetta

½ tl suolaa

ripaus pippuria

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulia pannulla hetki ja lisää maksa. Paista seos murumaiseksi ja lisää hyvin sekoittaen jauhot veteen sekoitettuna ja kerma. Lisää mausteet ja hauduta kastiketta 5 min. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja puolukkasoseen kanssa.

 

PORSAANKYLJYKSET SMETANA-SIPULISEOKSELLA

4 kyljystä

1/3 tl suolaa

ripaus pippuria

tilkka vettä

seos:

1 - 2 sipulia

2 tl öljyä

1 tl hunajaa

3 dl smetanaa

ripaus suolaa

Ruskista ja mausta kyljykset. Laita ne kannelliseen uunivuokaan vesitilkan kanssa ja hauduta +200C:ssa uunissa noin 45 min. Valmista sillä välin sipuliseos. Kuori ja suikaloi sipulit. Hauduta niitä öljyssä, lisää hunaja ja smetana sekä ripaus suolaa. Kun kyljykset ovat hautuneet kypsiksi, ota ne pois vuoasta ja kaada niiden päälle kuuma sipuliseos. Tarjoile perunasoseen ja venäläisten suolakurkkujen kanssa.

 

PUOLUKKAMUFFINIT

2 munaa

1 dl sokeria

1 dl kermaa

1 dl sulatettua voita

1 tl kardemummaa

2 tl leivinjauhetta

2½ dl vehnäjauhoja

3 dl pakastepuolukoita

Sekoita munat ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon kerma, sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita ja lisää puolukat. Lusikoi seosta paperisiin muffinivuokiin. Paista +200C:ssa uunissa noin 15 - 20 min.

 

 

VIIKKO 3:

 

MANGO-BROILERIPATA

500 g broilerin rintafileitä

3 rkl öljyä

pala purjoa

1 tl currya

½ tl mustapippuria

2 dl vettä

½ kanaliemikuutiota

1 pieni tlk säilöttyä mangoa

½ dl appelsiinimehua

1 rkl vehnäjauhoja

Paloittele liha ja suikaloi purjo. Ruskista ne curryllä maustetussa öljyssä. Lisää mustapippuri, vesi ja kanaliemikuutio. Hauduta noin 20 min. Lisää kuutioitu mango ja mehuun sekoitetut vehnäjauhot. Hauduta vielä 5 min. Tarjoa keitetyn basmatiriisin kera.

 

ERILAISET JAUHELIHAPIHVIT

500 g naudan jauhelihaa

250 g keitettyä, kylmää perunaa

1 sipuli

1 muna

1½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

Kuori ja raasta perunat. Kuori ja silppua sipuli. Sekoita kaikki pihvien ainekset sekaisin. Paista pihvit pannulla kauniin ruskeiksi. Tarjoa ne perunasoseen kera.

 

SAVUKALALAATIKKO

500 g pakaste peruna-sipuliseosta

200 g perattua savukalaa

½ dl hienonnettua tilliä

3 dl ruokakermaa

Pinnalle juustoraastetta

Sekoita peruna-sipuliseos perattuun savukalaan yhdessä tillin kanssa ja kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle kerma ja ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 45 – 50 min. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

 

MUKAVA SALAATTI

1 ruukku romaine-salaattia

¼ vesimelonia

100 g feta-juustoa

Suikaloi salaatti ja kuutioi meloni. Valuta feta. Yhdistä kaikki ainekset ja tarjoa heti.

 

PÄHKINÄRAHKA

150 g hassel-pähkinärouhetta

1½ isoa banaania

½ dl sokeria

4 dl maitorahkaa

1½ dl maitoa

Sekoita maitorahkaan maito, sokeri, soseutetut banaanit ja pähkinät. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

RAPEAT KAURAPIKKULEIVÄT

125 g voita

2 dl fariinisokeria

1 muna

1 dl vehnäjauhoja

2 dl isoja kaurahiutaleita

½ tl ruokasoodaa

1 tl vanilijasokeria

1/3 tl suolaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet sekaisin ja lisää ne taikinaan. Leivo taikinasta pyöreitä pallosia, paina ne leivinpaperin päällä uunipellillä sormella hieman matalammiksi ja paista ne +200C:ssa uunissa noin 8 - 10 min. Anna niiden jäähtyä pellillä ennen siirtämistä.

 

 

VIIKKO 4:

 

KINKKU-JUUSTOPIIRAS

Pohja:

100 g voita

2 dl vehnäjauhoja

½ dl ruisjauhoja

1 muna

Täyte:

10 cm:n pala purjoa

2 rkl oliiviöljyä

150 g savukinkkua suikaleina

125 g mustaa Koskenlaskijaa

2 dl ruokakermaa

2 munaa

½ tl valkopippuria

Pinnalle:

2 dl kermajuustoa raasteena

Valmista pohja nyppimällä voi ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Suikaloi purjo ja kuullota se öljyssä. Lisää kinkku, kuutioitu Koskenlaskija ja kerma. Sekoittele kunnes juusto sulaa. Anna seoksen hetki jäähtyä ja vatkaa sen joukkoon munat ja valkopippuri. Kaada seos vuokaan ja ripottele juusto pinnalle. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 30 min.

 

ANJOVISSIIKAA

700 g siikafileetä

½ tl suolaa

¼ tl valkopippuria

2 rkl Dijon-sinappia

2 dl smetanaa

10 anjovisfilettä

Leikkaa siikafileisiin yhteensä 10 viiltoa tasaisien välimatkojen päähän lähes nahkaan saakka. Pane fileet voideltuun uunivuokaa ja ripottele niiden päälle hieman suolaan ja pippuria. Laita jokaiseen viiltoon anjovisfile. Sekoita smetanaan sinappi ja sivele sillä kalafileet. Kypsennä +225C:ssa uunissa noin 20 - 20 min. Tarjoa perunasoseen ja salaatin kanssa

 

PERUNASOSEKEITTO

700 g perunoita (jauhoinen lajike)

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

3 rkl öljyä

½ tl korianteria

½ tl currya

½ tl kurkumaa

½ tl paprikajauhetta

1 ½ kanaliemikuutiota

1 litra vettä

Kuori ja paloittele perunat, sipulit ja valkosipulin kynnet. Kuullota kaikki kasvikset öljyssä mausteiden kera. Lisää vesi ja kanaliemikuutio. Keitä 20 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneenkulhossa. Tarkista suolaisuus. Tarjoa lämpimien juustovoileipien kera.

 

NOPEA ISOÄIDINPIHVI

700 g paistijauhelihaa

1 tl suolaa

½ tl valkopippuria

1 kananmuna

Leivittämiseen:

1 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:

4 isoa sipulia

50 g voita

1/3 tl suolaa

1 tl sokeria

Kastike:

Isoäidin valmiskastike

Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet ja muna. Muotoile seoksesta 8 pihviä ja kierittele ne vehnäjauhoissa. Paista pihvit voissa ja laita ne vadille kuumaan (+200C) uuniin ja paista sillä välin sipulit. Kuori ja viipaloi sipulit. Paista sipuliviipaleet pannulla kauniin kullanruskeiksi ja mausta ne suolalla ja sokerilla. Kuumenna Isoäidin valmiskastike ja tarjoile pihvit kastikkeen, sipulin ja keitettyjen perunoiden kera.

 

KAALI-PURJOSALAATTI

300 g valkokaalia

pala purjon valkoista osaa

1 sellerin varsi

100 g kivettömiä viinirypäleitä

Kastike:

3 rkl öljyä

2 rkl sitruunamehua

1 rkl soijakastiketta

ripaus sokeria

Suikaloi kaali juustohöylällä ohuen ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös purjo ja selleri. Halkaise viinirypäleet. Yhdistä ainekset. Valmista kastike mittaamalla kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike salaatin päälle ja anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

 

PUOLUKKA-BANAANIHERKKU

3 dl puolukoita

3 banaania

10 kaurakeksiä

10 piparkakkua

2½ dl valmista karamellikastiketta

Viipaloi banaanit ja murskaa keksit. Kokoa jälkiruoat annosmaljoihin kaikkia aineksia kerroksittain. Koristele kermavaahdolla tai jäätelöpallolla.

 

 

VIIKKO 5:

 

LOHIWRAPIT

6 isoa maissitortillaa

3 dl ranskankermaa

2 tl sitruunamehua

½ tl viherpippuria rouhittuna

1 iso punasipuli

2 dl pakaste herneitä

400 g kylmäsavustettua lohta viipaleina

Kuori ja silppua sipuli, sulate herneet ja suikaloi kala. Sekoita kaikki ainekset ranskankerman joukkoon. Levitä ranskankermaseos tasan kaikille tortilloille. Rullaa tortillat wrapeiksi. Tarjoa iltapalana tai lounaana raikkaan salaatin kanssa.

 

HUNAJAINEN BROILERIPIIRAS

Pohja:

125 g margariinia

2 ½ dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

1 dl voimakasta juustoraastetta (esim. mustaleima)

½ dl vettä

Täyte:

150 g tuoreita herkkusieniä

1 sipuli

2 rkl öljyä

300 g hunajamarinoituja broilerin filesuikaleita

1 tl currya

2 dl ruokakermaa

2 kananmunaa

1½ dl juustoraastetta

Valmista pohja. Nypi margariini ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita. Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Viipaloi sienet. Kuori ja suikaloi sipuli. Kuullota sieniä ja sipulia pannulla. Ota ne pois pannulta. Ruskista liha ja mausta se currylla. Yhdistä lihaan sieni-sipuliseos ja kaada se piirasvuokaan. Vatkaa kerman joukkoon munat ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 30 - 35 min.

 

ERILAINEN MAKKARAKASTIKE

1 sipuli

500 g lenkkimakkaraa

3 rkl öljyä

2 ½ dl valmista, tomaattista pastakastiketta

1 lihaliemikuutio

½ tl mustapippuria

2 dl ruokakermaa

Kuori ja paloittele sipuli ja makkara. Ruskista ne kevyesti padassa. Lisää pastakastike, lihaliemikuutio ja pippuri. Hauduta 5 min ja lisää kerma. Kuumenna ja tarkista maku. Tarjoa

perunasoseen kera.

 

 

MAUSTEINEN PERUNASOSE

800 g perunoita (rosamunda tai muu jauhoinen lajike)

1 l vettä

1 tl suolaa

2 dl ruokakermaa

noin 1 dl keitinlientä

1 dl kapriksia

1 dl persiljasilppua

Kuori ja paloittele perunat. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada keitinvesi pois kattilasta, mutta ota sitä noin 2 dl talteen. Soseuta perunat ja lisää kuumennettu kerma, keitinliemi ja mausteet. Tarkista suolaisuus ja tarjoa erilaisen makkarakastikkeen kanssa.

 

PUOLUKKANELIÖT (uunipannullinen)

Pohja:

200 g margariinia

1 ¼ dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl kermamaitoa

Täyte:

1 litra pakaste puolukoita

1½ rkl perunajauhoja

1 dl fariinisokeria

Muruseos:

100 g margariinia

1 ¼ dl fariinisokeria

3 dl kaurahiutaleita

2 rkl maitojauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ tl leivinjauhetta

Valmista pohja. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa sen joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle. Paista pohjaa +200C:ssa uunissa 10 min. Valmista täyte. Sekoita puolukat, perunajauho ja fariinisokeri. Kaada seos pellille. Yhdistä muruseoksen ainekset nyppimällä kaikki ainekset keskenään murumaiseksi seokseksi ja levitä se marjojen päälle. Paista vielä 25 min. Tarjoa hieman jäähtyneenä jäätelön kera jälkiruoaksi tai kylmänä kahvipöydässä.

 

 

VIIKKO 6:

 

TOMAATTI-VUOHENJUUSTOKEITTO

1 pieni sipuli

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl tomaattisosetta

2 tlk (á noin 400 g) tomaattimurskaa

5 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

1 rkl sokeria

1 tl mustapippuria

150 g pehmeää vuohenjuustoa

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota se öljyssä pehmeäksi ja lisää tomaattisose. Hauduta seosta hetki. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet. Keitä seosta 15 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Laita keitto takasin kattilaan. Lisää kattilaan paloiteltu vuohenjuusto. Sekoittele kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku ja tarjoa patongin kera.

 

KALA-MAKARONILAATIKKO

3 dl sarvimakaroneja

2 litraa vettä

2 tl suolaa

3 tlk (á 185 g) tonnikalaa vedessä

1 sipuli

2 rkl öljyä

4 valkosipulin kynttä

½ tl valkopippuria

1 dl tilliä silppuna

Munamaito:

5 dl maitoa

2 munaa

½ tl suolaa

2 dl juustoraastetta

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota se öljyssä pehmeäksi. Lisää sen joukkoon valutettu tonnikala, murskatut valkosipulin kynnet, pippuri ja tilli.

Sekoita seos valutettuihin makaroneihin. Kaada seos voiteltuun uunivuokaan. Valmista muna- maito vatkaamalla munien joukkoon maito ja suola. Kaada seos vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 40 min.

 

RIISTAMIEHEN JAUHELIHAPIHVIT

600 g hirven jauhelihaa

½ dl korppujauhoja

1 dl kuohukermaa

1 muna

1 tl suolaa

1 tl pippuria

Kastike:

2½ dl lihalientä kuutiosta

2 rkl vehnäjauhoja

1 dl smetanaa

1½ tl murskattuja katajanmarjoja

¼ tl mustapippuria

½ dl karpalohyytelöä

Valmista pihvit. Sekoita korppujauhot, kerma ja mausteet. Anna turvota hetki ja sekoita sitten seos jauhelihan joukkoon. Muotoile massasta pihvejä. Ruskista ne nopeasti kuumalla pannulla, siirrä uunivuokaan ja hauduta ne +200C:ssa uunissa kypsiksi (noin 15 min). Valmista sillä välin kastike. Sekoita kylmän lihaliemen joukkoon vehnäjauhot ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon smetana ja mausteet. Keitä 5 min ja lisää hyytelö. Hauduta vielä 5 min. Tarkista suolaisuus ja tarjoa pihvien ja uuniperunoiden kera.

 

UUNIPERUNAT

8 isoa perunaa (jauhoinen lajike)

2 kg karkeaa suolaa

Pese perunat huolellisesti. Levitä suola uunivuoan pohjalle ja asettele perunat suolan päälle. Kypsennä perunoita +200C:ssa uunissa noin 1 tunti.

RAIKAS SALAATTI

1 ruukku villirucolaa

1 ruukku rapeaa keräsalaattia

1 rasia kirsikkaluumutomaatteja

1 makea sipuli

2 dl sinimailasen ituja

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl sitruunamehua

ripaus suolaa ja sokeria

Huuhdo ja valuta salaatit. Revi ne laakea vadin pohjalle. Lisää huuhdotut ja valutetut idut. Halkaise tomaatit. Kuori ja silppua sipuli. Yhdistä salaatin kaikki ainekset. Valmista kastike sekoittamalla ainekset sekaisin. Kaada kastike salaatin päälle.

 

 

VIIKKO 7:

 

MERENHERKKUKEITTO

2 rkl öljyä

1 iso sipuli

1 punainen paprika

1 pieni fenkoli

1 tlk tomaattimurskaa

5 dl vettä

2 kalaliemikuutiota

2 valkosipulin kynttä

3 dl valkoviiniä tai omenamehua (ei makeaa)

200 g kuorittuja katkarapuja

1 tlk säilöttyjä simpukoita

1 tl paprikajauhetta

1 tl basilikaa

1 tl sitruunamehua

1 dl tillisilppua

Kuori ja hienonna sipuli. Suikaloi paprika ja fenkoli. Kuullota kasviksia öljyssä. Lisää tomaattimurska, vesi, kalaliemikuutiot, murskatut valkosipulin kynnet ja viini. Hauduta noin 10 min. Lisää keittoon äyriäiset ja mausteet. Hauduta vielä noin 3 min. Tarjoa lämpimien kaurasämpylöiden kera.

 

KAURASÄMPYLÄT

5 dl vettä

125 g maitorahkaa

1 tl suolaa

50 g hiivaa

150 g (noin 5 dl) kaurahiutaleita

noin 400 g (noin 7½ dl) vehnäjauhoja

Sekoita maitorahka, suola ja hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Vaivaa taikinaksi. Kohota kaksinkertaiseksi. Leivo taikina sämpylöiksi ja kohota ne kaksinkertaisiksi. Paista +225C:ssa uunissa noin 15 min.

 

KREOLILAINEN PATA

500 g porsaan ulkofilettä

1 sipuli

3 rkl öljyä

2 Peperami Hot salamimakkaraa

3 dl ruokakermaa

1 lihaliemikuutio

1 punainen paprika

1½ dl hillosipuleita

1 dl kivettömiä oliiveja

1 tl mustapippuria

(suolaa)

Suikaloi ulkofile ja sipuli. Ruskista ne padassa. Viipaloi makkara ja lisää se pataan. Lisää pataan myös ruokakerma, suikaloitu paprika ja hillosipulit. Hauduta 20 min. Lisää oliivit ja pippuri. Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

PEKONIRUUKKU

4 viipaletta paahtoleipää

170 g pekonia

½ dl ruohosipulia silppuna

4 dl ruokakermaa

2 dl maitoa

3 kananmunaa

Kuutioi paahtoleipäviipaleet. Suikaloi pekoni ja ruskista se pannussa. Voitele uuninkestävät kahvi- tai teekupit huolellisesti. Jaa leivät, pekonit ja ruohosipuli niihin. Valmista munamaito. Jaa munamaito kuppeihin. Paista +220C:ssa uunissa noin 20 min. Tarjoa aamupalana tai raikkaan salaatin kera iltapalana.

 

PÄÄRYNÄ-VANILIJAVIETTELYS

2½ dl Creme Vanilla, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

3 päärynää

3 rkl kauraleseitä

1 rkl sitruunamehua

Vatkaa vaniljakastike kovahkoksi vaahdoksi. Kuori ja raasta päärynät. Sekoita vaahtoon sitruunamehu, kauraleseet ja päärynäraaste. Jaa seos jälkiruokakulhoihin.

 

PEROUGESIN TORTTU

¼ palaa (10g) hiivaa

½ dl vettä

1 rkl sitruunamehua

1 muna

ripaus suolaa

1 rkl sokeria

50 g voita

2½ dl vehnäjauhoja

Päälle:

50 g kylmää voita

2 rkl sokeria

Liuota hiiva haaleaan veteen. Lisää sitruunamehu, muna, mausteet ja puolet vehnäjauhoista. Sekoita pehmeä voi taikinaan ja alusta loput jauhoista joukkoon. Kohota kaksinkertaiseksi. Kauli taikina pyöreäksi levyksi (halkaisijaltaan noin 25 cm). Taita taikinalevyn reunaa noin 1 cm sisäänpäin. Tee kylmästä voista lastuja juustohöylällä ja laita ne tortun pinnalle. Ripottele sokeri pinnalle. Paista +200 C:ssa uunissa noin 18 min. Tarjoa lakka- tai appelsiinihillon kera.

 

 

VIIKKO 8:

 

MADEMUHENNOS

1 - 1½ kg madetta

voita

3 rkl vehnäjauhoja

2 tl suolaa

1 laakerinlehti

5 maustepippuria

1 tl sokeria

3 dl vettä

2 dl ruokakermaa

½ dl silputtua ruohosipulia

Nylje made ja paloittele se 2 cm:n viipaleiksi. Ruskista kalapalat voissa ja ripottele niiden pinnalle vehnäjauhot, joihin on sekoitettu mausteet. Sekoita ja lisää vesi ja ruokakerma hyvin sekoittaen. Hauduta 20 min miedolla lämmöllä. Lisää ruohosipuli ja tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

 

KIKHERNEKEITTO

3 dl kikherneitä

1 litra vettä keittämiseen

1 rkl oliiviöljyä

1 tl kurkumaa

1 tl paprikajauhetta

1 punainen paprika

1 iso sipuli

2 rkl sitruunamehua

8 dl vettä

2 kasvisliemikuutiota

2 tl hunajaa

ripaus cayennepippuria

2 dl ruokakermaa

Liota kikherneitä yön yli. Keitä ne kypsiksi (noin 1 tunti). Mittaa kattilaan öljy, kurkuma ja paprikajauhe. Kuumenna ja lisää pilkottu paprika ja sipuli. Kuullota hetki ja lisää sitruunamehu, vesi, liemikuutiot ja hunaja. Hauduta vielä noin 30 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Kaada keitti takaisin kattilaan, lisää kerma ja kuumenna. Tarkista suolaisuus.

 

KORIANTERI-BROILERIVARTAAT

6 broilerin rintafilettä

Marinadi:

1½ dl maustamatonta jogurttia

3 rkl sitruunamehua

1 tl sinappijauhetta

3 rkl hienonnettua tuoretta korianteria

¾ tl suolaa

Kuutioi fileet. Sekoita marinadin kaikki ainekset. Kaada marinadi lihojen päälle. Anna maustua yön yli. Laita lihapalat varrastikkuihin. Kypsennä +225C:sa uunissa noin 20 - 25 min. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kera.

 

RAIKAS SALAATTI

1 ruukku tammenlehväsalaattia

2 dl silputtua villirucolaa

1 dl hillosipuleita

½ tuorekurkkua

2 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa

Revi tammenlehväsalaatti kulhon pohjalle ja lisää sen joukkoon villirucola. Sekoita ne sekaisin ja lisää huuhdotut hillosipulit ja suikaloitu tuorekurkku. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja ripaus suolaa. Sekoita ja tarjoile.

 

AURINKOINEN VISPIPUURO

1 litra appelsiinimehua

100 g kuivattuja aprikooseja

1½ dl mannasuurimoita

ripaus suolaa

Huuhdo aprikoosit ja laita ne mehuun likoamaan yön yli. Keitä aprikoosit pehmeiksi mehussa. Vatkaa välillä. Lisää kiehuvaan seokseen hyvin vatkaten mannasuurimot ja ripaus suolaa. Keitä 10 min. Jäähdytä puuroa hetki ja vatkaa se sitten sähkövatkaimella vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Tarjoa haaleana maidon kera.

 

 

VIIKKO 9:

 

JAUHELIHA-PERUNAVUOKA

1 kg pakaste peruna-sipuliseosta

400 g paistijauhelihaa

ripaus suolaa ja pippuria

150 g sinihomejuustoa

4 dl ruokakermaa

1 dl vettä

Voitele iso uunivuoka.  Ruskista jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla.  Kuutioi sinihomejuusto.  Lado uunivuokaan kerroksittain peruna-sipuliseosta, jauhelihaa ja sinihomejuustomurusia.  Kaada päälle ruokakerma ja vesi.  Kypsennä +225 C:ssa uunissa noin 1½ tuntia.  Tarjoa etikkapunajuurien kera.

 

KALAA PAKETISSA

400 g pakaste kasvissuikaleita

400 g ahvenfileitä

ripaus suolaa

2 dl smetanaa

2dl juustoraastetta

Ota neljä folion palasta (noin 25 x 25 cm). Laita jokaisen folion päälle kasvissuikaleita, kalafileitä, ripaus suolaa, ½ dl smetanaa ja ½ dl juustoraastetta.  Sulje foliot ja laita ne +225C:een uuniin.  Kun nyytit ovat olleet uunissa 10 min voit sulkea uunista virran pois ja antaa niiden hautua jälkilämmöllä vielä noin 30 min.  Tarjoile salaatin kera.

 

PEKONINEN PAPUPATA

2 dl valkoisia papuja

vettä liottamiseen ja keittämiseen

suolaa

170 g amerikan pekonia

1 iso sipuli

3 valkosipulin kynttä

1 munakoiso

400 g tomaattimurskaa

½ dl makeaa chilikastiketta

1 tl paprikajauhetta

½ tl kuminaa

1/3 tl mustapippuria

1 lihaliemikuutio

Laita pavut likoamaan runsaaseen veteen yön yli.  Keitä suolalla maustetussa vedessä pakkauksen osoittama aika.  Suikaloi pekoni, silppua sipuli ja valkosipuli.  Ruskista pekoni ja sipulit padassa.  Lisää kuutioitu munakoiso, tomaattimurska, mausteet ja pavut.  Hauduta 20 min.  Tarjoa lämpimien juustovoileipien kera.

 

KIRPEÄ KAALISALAATTI

500 g valkokaalia

½ tl suolaa

2 porkkanaa

1 dl kurpitsapikkelssiä

1 rkl oliiviöljyä

Suikaloi valkokaali ohuen ohuiksi suikaleiksi juustohöylällä.  Suolaa kaali ja anna vetäytyä pari tuntia.  Purista kaalisuikaleista irronnut neste pois.  Kuori ja raasta porkkanat.  Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja kaada öljy salaatin sekaan.  Sekoita.

 

LEIPÄVANUKAS

10 kuivunutta vehnäleipä- tai pullaviipaletta

voita

2 munaa

3 dl maitoa

2 tl vanilijasokeria

3 dl vadelmahilloa

Valmista muna-maito vatkaamalla munien joukkoon maito ja vanilijasokeri.  Voitele voilla 3 - 4 leipä- tai pullaviipaletta (päällimmäiseksi tulevat).  Voitele uunivuoka.  Kasta leipä- tai pullaviipaleet munamaitoon ja lado ne kerroksittain hillon kanssa uunivuokaan. Laita päällimmäiseksi voidellut viipaleet. Kaada loppu muna-maito vuokaan.  Kypsennä +200C:ssa uunissa noin ½ tuntia.  Tarjoa vanilijakastikkeen kera.

 

 

VIIKKO 10:

 

MUNA-ANJOVISPIIRAS

Pohja:

3½ dl vehnäjauhoja

125 g voita

1 dl juustoraastetta

1 dl vettä

Täyte:

4 keitettyä kananmunaa

1 punasipuli

1 rkl öljyä

1 pieni rasia (125g) anjovista

1½ dl ruokakermaa

1 kananmuna

1½ dl juustoraastetta

Valmista pohja nyppimällä vehnäjauho, voi ja juustoraaste ryynimäiseksi seokseksi.  Sekoita siihen vesi.  Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.  Kypsennä pohjaa +220C:ssa uunissa noin 10 min.  Kuori ja silppua kananmunat, suikaloi punasipuli ja kuullota se öljyssä puoli kypsäksi.  Laita pohjan päälle kananmunasilppu, punasipuliseos ja anjovikset.  Ripottele päälle juustoraaste.  Valmista kerma-munaseos ja kaada se vuokaan.  Kypsennä lisää noin 25 - 30 min.

Tarjoa esim. iltapalana salaatin kera.

 

JAUHELIHA-PERUNAVUOKA

1 kg perunasipuliseosta

400 g paistijauhelihaa

100 g sinihomejuustoa

2 suolakurkkua

1 dl hienonnettua persiljaa

4 dl ruokakermaa

Ruskista jauheliha ja lisää sen joukkoon murustettu sinihomejuusto.   Anna juuston hetki sulaa.  Suikaloi kurkut.  Yhdistä kaikki ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja kaada kerma päälle.   Kypsennä +225C:ssa uunissa noin 1 tunti.   Tarjoa punajuurisalaatin kera.

 

PARMESAANIKALA

700 g kalafilettä (esim. tuore ahven, kampela tai siika)

2 rkl sitruunamehua

50 g voita

100 g parmesanjuustoa

Valele kalafileet sitruunamehulla ja anna maustua 15 min.  Paista kalafileet pannulla voissa nopeasti toiselta puolelta ja heti käännettyäsi kalafileet peitä ne parmesanjuustolastuilla.  Laita pannuun kansi päälle, sammuta virta ja anna hautua kypsiksi.  Tarjoa perunasoseen ja raikkaan salaatin kera.  

 

KIRPEÄ SALAATTI

300 g valkokaalia

2 maustekurkkua

1 sipuli

Pinnalle: liraus oliiviöljyä

Suikaloi valkokaali juustohöylällä ohuen ohuiksi viipaleiksi.  Sekoita siihen silputut maustekurkut ja silputtu sipuli. Lisää öljy ja anna maustua hetki jääkaapissa.

RAHKA-VADELMAMUFFINSIT

Taikina:

100g margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

200 g maitorahkaa

3½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1½ dl vadelmahilloa

Kuorrutus:

3 dl tomusokeria

noin 2 rkl sitruunamehua

pieni pisara punaista karamelliväriä

Valmista taikina.  Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi.  Lisää kananmuna hyvin vatkaten.  Lisää maitorahka, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja hillo.  Jaa taikina 10 isoon amerikanmuffinsivuokaan.  Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 18 min.  Jäähdytä ja valmista kuorrute.  Sekoita kuorrutuksen kaikki keskenään sekaisin.  Levitä seos muffinseille.  Ripottele pinnalle nonparelleja. Anna kuivahtaa hetki ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 11:

 

KASVISKASTIKE PASTALLE

Pasta:

noin 300 g pastaa

vettä ja suolaa

Kastike:

noin 500 g parsakaalia

100 g amerikan pekonia

pala purjoa

1 tlk (n. 400 g) tomaattimurskaa

3 valkosipulin kynttä

½ tl suolaa

1/3 tl mustapippuria

2 dl parmesanjuustoa lastuina

Ota kastikkeeseen parsakaalista vain kukinnot.  Kypsennä kukinnot lähes kypsiksi höyryssä tai mikroaaltouunissa.  Suikaloi pekoni ja purjo.  Ruskista pekoni pannulla ja ota se pois.  Hauduta pekonin rasvassa purjo.  Lisää tomaattimurska, pekonit, murskatut valkosipulin kynnet, suola ja pippuri.  Hauduta 5 min.  Lisää parsakaalinkukinnot ja tarjoa keitetyn pastan ja parmesanin kanssa.

 

SIENI-KALARUUKUT

Vuoraus:

1½ litraa vaaleita leipäkuutioita

3 munaa

1 tl timjamia

Täyte:

2 rkl oliiviöljyä

200 g sieniä

1 punasipuli

200 g kalaa (esim. kylmäsavulohta, tonnikalaa, äyririäisiä)

2 dl ranskankermaa

2 munaa

1 tl sitruunamehua

ripaus suolaa

Pinnalle:

2 dl juustoraastetta

Valmista vuoraus.  Sekoita leipäkuutioihin muna ja timjami.  Painele seosta voideltujen uuninkestävien annosvuokien pohjalle ja reunoille.  Valmista täyte.  Silppua sienet ja sipuli.

Hauduta niitä hetki oliiviöljyssä.  Suikaloi kala.  Valmista ranskankermasta, munista, sitruunamehusta ja suolasta munamaito vatkaamalla aineet sekaisin.  Yhdistä kaikki täytteen ainekset sekaisin ja annostele ne vuorattuihin vuokiin.   Ripottele juustoraaste pinnalle ja kypsennä +200C:ssa uunissa noin 35 min.

 

RAPEAT BROILERINKOIVET

6 maustamatonta broilerin koipi-reittä

Marinadi:

1 dl HP Sweet and Sour -kastiketta

2 tl currya

2 rkl öljyä

2 rkl soijakastiketta

1 appelsiinin mehu

1½ rkl hunajaa

Kuorrutus:

1 ½ dl juustoraastetta

150 g suolapähkinöitä

Sekoita marinadin kaikki ainekset keskenään.  Laita koipi-reidet vahvaan muovipussiin ja kaada marinadi päälle.  Anna maustua yön yli.  Laita lihapalat uunivuokaan ja kypsennä +175C:ssa uunissa ensin 30 min.  Valmista kuorrutus.  Rouhi suolapähkinät ja sekoita ne juustoraasteeseen.  Ripottele seos lihapalojen päälle ja jatka kypsentämistä kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoa keitetyn riisin ja appelsiinisalaatin kanssa.

 

APPELSIINISALAATTI

1 ruukku rapeaa salaattia

3 appelsiinia

1 salaattisipuli

½ dl pinjansiemeniä

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl balsamico -viinietikkaa

ripaus suolaa ja sokeria

Suikaloi salaatti.  Kuori ja viipaloi appelsiinit ja sipuli.  Lado kaikki ainekset kerroksittain kulhoon.  Valmista kastike.  Mittaa ainekset kannelliseen tölkkiin ja vatkaa hyvin sekaisin.  Kaada kastike salaattiin.

 

SUKLAA-BANAANIRAHKA

1 tlk maitorahkaa

2 dl kuohukermaa

1 rkl sokeria

½ tl vanilijasokeria

1½ rkl kaakaojauhetta

2 banaania

Kuori ja paloittele banaanit.  Sekoita rahkan joukkoon banaanin palat, sokeri, vanilijasokeri ja kaakaojauhe.  Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se rahkan joukkoon.  Tarkista sokerin määrä.

 

 

VIIKKO 12:

 

HAPANKAALIPIIRAKKA

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja

1 dl perunasosejauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

½ dl öljyä

2 rkl kylmää maitoa

Täyte:

400 g hapankaalia

250 g braatwurstia

2 dl ranskankermaa

2 rkl sinappia

2 munaa

Pinnalle:

2 dl juustoraastetta

Valmista pohja.  Sekoita kuivat aineet ja lisää siihen öljy ja neste nopeasti sekoittaen.  Taputtele piirasvuoan pohjalle ja reunoille.  Valmista täyte.  Viipaloi makkara.  Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin ja kaada seos vuokaan.  Ripottele juustoraaste pinnalle.  Paista +175C:ssa uunissa noin 45 - 50 min.

 

PAPRIKAISET UUNISILAKAT

400 g silakkafileitä

2 tl kuivattua rakuunaa

1 tl valkosipulijauhetta

1/3 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 pkt amerikan pekonia

2 punaista paprikaa

Lado silakkafileet nahkapuoli alaspäin työlaudalla.  Ripottele mausteet fileille.  Käännä fileet takaisin kalan muotoon ja lado ne voideltuun uunivuokaan.  Suikaloi pekonit ja paprikat.  Ruskista pekonit ja kuullota niiden rasvassa hetki myös paprikasuikaleita.  Kaada seos vuokaan kalojen päälle. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 20 min.  Tarjoa peruna-pekonisoseen ja salaatin kera.

 

PERUNA-PEKONISOSE

700 g jauhoisia perunoita (esim. rosamunda)

suolaa

2 dl kuohukermaa

1 dl maitoa

1 pkt amerikan pekonia

Kuori ja paloittele perunat. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.  Suikaloi ja ruskista pekonit, imeytä niistä liika rasva talouspaperiin.  Kaada kypsistä perunoista keitinvesi pois.  Soseuta ne sähkövatkaimella ja lisää kuumennettu kerma-maitoseos.  Vatkaa tasaiseksi, lisää pekonit ja tarkista suolaisuus.

 

 

KASVIS-JUUSTOKEITTO

7 dl vettä

3 dl omenamehua

1 kasvisliemikuutio

500 g pakaste kasvissuikaleita

300 g sulatejuustoa (esim. mustaleima Koskenlaskija)

1 tl rouhittua viherpippuria

2 murskattua valkosipulin kynttä

2 rkl vaaleaa kastikesuurusta

Kuumenna vesi ja omenamehu.   Lisää joukkoon kasvisliemikuutio, kasvissuikaleet ja kuutioitu sulatejuusto.  Kuumenna koko ajan varovasti sekoittaen ja lisää mausteet.  Lisää lopuksi kastikesuurus.  Tarjoa naan leivän kanssa.

 

NAAN-LEIPÄ

5½ dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

50 g voita

15 g tuorehiivaa

1 tl sokeria

1 tl suolaa

1 dl maitoa

1 dl maustamatonta jogurttia

1 muna

Mittaa kulhoon jauhot, voi, suola ja sokeri.  Nypi ryynimäiseksi seokseksi.  Sekoita keskenään maito ja jogurtti ja kuumenna se kädenlämpöiseksi.  Liota hiiva joukkoon.  Vatkaa sen joukkoon muna.  Kaada seos voi-jauhoseokseen ja vaivaa taikina tasaiseksi.  Kohota kaksinkertaiseksi.  Jaa taikina kahdeksaan osaan ja muotoile niistä ohuehkoja leipäsiä.  Kuumenna uunin grillivastus.  Sivele leipien pintaan vettä, paista ruskeapilkullisiksi, käännä, voitele vedellä ja paista ne toiseltakin puolelta ruskeapilkullisiksi.  Voitele voilla ja pidä peitettynä syömishetkeen saakka.

 

JUUSTOMUFFINIT

5 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl suolaa

½ tl leivinjauhetta

2 dl voimakasta juustoraastetta

50 g voita

200 g kermaviiliä

1 dl vettä

1 muna

½ dl pepperoni-paprikoita suikaleina

Sekoita kulhossa kuivat aineet.  Lisää pehmeä voi, kermaviili ja vesi sekä pepperonit.  Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi seokseksi.  Jaa taikina muffinivuokiin (noin 15 kpl) ja kypsennä +200C:ssa uunissa noin 10 min.

 

 

VIIKKO 13:

 

BROILERIPATA

6 marinoitua broilerinkoipi-reittä

100 g hillosipuleita

170 g tuoreita herkkusieniä

2 kokonaista valkosipulia

1 kanaliemikuutio

1 tl rosmariinia

3 rkl hillosipuleiden lientä

5 dl punaviiniä

½ dl karpalohyytelöä

Huuhtele liika marinadi pois lihoista.  Viipaloi sienet.  Kuori valkosipulin kynnet.  Lado lihat, sienet, hillosipuli ja valkosipulit kerroksittain voideltuun uunivuokaan.  Mittaa kattilaan kanaliemikuutio, rosmariini, hillosipulien liemi, punaviini sekö karpalohyytelö.   Kuumenna seos kuumaksi ja kaada se vuokaan.  Kypsennä +175C:ssa uunissa noin 1 ½ tuntia.   Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

UUNIKALA

600 g kalafilettä (esim. turska, sei)

½ tl suolaa

½ sitruunan mehu

1 dl ruohosipulisilppua

2 dl ruokakermaa

2 dl juustoraastetta

Mausta kalafile ja laita se voideltuun uunivuokaan.  Laita sen päälle ruohosipulisilppu ja juustoraaste.  Kaada päälle kerma ja kypsennä 200C:ssa uunissa noin 30 min.  Tarjoa keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kera.

 

RAIKAS SALAATTI

1 ruukku jäävuorisalaatti

3 tomaattia

pala purjoa

1 dl pinjansiemeniä

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl sitruunamehua

2 tl makeaa sinappia

ripaus suolaa ja pippuria

Suikaloi salaatti ja purjo, lohkoa tomaatit.  Yhdistä ainekset kulhossa.  Valmista kastike.  Mittaa kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista hyvin.  Kaada kastike salaatin päälle.  Tarjoa heti.

 

JUURISELLERIKEITTO

600 g kuorittua juuriselleriä

2 sipuli

3 rkl öljyä

1 litra vettä

1 kasvisliemikuutio

150 g sinihomejuustoa

2 tl hunajaa

¼ tl mustapippuria

1 dl smetanaa

Raasta selleri ja suikaloi sipulit.  Kuullota niitä hetki öljyssä.  Lisää kasvisliemikuutio ja vesi. Keitä ne pehmeiksi.  Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Lisää keittoon sinihomejuusto ja mausteet sekö smetana.  Keitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen vielä noin 5 min.  Tarjoa paahdetun ruisleivän kanssa.  

 

MARIANNEPIPARIT

200 g margariinia

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 muna

2 tl leivinjauhetta

Ripaus suolaa

4 dl vehnäjauhoja

150 g Marianne-rakeita

Kuorrutus:

Tummaa suklaata

Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi.  Lisää muna hyvin vatkaten.  Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet yhdessä rakeiden kanssa.  Jaa taikina nokareiksi leivinpaperin päälle uunipellille (noin 25 isoa). Paista +200C:ssa uunissa noin 10 min. Jäähdytä piparit.  Sulata suklaa ja kasta sulaan suklaaseen jokaisesta piparista puolet, halutessasi voit ripotella hieman strösseliä sulan suklaan päälle.  Anna suklaan kovettua.  Tarjoile pipareita.

 

 

VIIKKO 14:

 

JAUHELIHA-PERUNAVUOKA

1 kg perunasipuliseosta

400 g paistijauhelihaa

100 g emmental-juustoa

2 suolakurkkua

1 dl hienonnettua persiljaa

4 dl ruokakermaa

Ruskista jauheliha ja lisää sen joukkoon raastettu emmental. Anna juuston hetki sulaa. Suikaloi kurkut. Yhdistä kaikki ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja kaada kerma päälle. Kypsennä +225C:ssa uunissa noin 1 tunti. Tarjoa punajuurisalaatin kera.

 

 

APPELSIINIANKKAA

2 ankanrintapalaa

Suolaa ja pippuria

Appelsiinikastike:

1 salottisipuli

2 rkl voita

5 dl kanalientä kuutiosta

3 appelsiinia mehuna

3 appelsiinin raastettu kuori

Suolaa ripaus

40 g voita

Sulata ankanrinnat. Tee rintaan rasvapuolelle kevyet viillot lähes lihaan saakka. Ruskista palat paistinpannulla rasvapuolelta rapeaksi paistaen ja toiselta puolelta kevyesti. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita ankanrinnat 150 C uuniin noin 10 min, ota pois, kiedo folioon ja anna levätä 10 min. Valmista kastike ankan uunissa olon aikana. Silppua sipuli. Kuullota sipulia voissa ja lisää kanaliemi, appelsiininmehu ja raastettu kuori. Keitä ja anna saostua. Lisää suola ja vatkaa kylmä voi pieninä nokareina kastikkeen joukkoon juuri ennen tarjoilua.

 

 

APRIKOOSIHYYTELÖKAKKU

Pohja:

2 munaa

¾ dl vaaleaa siirappia

½ dl vehnäjauhoja

¾ dl perunajauhoja

½ tl leivinjauhetta

Kostutus:

1½ dl aprikoosien säilöntälientä

Täyte:

6 liivatelehteä

½dl aprikoosien lientä

1 tl sitruunamehua

800 g aprikooseja tölkistä

250 g maitorahkaa

250 g kermaviiliä

1 dl vaaleaa siirappia

1 vaniljasokeria

1 dl kuohukermaa

Pinnalle:

1 dl vettä

1½ dl hyytelösokeria

2½ dl aprikoosisosetta

Valmista pohja. Vatkaa munat ja siirappi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun isoon irtoreunaiseen vuokaan. Kypsennä +175C:ssa uunissa noin 20 min. Kumoa kakku ja jäähdytä se. Pese kakkuvuoka. Vuoraa kakkuvuoan pohja leivinpaperilla ja laita pohja takaisin vuokaan. Kostuta pohja. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 10 min. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Kuumenna aprikoosiliemi- sitruunamehu seos ja liuota liivatelehdet siihen. Soseuta aprikoosit ja ota erilleen 2½ dl pintaa varten. Sekoita maitorahkaan kermaviili, siirappi, aprikoosisose, vaniljasokeri ja kermavaahto. Sekoita liivateseos maitorahkaseokseen ja kaada vuokaa pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Valmista pintahyytelö. Sekoita kiehuvaan veteen hyytelösokeri, lisää aprikoosisose ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi. Anna seoksen jäähtyä 10 min ja kaada se varovasti vuokaan täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa. Irrota kakku vuoasta ja koristele esim. kermavaahdolla ja sitruunamelissan lehdillä.

 

 

KAALI-PUNASIPULISALAATTI

300 g valkokaalia

1 punasipuli

1 sellerin varsi

100 g kivettömiä viinirypäleitä

Kastike:

3 rkl öljyä

2 rkl sitruunamehua

1 rkl soijakastiketta

ripaus sokeria

Suikaloi kaali juustohöylällä ohuen ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös punasipuli ja selleri. Halkaise viinirypäleet. Yhdistä ainekset. Valmista kastike mittaamalla kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike salaatin päälle ja anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

 

 

1 RAHKA-MUSTIKKAMUFFINSIT

Taikina:

100g margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

200 g maitorahkaa

3½ dl vehnäjauhoja

½ dl mustikkahilloa

Kuorrutus:

3 dl tomusokeria

noin 2 rkl sitruunamehua

 

Valmista taikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää maitorahka, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja hillo. Jaa taikina 10 isoon amerikanmuffinsivuokaan. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 18 min. Jäähdytä ja valmista kuorrute. Sekoita kuorrutuksen kaikki keskenään sekaisin. Levitä seos muffinseille. Ripottele pinnalle nonparelleja. Anna kuivahtaa hetki ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 15:

 

KELTAINEN ALKUKEITTO

400 g mustajuurta

1 sipuli

3 rkl öljyä

1 g sahramia

7 dl vettä

2 kasvisliemikuutiota

2 dl smetanaa

ripaus pippuria

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sitä hetki öljyssä. Kuori ja paloittele mustajuuri. Lisää se kattilaan sipulinjoukkoon. Lisää sahrami, vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä kunnes mustajuuri on pehmeää. Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Kaada keitto takaisin kattilaan ja lisää smetana ja pippuri. Kuumenna ja tarkista maku. Tarjoile alkukeittona pienien sämpylöiden kanssa.

 

KASVISGRATIINI

1 pussi (400g) pakaste porkkana viipaleita

1 pussi (400g) pakaste parsakaalia

vettä ja suolaa

1 punasipuli

1 dl silputtua persiljaa

4 dl ruokakermaa

5 dl juustoraastetta

Kiehauta suolalla maustetussa vedessä pakastevihannekset ja valuta ne hyvin. Kuori ja suikaloi sipuli. Laita kaikki kasvikset kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Kuumenna kerma ja lisää sen joukkoon juustoraaste. Sekoita kunnes juusto on sulanut. Kaada seos kasvisten päälle ja kypsennä +225 C:ssa uunissa noin 20 - 30 min.

 

TÄYTETTY LAMMASMUREKE

700 g lampaan jauhelihaa

1 dl korppujauhoja

2 dl kuohukermaa

1 sipuli

2 kananmunaa

1 dl silputtua tuoretta minttua

2 tl suolaa

1 tl chilijauhetta

Täyte:

6 kpl keitettyjä kananmunia

Kuori ja silppua sipuli. Sekoita korppujauhot ja kerma. Lisää seokseen silputtu sipuli, kananmunat ja mausteet. Sekoita jauheliha joukkoon. Muotoile massasta leivinpaperille suorakaiteen muotoinen levy. Kuori kananmunat ja aseta ne keskelle murekemassaa jonoon. Rullaa murekemassa kuten käärötorttulevy niin, että kananmunat jäävät murekkeen keskelle. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 30 min. Tarjoa kasvisgratiinin ja raikkaan salaatin kera.

 

PÄÄSIÄISSALAATTI

1 ruukku rapeaa keräsalaattia

2 dl pakastemaissia

1 dl pakaste herneitä

1 nippu kevätsipulia

2 dl tuoreita ituja

Kastike:

3 rkl öljyä

1 rkl sitruunamehua

ripaus suolaa, sokeria ja pippuria

Huuhdo ja valuta salaatti sekä idut. Suikaloi sipuli. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa. Valmista kastike. Mittaa kaikki kastikkeen ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista hyvin. Kaada kastike salaatin päälle. Tarjoile heti.

 

SAVULOHI-JUUSTOPIIRAS

Pohja:

100 g voita

2 dl vehnäjauhoja

½ dl ruisjauhoja

1 muna

Täyte:

10 cm:n pala purjoa

2 rkl oliiviöljyä

300 g savulohta

150 g juustoa raasteena (esim. sinihomejuusto)

2 dl ruoanvalmistusjogurtti

2 munaa

½ tl valkopippuria

Pinnalle:

1 ½ dl kermajuustoa raasteena

Valmista pohja nyppimällä voi ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Suikaloi purjo ja kuullota se öljyssä. Lisää raastettu juusto ja ruoanvalmistusjogurtti. Sekoittele kunnes juusto sulaa. Anna seoksen hetki jäähtyä ja vatkaa sen joukkoon munat ja valkopippuri. Laita lohi paloina vuokaan pohjataikinan päälle. Kaada sitten sipuli-kermaseos vuokaan ja ripottele juusto pinnalle. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 30 min.

 

 

VIIKKO 16:

 

NOPEA SISKONMAKKARAKEITTO

500 g pakaste vihannessuikaleita

500 g pakaste peruna-sipulisuikaleita

1,5 litraa vettä

3 lihaliemikuutiota

500 g siskonmakkaroita

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää lihaliemikuutiot ja kasvissuikaleet. Keitä 5 min. Purista kiehuvaan seokseen siskonmakkarat kuorestaan. Keitä vielä 5 min. Tarkista maku, lisää halutessasi jotain yrttimaustetta ja tarjoile.

 

TULIKANAA

800 g maustamattomia broilerin rintapaloja

3 rkl öljyä

Mausteseos:

4 valkosipulin kynttä

3 rkl punaviinietikkaa

2 tl kuivattuja chilihiutaleita

1 dl chiliketsuppia

2 rkl makeaa sinappia

1 rkl paprikajauhetta

1 tl suolaa

Sekoita mausteseoksen kaikki ainekset keskenään sekaisin. Ruskista lihapalat padassa kauttaaltaan. Kaada mausteseos pataan ja hauduta miedolla lämmöllä noin 1 tunti. Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

JUUSTOMAKARONI

400 g makaroneja

1 sipuli

3 rkl öljyä

2 rkl vehnäjauhoja

2 dl vettä

2 dl ruokakermaa

1 kasvisliemikuutio

Ripaus cayennepippuria

2 dl punaleima emmentalia raasteena

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli. Kuullota sipuli hetki öljyssä, lisää jauhot ja sekoita. Lisää vesi ja ruokakerma ja sekoita hyvin. Keitä kastiketta 5 min. Lisää cayenne, juustoraaste ja makaronit. Sekoita ja tarjoa heti esim. lihapullien kanssa.

 

PERUNA-SAVUSILAKKASALAATTI

500 g savusilakoita

300 g keitettyjä perunoita

½ purjo

1 ruukku rapeaa salaattia

4 rkl pieniä kapriksia

Kastike:

½ dl öljyä

1 rkl punaviinietikkaa

1 rkl makeaa Dijon-sinappia

¼ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Mittaa kannelliseen tölkkiin kaikki kastikkeen ainekset ja ravista hyvin. Perkaa ja fileoi savusilakat. Kuori ja paloittele perunat. Suikaloi purjo. Huuhdo ja revi salaatti. Lado kaikki salaatin ainekset kerroksittain laakeaan kulhoon ja kaada kastike päälle. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

MUMMON PUOLUKKAPIIRAS

1 pkt (400g) pakaste murotaikinaa

Täyte:

5 dl pakastepuolukoita

1 dl sokeria

½ dl fariinisokeria

2 dl kermaviiliä

2 kananmunaa

Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Ripottele puolukat taikinan päälle. Sekoita kermaviiliin sokerit ja kananmunat. Kaada seos puolukoiden päälle. Kypsennä +200 C:ssa

Uunissa noin 35 - 40 min.

 

SUKLAA-KOOKOSKIISSELI

150 g tummaa suklaata

1 dl sokeria

3 rkl Maizena -maissitärkkelystä

4 dl kookosmaitoa

2 dl vettä

Rouhi suklaa. Sekoita kattilassa sokeri, maissitärkkelys, kookosmaito ja vesi. Sekoita hyvin ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja ota kattila pois levyltä. Lisää suklaarouhe ja sekoita. Kaada kiisseli annosmaljoihin.

 

 

VIIKKO 17:

 

HERKKUSIENIRISOTTO

300 g tuoreita herkkusieniä

1 punasipuli

3 rkl öljyä

8 dl kanalientä kuutiosta

4 dl risottoriisiä

2 dl kuivaa valkoviiniä

130 g parmesanjuustoa lastuina

Viipaloi sienet. Kuori ja suikaloi punasipuli. Kuullota sieniä ja punasipulia öljyssä hetki ja lisää riisi. Kääntele seosta hetki. Lisää viini ja 1 dl kanalientä. Anna kiehahtaa ja nesteen imeytyä riiseihin. Lisää risottoon lientä noin 1 dl kerrallaan, anna edellisen liemen imeytyä ennen seuraavan lisäystä. Lisää risottoon lopuksi parmesanilastut. Tarjoa heti.

 

UUNILOHI PIPARJUURIKASTIKKEELLA

700 g lohifilettä

½ tl suolaa

Kylmä kastike:

2 dl kermaviiliä

1½ dl ranskankermaa

2 rkl piparjuuritahnaa tuubista

1 rkl limetin mehua

Ripaus suolaa ja pippuria

Suolaa kalafile ja kypsennä kalaa +200 C:ssa uunissa noin 20 min. Valmista sillä välin kastike. Sekoita kermaviili, ranskankerma ja kaikki muut aineet keskenään. Anna maustua hetki jääkaapissa ja tarjoa kalan ja keitettyjen perunoiden kera.

 

TOMAATTI-MAKKARAVUOKA

500 g pakaste peruna-sipuliseosta

250 g pakaste kasvisuikaleita

3 dl ruokakermaa

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

3 valkosipulin kynttä

½ tl suolaa

400 g grillimakkaraa

150 g juustoraastetta

Sekoita keskenään peruna-sipuliseos, kasvissuikaleet, ruokakerma, tomaattimurska, murskatut valkosipulin kynnet ja suola. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Paloittele makkarat ja levitä ne kasvisten päälle. Ripottele juustoraaste pintaan ja kypsennä + 200C:ssa uunissa noin 45 -50 min.

Tarjoa omenasalaatin kera.

 

OMENASALAATTI

2 rkl makeaa chilikastiketta

2 rkl limetin mehua

1 tuore kurkku

400 g omenaa

2 dl suolapähkinöitä

Sekoita chilikastike ja limetin mehu. Halkaise kurkku, poista siemenet ja suikaloi se. Kuori ja suikaloi omenat. Yhdistä kaikki ainekset ja kaada chili-limeseos kasvisten päälle. Tarjoa heti.

 

KÖYHÄT RITARIT

1 pieni vehnäpaahtoleipä

Munamaito:

1 muna

2 dl kulutusmaitoa

1 tl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Paistamiseen voita

Tarjolle hilloa

Valmista munamaito sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Kasta paahtoleivät munamaitoon ja paista ne pannulla melko runsaassa voissa. Tarjoile kuuman hillon kera. Rikkaiksi saat ne jäätelöllä, kermavaahdolla tai vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta tehdyllä vaahdolla.

 

VIIKKO 18:

 

NOKKOSKEITTO

1½ litraa nokkosen lehtiä

3 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

8 dl vettä

3 kasvisliemikuutiota

2 dl kuohukermaa

Huuhtele nokkosen lehdet ja keitä niitä kiehuvassa vedessä noin 5 min. Valuta ne ja hienonna. Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Lisää vesi ja sekoita koko kuumennuksen ajan. Lisää nokkoset ja kasvisliemikuutiot. Hauduta vielä 10 min ja lisää kerma. Kiehauta ja tarjoa keitettyjen kananmunien kera.

 

TORTELLINIT TOMAATTIKASTIKKEESSA

2 pkt (500g) tuore tortellineja

Kastike:

1 rkl öljyä

1 sipuli

1 rkl tomaattisosetta

1 tlk (400g) tomaattimurskaa

2 dl appelsiinimehua

1 kasvisliemikuutio

2 tl kuivattua timjamia

2 tl sokeria

1/3 tl rouhittua mustapippuria

Lisäksi:

Parmesan-juustolastuja

Kuumenna öljy kasarissa. Lisää joukkoon silputtu sipuli ja tomaattisose. Kuullota niitä hetki. Lisää tomaattimurska, appelsiinimehu, kasvisliemikuutio ja mausteet. Hauduta noin 10 min. Soseuta kastike sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa parmesanin kera.

 

JAUHELIHA-MAKSAPIHVIT

1 dl korppujauhoja

1 dl maitoa

1 muna

1 sipuli silputtuna

1 tl tomaattisosetta

½ tl mustapippuri rouhetta

400 g paistijauhelihaa

300 g jauhettua naudan maksaa

Kastike:

4 dl ruokakermaa

200 g viherpippurituorejuustoa

2 rkl murskattuja viherpippureita

Valmista pihvitaikina. Sekoita korppujauhoihin maito ja muna. Anna turvota hetki. Kuori ja silppua sipuli. Lisää sipuli ja mausteet korppujauhoseokseen. Sekoita. Lisää jauheliha ja jauhettu maksa. Sekoita hyvin ja muotoile pihveiksi. Paista ohukaispannulla pyöreitä pihvejä ja hauduta ne kypsiksi. Valmista kastike. Kuumenna ruokakerma ja lisää siihen viherpippurijuusto ja pippurit. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes juusto on sulanut. Kiehauta. Tarjoa pihvit perunasoseen ja kastikkeen kera.

 

KORIANTERI-KAALISALAATTI

500 g valkokaalia

1 nippu retiisejä

1 tlk (227g) ananasmurskaa

½ ruukkua tuoretta korianteria

1 dl suolapähkinöitä

Kastike:

1 valkosipulin kynsi

2 rkl sitruunamehua

2 rkl makeaa chilikastiketta

½ tl suolaa

Suikaloi kaali ohuen ohuiksi suikaleiksi esim. juustohöylällä. Viipaloi retiisit ja hienonna korianteri. Yhdistä salaatin kaikki ainekset keskenään. Valmista kastike sekoittamalla keskenään murskattu valkosipulinkynsi, sitruunamehu, chilikastike ja suola. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

MUSTIKKAPIIRAS

Taikina:

2½ dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

½ tl leivinjauhetta

100 g voita

Täyte:

5 dl pakaste mustikoita

¾ dl hillosokeria

1 rkl perunajauhoja

Valmista taikina. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauho. Lisää pehmeä voi jauhoihin murustaen. Lisää lopuksi muna ja sekoita. Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikoihin sokeri ja perunajauhot. Laita täyte vuokaan ja kypsennä + 175 C:ssa uunissa noin 35 - 40 min. Jäähdytä ja tarjoa vaniljajäätelön kera.

 

 

VIIKKO 19:

 

KOLMIOLEIVÄT ÄIDILLE

2 viipaletta ruisvuokaleipää

2 viipaletta vehnäpaahtoleipää

3 rkl makeaa sinappi salaatinkastiketta

1 dl ruohosipulituorejuustoa

100 g lämminsavulohta

2 rkl sinappi-kurkkurelishiä

3 salaatinlehteä

Hienonna haarukalla savukala ja sekoita se tuorejuustoon yhdessä relishin kanssa. Levitä leikkuulaudalle leivät ( 2 ruisviipaletta ja yksi vehnäviipale) ja sivele ne salaatinkastikkeella, Sivele salaatinkastikkeella myös viimeinen leipäviipale - se päällimmäiseksi tuleva. Levitä savukalatäyte leiville ja laita ruisleiville ja yhdelle vehnäleivälle salaatinlehti. Kokoa leipä, laita alimmaiseksi ruisleipä, sitten vehnäleipä, sitten ruisleipä ja kanneksi vehnäleipä. Leikkaa reunat pois ja leikkaa leipä kahdeksi kolmioksi. Anna maustua yön yli ja tarjoile maitokahvin kera äitienpäivän aamuna.

 

KASVISPIIRAS

Pohja:

1 pakaste piiraspohja

Täyte:

1 pussi (200 g) pakaste juuressuikaleita

2 valkosipulinkynttä

1 tl chilirouhetta

1 tl oreganoa

1/3 tl suolaa

1 rkl tomaattimurskaa

5 tomaattia

150 g juustoa raasteena

Sulata taikina ja taputtele se voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytettä varten juuressuikaleet, murskatut valkosipulinkynnet, mausteet ja tomaattimurska. Levitä täyte pohjan päälle. Viipaloi tomaatit ja levitä ne täytteen päälle. Ripottele juustoraaste pintaan ja kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 30 min.

 

TÄYTETYT JAUHELIHAPIHVIT SVEITSILÄISITTÄIN

Murekemassa:

1 pussi sipulikeittoaineksia

2 tlk kermaviiliä

1 dl korppujauhoja

2 munaa

½ tl suolaa

4 tl paprikajauhetta

1 tl mustapippuria

1,5 kg paistijauhelihaa

Täyte:

5 dl juustoraastetta

150 g savukinkkua suikaleina

Valmista murekemassa sekoittamalla sipulikeittoaineksiin, kermaviili, korppujauhot ja munat. Anna turvota hetki ja lisää, mausteet ja jauheliha. Sekoita hyvin. Leikkaa kaksi uunipellin kokoista leivinpaperia. Jaa murekemassa kahteen osaan ja taputtele molemmat osat leivinpaperien päälle. Nosta toinen uunipellin päälle. Levitä sen päälle juustoraaste ja savukinkkusuikaleet. Nosta toinen mureketaikinalevy leivinpaperin avulla pellille. Kypsennä + 200 C:ssa uunissa noin 25 - 30 min. Leikkaa pihveiksi ja tarjoile persilja-perunasoseen kera.

 

PERSILJA-PERUNASOSE

1 kg jauhoisia perunoita (esim. rosamunda)

Vettä ja suolaa

2 dl kuohukermaa

maitoa

(suolaa)

1 salottisipuli silputtuna

1 dl persiljaa silputtuna

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja soseuta perunat sähkövatkaimella. Lisää kuumennettu kerma ja sen verran maitoa, että soseesta tulee sopivan paksua tai ohutta maun mukaan. Lisää salottisipuli ja persilja. Tarkista suolaisuus. Tarjoile heti.

 

PUOLUKKA-OMENANELIÖT

Täyte:

Noin 800 g omenaa

2 munaa

500 g maitorahkaa

2 dl fariinisokeria

1 rkl vaniljasokeria

5 dl pakastepuolukoita

1 dl hillosokeria

Perustaikina:

8 dl vehnäjauhoja

4 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

250 g voita sulatettuna

Pohjataikina:

½ perustaikinasta

1 muna

2 dl piimää

Pintamurutaikina:

½ perustaikinasta sellaisenaan

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Raasta omenat ja sekoita raaste muihin täytteen aineksiin. Valmista perustaikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita joukkoon voi. Jaa taikina kahtia. Sekoita toiseen puoliskoon muna ja piimä. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä se. Kaada päälle täyte ja levitä se. Ripottele viimeisenä muruseos pinnalle. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 40 - 45 min. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

 

 

VIIKKO 20:

 

PERUNA-ANJOVISTORTILLA

1 pss (500 g) pakaste peruna-sipuliseosta

50 g voita

½ tl suolaa

10 anjovisfilettä paloiteltuna

4 munaa

4 rkl maitoa

Sulat peruna-sipuliseos. Kuumenna paistinpannu ja lisää voi. Lisää peruna-sipuliseos ja kypsennä koko ajan sekoitellen noin 10 min. Lisää suola ja paloitellut anjovikset sekä muna-maitoseos. Sekoita ja anna hyytyä kannen alla noin 10 min. Kumoa lautaselle ja valuta uudelleen pannulle, jotta toinenkin puoli kypsyy. Tarjoa paahdetun ruisleivän kanssa.

 

KEVÄINEN SALAATTI

400 g maustamatonta broilerin rintafileetä

½ tl suolaa

1 tl viherpippuria rouhittuna

1 ruukku jääsalaattia

1 ruukku friseesalaattia

1 tlk (227 g) ananaspaloja omassa liemessä

4 dl vesimelonikuutioita

1 dl pinjansiemeniä

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl vaaleaa balsamicoa

Suikaloi liha ja ruskista ne pannulla, lisää mausteet ja anna hautua niiden kypsiksi pannulla kannen alla. Suikaloi salaatit. Jäähdytä liha. Kokoa salaatti laakealle vadille, pirskottele oliiviöljyä ja balsamicoa salaatin pinnalle. Tarjoa sämpylöiden kera.

 

FETA-NOKKOSPIIRAS

Pohja:

1 pkt pakaste piirastaikinaa

Täyte:

1 rkl öljyä

1 valkosipulin kynsi

1 keltainen paprika

150 g ryöpättyjä nokkosia

200 g kuutioitua feta-juustoa

2 dl ranskankermaa

2 munaa

½ tl mustapippuria rouheena

1/3 tl suolaa

Sulata taikina ja taputtele se voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Kuumenna öljy ja lisää siihen murskattu valkosipulin kynsi, suikaloitu paprika ja silputut nokkoset. Anna kasvisten pehmetä ja jäähdytä seos. Kaada seos vuokaan. Levitä sen päälle feta. Sekoita keskenään ranskankerma, munat, pippuri ja suola. Kaada seos vuokaan. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 25 - 30 min.

 

TOMAATTIKASTIKE PASTALLE

10 tomaattia

½ dl oliiviöljyä

1 iso sipuli

3 valkosipulin kynttä

3 dl tomaattimehua

3 rkl tomaattisosetta

1 rkl sitruunamehua

2 tl suolaa

2 tl sokeria

½ dl tuoretta basilikaa silppuna

½ dl tuoretta timjamia silppuna

Kalttaa tomaateista kuoret pois. Paloittele tomaatit. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuullota öljyssä sipulit ja lisää tomaatit. Lisää kattilaan tomaattimehu, -sose, sitruunamehu ja mausteet. Hauduta noin 20 min. Tarjoa keitetyn pastan kanssa.

 

SITRUUNAINEN UUNIKIRJOLOHI

2 pientä kirjolohi filettä

3 rkl merisuolaa

½ dl tuoretta rosmariinia

1 dl sitruunamehua

2 salottisipulia

1 dl kevätsipulin varsia silputtuna

Voitele uunivuoka. Kuivaa kalafileet talouspaperilla. Levitä fileet leikkuulaudalle ja suolaa ne. Hiero rosmariini ja sitruunamehu fileiden pintaan. Laita toinen file vuokaan ja sen päälle silputut sipulit. Laita toinen file nahkapuoli ylöspäin toisen kalafileen päälle vuokaan. Kypsennä + 200C:ssa uunissa noin 45 min. Valele välillä kaloja vuokaan valuvalla nesteellä. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

 

RAPARPERIHYVE

500 g raparperiä

3 rkl voita

1 dl fariinisokeria

1 tl inkivääriä

Tarjoiluun:

vaaleita pikkuleipiä (esim. Wilhelmiina)

vaniljajäätelöä

Huuhtele raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Kuumenna voi pannulla ja lisää raparperit, fariinisokeri ja inkivääri. Anna seoksen hautua hiljalleen, kunnes raparperit ovat pehmeitä. Aseta pikkuleipä jälkiruokalautaselle, laita sen päälle lämmintä raparperiseosta ja pinnalle vielä vaniljajäätelöä. Tarjoa heti.

 

 

VIIKKO 21:

 

NOPEAT ILTAPALALEIVÄT

4 viipaletta ruispuikulaa

4 tl makeaa sinappia

4 valmiiksi paistettua silakkapihviä

1 pieni herkkukurkku

2½ dl juustoraastetta

Voitele jokainen leipä sinapilla. Laita jokaiselle leivälle silakkapihvi, pari kolme herkkukurkkuviipaletta ja pinnalle juustoraastetta. Kuorruta +225 C:ssa uunissa noin 15 - 20 min. Tarjoa iltateen kera.

 

SIENI-RIISISALAATTI

2 dl pitkäjyväistä riisiä

300 g suolasieniä

1 iso sipuli

3 dl smetanaa

ripaus mustapippuria

(suolaa)

1 tl sitruunamehua

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Ryöppää tai liota suolasienistä liika suola pois. Kuori ja silppua sipuli ja sienet. Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin, mausta salaatti ja anna maustua pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua. Voit tarjota salaatin joko salaattina tai esim. ns. pompannappien täytteenä kahvipöydässä.

 

MAAPÄHKINÄINEN PORSASPATA

300 g porsaan ulkofileetä

1 sipuli

2 porkkanaa

1 punainen paprika

2 rkl öljyä

6 dl vettä

1 lihaliemikuutio

4 rkl tomaattisosetta

¼ tl mustapippuria

3 rkl maapähkinävoita

Suikaloi liha ohuiksi suikaleiksi. Kuori sipuli ja porkkanat ja suikaloi nekin. Suikaloi myös paprika. Ruskista lihasuikaleet padassa ja lisää kasvikset ruskistumaan. Lisää vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Hauduta 20 - 25 min. Tarjoa lisäkkeenä kuskusia.

 

JAUHELIHA-FENKOLIKASTIKE

400 g jauhelihaa

1 sipuli

2 fenkolia

1 rkl öljyä

1 dl vettä

1 tlk tomaattimurskaa

2 lihaliemikuutiota

¼ tl mustapippuria

½ tl timjamia

½ tl basilikaa

½ dl ruokakermaa

Kuori ja hienonna sipuli. Suikaloi fenkolit. Ruskista jauheliha ja sipuli murumaiseksi seokseksi. Lisää fenkoli ja hauduta hetki. Lisää vesi, tomaattimurska ja mausteet. Hauduta 15 min ja lisää ruokakerma. Tarkista maku ja tarjoa keitetyn spagetin kera.

 

RAEJUUSTO-MANTELIPANNARI

8 dl maitoa

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

50 sulatettua voita

½ tl suolaa

3 dl raejuustoa

1½ dl mantelilastuja

Vatkaa munien rakenne rikki ja vatkaa sen joukkoon maito ja jauhot. Anna turvota 1 tunti jääkaapissa. Lisää sulatettu voi hyvin vatkaten sekä suola, raejuusto ja mantelilastut. Voitele uunivuoan peittävä leivinpaperi ja kaada seos pellille. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 30 min. Tarjoa hillon kera.

 

 

VIIKKO 22:

 

GRILLATTU LOHI MANGOKASTIKKEELLA

1 lohifilee

Mausteseos:

1 rkl sitruunamehua

3 rkl öljyä

1 tl suolaa

1 tl murskattuja tuoreita rosmariinin lehtiä

Mangokastike:

2 dl ruokajogurttia

1 dl mangoa pienen pieninä paloina

¼ tl suolaa

½ tl mustapippuria

Ripaus cayennepippuria

Valmista mausteseos ja hiero se lohen pintaan. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen grillaamista. Valmista myös kastike maustumaan. Sekoita jogurttiin mango ja mausteet. Anna myös kastikkeen maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua. Grillaa lohi ja tarjoile kastikkeen ja keitettyjen perunoiden kanssa.

 

BROILERIN FILEET RIISI-KASVISPEDILLÄ

3 dl pitkäjyväistä riisiä

6 broilerin rintafilettä

50 g voita

2 pientä kesäkurpitsaa

1 keltainen paprika

1 punasipuli

200 g tuoreita herkkusieniä

1 dl vehnäjauhoja

3 dl ruokakermaa

6 dl vettä

1 kanaliemikuutio

1/3 tl mustapippuria

150 g juustoa kuorruttamiseen (esim. emmental)

Keitä riisit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Suikaloi kaikki kasvikset ja sienet. Kuullota niitä hetki pannulla. Ruskista broilerin rintafileet ja hauduta niitä 10 min. Laita voidellun uunivuoan pohjalle kypsät riisit ja sekoita niihin kuullotetut kasvikset. Laita niiden päälle ruskistetut broilerin rintafileet. Valmista gratinointi kastike. Mittaa kattilaan kylmä ruokakerma, vesi ja vehnäjauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes sakenee ja keitä 5 min. Lisää kanaliemikuutio ja mustapippuri. Lisää kastikkeeseen juustoraaste ja sekoita kunnes juusto on sulanut. Kaada seos vuokaan broilerien päälle ja kuorruta +225 C:ssa uunissa noin 25 - 30 min. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

 

PINAATTI-MAKARONILAATIKKO

3½ dl tummia makaroneja

1½ litraa vettä

2 tl suolaa

Pinaattiseos:

1 sipuli          

½ vihreää paprikaa

2 rkl öljyä

150 g pakaste pinaattia

½ tl suolaa

½ tl timjamia

Munamaito:

5 dl maitoa

2 munaa

½ tl suolaa

Pinnalle:

2 dl juustoraastetta

Keitä makaroneja suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Valuta vesi hyvin pois. Valmista pinaattiseos. Kuori ja suikaloi sipuli ja paprika. Kuullota niitä öljyssä hetki ja lisää pinaatti ja mausteet. Hauduta 10 min. Valmista munamaito vatkaamalla kaikki munamaidon ainekset sekaisin. Kokoa laatikko sekoittamalla kaikki ainekset keskenään sekaisin ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 1 tunti.

 

LOUNASSALAATTI

3 dl keitettyä täysjyvä makaronia

2 tlk tonnikalaa

3 keitettyä kananmunaa

200 g vihreitä pakaste papuja

1 punasipuli

2 tomaattia

1 ruukku rapeaa jääsalaattia

1 dl viipaloituja oliiveja

Kastike:

2 dl kermaviiliä

1 rkl sitruunanmehua

2 rkl silputtua tilliä

1/3 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Kuori ja paloittele munat ja sipuli. Viipaloi tomaatit. Suikaloi salaatti. Yhdistä kaikki salaatin ainekset laakealla vadilla. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Tarjoile kastike erikseen salaatin kanssa.

 

RAPARPERI-MURUPIIRAS

Murutaikina:

4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

200 g voita

Raparperiseos:

300 g tuoreita raparperejä

1 dl vettä

1 dl sokeria

2 rkl perunajauhoja

Valmista muruseos. Yhdistä kaikki ainekset ja nypi seos murumaiseksi. Valmista raparperiseos. Paloittele raparperit ja laita ne kattilaan yhdessä veden ja sokerin kanssa. Hauduta niitä 10 min. Jäähdytä seos ja sekoita siihen perunajauhot. Ripottele puolet muruseoksesta voidellun piirasvuoan pohjalle. Laita raparperiseos vuokaan ja ripottele loput muruseoksesta vuokaan. Kypsennä

+ 200 C:ssa uunissa 25 - 30 min. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

 

AURINKOINEN RAPARPERIHILLO

½ kg raparperiä

½ kg porkkanoita

500 g hillosokeria

1 dl vettä

1 sitruunan mehu

2 rkl konjakkia

Paloittele huuhdellut raparperit. Kuori ja raasta porkkanat. Mittaa kattilaan vesi, raparperit ja porkkanat. Keitä 15 min kannen alla. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 10 min ilman kantta. Lisää sitruunamehu ja konjakki. Tölkitä tai pakasta.

 

 

VIIKKO 23:

 

PASTAA JAUHELIHAKASTIKKEELLA

300 g pastaa

vettä ja suolaa

Kastike:

2 sipulia

10 kirsikkatomaattia

2 rkl öljyä

700 g paistijauhelihaa

1 tlk tomaattimurskaa

2 rkl tomaattisosetta

½ tl mustapippuria

1 tl suolaa

2 dl ruokakermaa

Pinnalle:

parmesanjuustoa raasteena

Valmista kastike. Kuori ja silppua sipulit. Halkaise tomaatit. Kuumenna öljy kattilassa ja paahda siinä jauheliha. Lisää sipulit ja kypsennä hetki. Lisää kattilaan tomaatit, tomaattimurska, tomaattisose ja mausteet. Hauduta 15 min ja lisää kerma. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa kastikkeen ja parmesanjuuston kera.

 

KESÄINEN SIPULIKEITTO

1 nippu sipulia varsineen

½ dl ruohosipulia silppuna

4 valkosipulinkynttä

30 g voita

1 litra vettä

1 lihaliemikuutio

50 g sinihomejuustoa

¼ tl mustapippuria

Hienonna sipulit ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit voissa ja lisää vesi sekä liemikuutio. Keitä 10 min. Lisää sinihomejuusto ja pippuri. Keitä vielä noin 15 min.

Tarjoa juustovoileipien kera.

 

UUDET PERUNAT JA SILLITARTAR

1 kg uusia perunoita

1 litra vettä

suolaa

sillitartar:

200 g kevytsuolattua islannin silliä fileenä

2 venäläistä suolakurkkua

1 iso punasipuli

2 dl smetanaa

ripaus mustapippuria

Valmista sillitartar. Kuutioi silli ja suolakurkku. Kuori ja silppua punasipuli. Yhdistä kaikki tartarin ainekset. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua. Laita uudet, pestyt ja raaputetut perunat suolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Keitä kypsiksi ja tarjoa heti.

 

FETA-MELONISALAATTI

1 ruukku rapeaa keräsalaattia

200 g cantaloupe-melonia

100 g tuorekurkkua

100 g feta-juustoa

20 mustaa oliivia

Kastike:

½ dl öljyä

3 rkl sitruunamehua

¼ tl timjamia

¼ tl valkopippuria

Huuhtele ja revi salaatti. Paloittele meloni, kurkku ja feta. Yhdistä ainekset kulhossa. Valmista kastike. Mittaa aineet kannelliseen tölkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike salaatin päälle.

 

HEDELMÄINEN LASSI JÄLKIRUOKAJUOMA

noin 430 g säilyke aprikoosia

4 dl maustamatonta jogurttia

1 dl kylmää vettä

2 rkl sitruunamehua

3 dl jäämurskaa

Kaada aprikoosin puolikkaat liemineen tehosekoittimen kulhoon ja lisää jogurtti, vesi ja sitruunamehu. Sekoita tehosekoittimella tasaiseksi seokseksi. Laita jäämurska laseihin ja kaada hedelmäistä lassia päälle. Tarjoa heti.

 

 

VIIKKO 24:

 

VIHREÄ LASAGNE

Lasagnelevyjä

Juusto-parsakaaliseos:

300 g parsakaalia

1 prk raejuustoa

1 prk ranskankermaa

1 rkl paprikajauhetta

½ tl jauhettua korianteria

Sipuli-pinaattiseos:

2 sipulia

3 rkl öljyä

300 g pakastepinaattia

2 paprikaa

2 rkl paprikajauhetta

½ tl jauhettua korianteria

½ tl jauhettua mustapippuria

Pinnalle:

1 tlk tomaattimurskaa

4 dl juustoraastetta

Keitä parsakaali. Silppua sipuli ja paprika. Kuullota sipuli. Valmista juusto-parsakaaliseos. Sekoita sauvasekoittimella raejuusto, ranskankerma ja kypsä parsakaali, jolloin saat notkean kastikkeen. Mausta kastike paprikalla ja korianterilla. Valmista sipuli-pinaattiseos. Sekoita sipulien joukkoon sulaneet pinaatit ja pieneksi silputut paprikat. Mausta paprikajauheella, korianterilla ja mustapippurilla. Kokoa lasagne laakeaan voideltuun vuokaan. Levitä pohjalle ohut kerros juusto-parsakaaliseosta. Asettele päälle lasagnelevyt ja kaada päälle loput kastikkeesta. Rakenna uusi kerros samoin, mutta käytä sipuli-pinaattiseosta. Kaikkein päällimmäiseksi tulee tomaattimurska maustettuna ja pinnalle ripoteltuna juustoraaste. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 1 tunti.

 

BROILERISALAATTI

1 kypsä broileri

2 ruukkua rapeaa keräsalaattia

1 rasia kirsikkatomaatteja

1 nippu retiisejä

2 dl ohuita purjorenkaita

1 dl mustia kivettömiä oliiveja

1 dl paahdettuja manteleita

Banaanikastike:

1 dl oliiviöljyä

¼ dl balsamico-viinietikkaa

3 rkl sweet thai chili -kastiketta

½ kypsää banaania

1 tl fariinisokeria

ripaus suolaa ja pippuria

Revi salaatinlehdet, halkaise tomaatit, viipaloi retiisit ja paloittele broileri. Laita kaikki salaatin ainekset laakealle vadille. Valmista kastike. Mittaa kaikki ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja soseuta banaani ja lisää loput ainekset hyvin vatkaten. Kaada kastikkeen joukkoon.

 

PORSAANKYLJYKSET

6 porsaankyljystä

Mausteseos:

1 dl soijakastiketta

1 dl fariinisokeria

1 sipuli

6 viipaletta sitruunaa

Ruskista kyljykset. Aseta jokainen kyljys omalle folion palalle. Viipaloi sipuli. Sekoita mausteet keskenään. Laita jokaiselle kyljykselle sitruunaviipale ja sipuli viipale. Jaa mausteseos tasan jokaiselle kyljykselle. Sulje foliot ja kypsennä + 200 C:ssa uunissa noin 1 tunti. Tarjoa keitetyn riisin ja kasvisten kera.

 

KIRPEÄ SALAATTI

2 ruukkua salaattia (erilaisia)

½ kesäkurpitsaa

1 nippu kevätsipulia

1 dl murskattuja suolapähkinöitä

Öljykastiketta

Valmista salaatti repimällä salaatit laakean vadin pohjalle. Suikaloi kesäkurpitsa ja sipulit. Lisää salaattipedille loput ainekset ja kaada kastike päälle.

 

RAPARPERIHYVE

6 dl raparperin paloja

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl kaurahiutaleita

1 dl sulatettua voita

Laita paloitellut raparperit kerroksittain sokerien ja kaurahiutaleiden kanssa voiteltuun uunivuokaan. Kaada päälle voisula ja kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 30 min. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kera.

 

 

VIIKKO 25:

 

TONNIKALAPASTA

Pastaa

Kastike:

2 tlk tonnikalaa öljyssä

3 sipulia

4 valkosipulinkynttä

1 tlk tomaattimurskaa

1½ dl ranskankermaa

1 rkl paprikajauhetta

1 rkl basilikaa

Pinnalle:

Parmesanjuustoa raasteena

Valuta öljy purkeista paistinpannulle. Kuori ja silppua sipulit ja kuullota niitä öljyssä. Murskaa joukkoon valkosipulin kynnet. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta noin 10 min. Lisää ranskankerma ja tarjoa heti keitetyn pastan ja parmesanjuuston kera.

 

SITRUUNABROILERI

4 maustamatonta broilerin koipireittä

1 sitruuna

2 dl korppujauhoja

1 rkl paprikajauhetta

1 tl chilijauhetta

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

tippa sitruunaesanssia

2 dl kanalientä kuutiosta

4 rkl juoksevaa hunajaa

Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Marinoi broilerin palat sitruunamehussa. Sekoita muovipussissa korppujauho ja mausteet. Kuumenna öljy padassa. Kuorruta broilerin palat muovipussissa sekoittamalla korppujauhoseoksessa. Ruskista palat pannulla. Pane lihat voideltuun uunivuokaan ja ripottele sitruunan kuorta päälle. Mausta jokainen pala hunajalla. Lisää kanaliemeen sitruunaesanssi ja kaada seos vuokaan. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 40 min. Tarjoa paistetun riisin kera.

 

PAISTETTU RIISI

6 dl kypsää riisiä

3 rkl öljyä

2 cm:n pala tuoretta inkivääriä raasteena

1 murskattu valkosipulin kynsi

1 sipuli silppuna

soijakastiketta

Kuumenna öljy ja lisää inkivääriraaste, murskattu valkosipulinkynsi ja sipulisilppu. Kuullota hetki ja lisää riisit. Kääntele ja paista riisiä hetki. Lisää soijakastiketta maun mukaan. Tarjoa heti.

 

PERUNASALAATTI

1 kg kypsiä uusia perunoita

1 dl kuorittuja auringonkukan siemeniä

1½ dl pieniä kapriksia

2 dl kevätsipulia silppuna

Kastike:

1 dl oliiviöljyä

½ dl valkoista balsamico viinietikkaa

2 rkl juoksevaa hunajaa

1 rkl sitruunan mehua

1½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

Lohkoa perunat ja sekoita salaatin ainekset kulhossa. Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen tölkkiin. Sulje tölkki ja ravista hyvin. Kaada kastike salaatin päälle. Anna maustua hetki jääkaapissa.

 

PELTILEIPÄ

5 dl vettä

25 g hiivaa

2 rkl siirappia

2 tl suolaa

noin 10 dl sämpyläjauhoja

½ dl öljyä

Voiteluun:

kylmää vettä

Pinnalle:

seesaminsiemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää siirappi ja suola. Alusta jauhot huolellisesti vaivaten joukkoon ja lopuksi vaivaa öljy taikinaan. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja taputtele öljytyin käsin koko pellin kokoiseksi. Anna kohota noin ½ tuntia, voitele kylmällä vedellä ja ripottele pinnalle seesaminsiemenet. Paista

 +200 C:ssa uunissa noin 20 min.

 

 

VIIKKO 26:

 

CAJUNKALKKUNAA

500 g maustamatonta kalkkunan filettä pihveinä

½ dl öljyä

3 tl cajun maustesekoitusta

½ tl tummaa kaakaojauhetta

½ tl jauhettua korianteria

1 tl suolaa

Kastike:

1 tlk kermaviiliä

½ dl makeaa chilikastiketta

½ dl murskattua ananasta

1 tl chilimausteseosta

1 rkl sitruunamehua

½ tl suolaa

Laita liha kestävään muovipussiin ja mittaa öljy ja mausteet perään. Sulje pussi ja kääntele lihaa pussissa. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa grillaamisen ajan. Ota lihat pussista, pyyhi kuiviksi ja grillaa kypsiksi. Tarjoa kastikkeen ja kasvisten kera.

 

PAISTETUT ANJOVIS-SILAKAT

500 g silakkafileitä

1 rasia anjovista

1 nippu tilliä

Paneeraus:

2 dl ruisjauhoja

1 dl korppujauhoja

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

Paistamiseen:

Voita

Huuhdo ja kuivaa kalafileet. Halkaise anjovikset pitkittäin puoliksi. Laita jokaisen silakkafileen sisälle anjovis ja käännä file takaisin kalan muotoon. Sekoita paneeraus aineet keskenään. Kierittele kalat ruisjauhoseoksessa ja paista voissa kullanruskeaksi esim. vokkipannulla ulkona grillissä, niin ei tule käryä sisälle. Tarjoa sinappimarinoitujen uusien perunoiden ja jogurttikastikkeen kanssa.

 

KASTIKE ANJOVIS-SILAKOILLE

3 dl turkkilaista maustamatonta jogurttia

1 dl kurkkusalaattia

2 rkl makeaa sinappia

1 pieni sipuli

½ dl ruohosipuli silppua

½ dl ranskalaista salaatinkastiketta

1 rkl juoksevaa hunajaa

Kuori ja silppua sipuli. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua.

 

SINAPPIMARINOIDUT PERUNAT

1 kg uusia perunoita

öljyä voiteluun ja varrastikkuja

Marinadi:

1½ dl öljyä

1 tl sinappijauhetta

1 murskattu valkosipulin kynsi

1 rkl tuoretta rosmariinia

ripaus suolaa ja mustapippuria

Valmista marinadi. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään isohkossa kulhossa ja anna maustua grillauksen ajan. Pese perunat huolellisesti ja pujottele ne vedessä liotettuihin varrastikkuihin. Anna kuivahtaa ja voitele öljyllä. Grillaa kohtalaisella lämmöllä välillä öljyllä sivellen kypsiksi. Tiputa perunat vartaista kulhoon marinadin joukkoon ja sekoita. Tarjoa perunat heti.

 

TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

1 pakaste piirakkapohja

Täyte:

6 - 8 kypsää tomaattia

300 g mozzarella-juustoa

2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina

3 valkosipulin kynttä

tuoretta basilikaa

150 g juustoraastetta

Sulata piiraspohja ja taputtele se voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esikypsennä pohjaa +200 C:ssa uunissa noin 10 min. Kuutioi tomaatit ja valuta liika kosteus pois. Kuutioi mozzarella. Murskaa valkosipulin kynnet. Yhdistä kulhossa tomaatti, mozzarella, aurinkokuivatut tomaattisuikaleet ja valkosipuli. Laita seos vuokaan. Suikaloi basilika ja laita vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä uunissa vielä 30 min. Tarjoile raikkaan salaatin kera iltapalana.

 

MANSIKKA-MANDARIINISALAATTI

½ litraa tuoreita mansikoita

3 tlk säilöttyjä mandariineja

½ dl hunajaa

10 sitruunamelissan lehteä

Valuta mandariinit. Poista mansikoista kannat ja viipaloi ne. Suikaloi sitruunamelissan lehdet. Yhdistä kaikki ainekset ja tarjoa jäähdytettynä.