RESEPTIT 2007

(viikot 1 - )

 

 

VIIKKO 1:

 

JANSSONIN KIUSAUS

1,5 kg jauhoisia perunoita

2 prk anjovisfileitä

2 isoa sipulia

6 dl ruokakermaa

¼ tl rouhittua mustapippuria

Kuori ja suikaloi perunat. Huuhdo ne vedessä ja kuivaa hyvin. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota ne kevyesti pannulla. Lado 2/3 osaa perunoista voideltuun uunivuokaan. Lisää sipulit perunoiden päälle. Lisää anjovikset perunoiden päälle vieri viereen. Ripottele pippuri päälle. Lisää päälle loput perunasuikaleet. Kaada puolet kermasta vuokaan ja kypsennä +225 C:ssa uunissa puoli tuntia. Lisää loppu kerma ja hauduta vuokaa + 175 C:ssa uunissa vielä noin 45 min. Peitä loppuvaiheessa foliolla. Tarjoa suolakurkun ja punajuuren kera.

 

TOMAATTINEN LIHAPATA

800 g kalvotonta naudan ulkofileetä

2 sipulia

1 tölkki tomaattimurskaa

1 dl chilikastiketta

ripaus cayennepippuria

2 dl vettä

1 tölkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa

öljyä paistamiseen

Suikaloi liha. Kuori ja suikaloi sipulit. Ruskista liha padassa, lisää sipulit, tomaattimurska chilikastike, cayenne ja vesi. Hauduta kannen alla noin 20 min. Lisää pavut ja hauduta vielä noin 15 min. Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

KERMAINEN TONNIKALAPASTA

400 g tagliatelle-pastaa

Kastike:

1 tölkki tonnikalaa

2 dl ruokakermaa

1 pieni purjo

ripaus suolaa ja mustapippuria

parmesaanijuustoa lastuina

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Sillä välin valmista kastike. Silppua purjo ja kuullota se öljyssä. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Lisää murustettu tonnikala ja mausteet. Kuumenna kastike ja tarjoa se pastan ja parmesaanilatujen kera.

 

BORSSIKEITTO

8 etikkapunajuurta

300 g valkokaalia

100 porkkanaa

1 pieni sipuli

1½ litraa vettä

2 kasvisliemikuutiota

1 murskattu valkosipulin kynsi

1 rkl rakuunaa

Lisäksi: 2 dl smetanaa

Huuhtele punajuuret. Suikaloi kaikki kasvikset. Lisää ne kiehuvaan kasvisliemellä maustettuun veteen ja keitä pehmeiksi. Lisää rakuuna ja valkosipuli. Kaada keitto monitoimikoneen kulhoon tai soseuta se sauvasekoittimella. Kuumenna keitto ja tarkista suolaisuus. Tarjoile se smetanan kera.

 

LAKRITSINEN JÄÄTELÖANNOS

½ litraa vaniljakermajäätelöä

4 dl lakritsikastiketta

4 dl englannin lakritsisekoitusta

Laita jokaisen tarjoilukulhon pohjalle ½ dl kastiketta, sen päälle ½ dl lakritseja ja jäätelö (neljäsosa puolesta litrasta) paloina. Kaada päälle ½ dl kastiketta ja ½ dl lakritseja. Tarjoile heti.

 

 

VIIKKO 2:

 

HERKKUSOSEKEITTO

1 lehtisellerin varsi

250 g porkkanaa

250 g palsternakkaa

1 pieni sipuli

½ dl öljyä

8 dl kanalientä

1 tl timjamia

100 g sulatejuustoa

1 tl timjamia

Puhdista ja paloittele kasvikset. Kuullota niitä öljyssä hetki, lisää kanaliemi ja timjami. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä.  Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Lisää sulatejuusto nokareina ja kuumenna keittoa koko ajan sekoittaen. Keitto on valmis kun sulatejuusto on sulanut ja keitto on tasaisen samettista. Tarjoa lämpimien, vastaleivottujen sämpylöiden kera.

 

PIPPURIMARINOIDUT SAVUSILAKAT

15 isoa savusilakkaa

1 iso punasipuli

Kastike:

½ dl omenaviinietikkaa

½ tl rouhittuja viherpippureita

½ tl rouhittuja rosé-pippureita

1 ½ rkl juoksevaa hunajaa

¾ dl öljyä

Kuori ja silppua punasipuli. Perkaa savusilakat fileiksi ja laita ne kerroksittain laakeaan vuokaan sipulisilpun kanssa. Valmista kastike. Vatkaa kaikki kastikkeen ainekset sekaisin ja kaada kastike kalojen päälle. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Tarjoa iltapalana teen ja paahdetun ruisleivän kanssa.

 

SAKSALAISET PERUNAOHUKKAAT

6 keskikokoista perunaa

1 pieni sipuli

2 dl emmental – juustoa raasteena

1 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

½ tl timjamia

1 tl paprikajauhetta

3 valkosipulinkynttä

2 munaa

Kastike:

1½ dl kermaviiliä

1½ dl ranskankermaa

2 rkl makeaa, vahvaa sinappia

2 rkl sinappi-kurkkusalaattia

Ripaus suolaa

Kuori ja raasta perunat, sipuli ja valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Paista taikinasta ohukaispannulla rapeita lettusia. Sekoita taikinaa aina ennen pannulle annostelua. Valmista kastike sekoittamalla kaikki kastikkeen ainekset ja tarjoa kastike perunaohukkaiden ja salaatin kera.

 

PORKKANASALAATTI

4 porkkanaa

1 pieni kesäkurpitsa

vettä ja suolaa

1 keltainen paprika

1 vihreä paprika

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl sitruunamehua

ripaus suolaa ja sokeria

ripaus kirveliä

Kuori ja suikaloi porkkanat. Suikaloi myös kesäkurpitsa. Keitä ensin porkkanasuikaleita suolalla maustetussa vedessä ensin 3 min. ja lisää kesäkurpitsat. Keitä vielä 1 min. Valuta ja jäähdytä kasvikset nopeasti. Suikaloi paprikat. Sekoita kaikki salaattiainekset keskenään. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike salaatin päälle. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

PUOLUKKAINEN KAHVIKAKKU

200 g voita

2½ dl sokeria

3 munaa

3½ dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Täyte:

3 dl pakaste puolukoita

½ dl sokeria

2 rkl perunajauhoja

Valmista kakku. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä puolet taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Sekoita puolukat, sokeri ja perunajauhot. Levitä seos taikinan päälle. Levitä loppu taikina puolukkaseoksen päälle. Paista kakkua + 175 C:ssa uunissa noin 45 – 50 min. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

 

 

VIIKKO 3:

 

SAVUKALA-JUUSTOPIIRAS

Pohja:

100 g voita

2 dl vehnäjauhoja

½ dl ruisjauhoja

1 muna

Täyte:

10 cm:n pala purjoa

2 rkl oliiviöljyä

250 g savukalaa suikaleina

125 g mustaa Koskenlaskijaa

2 dl ruokakermaa

2 munaa

½ tl valkopippuria

Pinnalle:

2 dl kermajuustoa raasteena

Valmista pohja nyppimällä voi ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Suikaloi purjo ja kuullota se öljyssä. Lisää kuutioitu Koskenlaskija ja kerma. Sekoittele kunnes juusto sulaa. Anna seoksen hetki jäähtyä ja vatkaa sen joukkoon munat ja valkopippuri. Lado taikinan päälle peratut savukalapalat ja kaada juustoseos sen päälle. Ripottele juusto pinnalle. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 30 min.

 

SIENI-LINSSIPATA

2 rkl öljyä

1 purjo

250 g porkkanaa

200 g palsternakkaa

6 dl vettä

2 kasvisliemikuutiota

2 dl linssejä

4 valkosipulin kynttä

2 dl kuutioituja sieniä (suola-, pakaste- tai säilykesieniä)

½ tl viherpippuria

ripaus yrttiseosta

ripaus sokeria

Halkaise purjo, huuhtele ja suikaloi se. Kuutioi kuoritut juurekset. Kuumenna öljy ja kuullota kasviksia siinä hetki. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja valkosipulin kynnet. Hauduta 15 min. Lisää huuhdotut ja liotetut linssit sekä sienikuutiot. Hauduta vielä 10 min. Mausta pata ja tarjoa raikkaan salaatin kera.

 

JAUHELIHAPIHVI ENGLANTILAISITTAIN

700 g paistijauhelihaa

1 tl suolaa

½ tl valkopippuria

1 kananmuna

Leivittämiseen:

1 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:

170 g amerikanpekonia suikaleina

1 iso sipuli

1 dl kaprismarjoja

1/3 tl suolaa

Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet ja muna. Muotoile seoksesta 8 pihviä ja kierittele ne vehnäjauhoissa. Paista pihvit voissa ja laita ne vadille kuumaan (+200C) uuniin. Valmista sillä välin pekoniseos. Kuori ja suikaloi sipuli. Ruskista pekonia pannulla hetki ja lisää sipuli. Paista seosta hetki ja lisää kaprikset sekä suola. Laita pekoniseos pihvien päälle ja tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.

 

METVURSTI-PERUNAVUOKA

1 kg perunasipuliseosta

200 g metvurstia viipaleina

1 dl maustekurkkukuutioita

1 dl hienonnettua persiljaa

4 dl ruokakermaa

Yhdistä kaikki ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja kaada kerma päälle. Kypsennä +225C:ssa uunissa noin 1 tunti. Tarjoa punajuurisalaatin kera.

 

RAHKA-APRIKOOISMUFFINSIT

Taikina:

100g margariinia

¾ dl sokeria

1 kananmuna

200 g maitorahkaa

3½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1½ dl aprikoosimarmeladia

Kuorrutus:

3 dl tomusokeria

noin 2 rkl sitruunamehua

Valmista taikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää maitorahka, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja marmeladi. Jaa taikina 10 isoon amerikanmuffinsivuokaan. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 18 min. Jäähdytä ja valmista kuorrute. Sekoita kuorrutuksen kaikki keskenään sekaisin. Levitä seos muffinsseille. Ripottele pinnalle nonparelleja. Anna kuivahtaa hetki ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 4:

 

BROILERIPATA

6 maustamatonta broilerin rintapalaa

100 g hillosipuleita

200 g tuoreita herkkusieniä

1 isohko rosmariinin tuore oksa

1 kanaliemikuutio

3 rkl hillosipuleiden lientä

5 dl punaviiniä

½ dl karpalohyytelöä

Kuutioi liha suurehkoiksi kuutioiksi. Viipaloi sienet. Lado lihat, sienet, hillosipuli ja riivitty rosmariinin oksa kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Mittaa kattilaan kanaliemikuutio, hillosipulien liemi, punaviini sekä karpalohyytelö. Kuumenna seos kuumaksi ja kaada se vuokaan. 

Peitä vuoka kannella tai foliolla. Kypsennä +175C:ssa uunissa noin 1 ½ tuntia. Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

PALSTERNAKKASOSEKEITTO

600 g kuorittua palsternakkaa

1 sipuli

3 rkl öljyä

1 litra vettä

1 kasvisliemikuutio

2 tl hunajaa

¼ tl mustapippuria

150 g tuorejuustoa

Raasta palsternakat ja suikaloi sipuli.  Kuullota niitä hetki öljyssä.  Lisää kasvisliemikuutio ja vesi. Keitä ne pehmeiksi.  Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Lisää keittoon mausteet ja tuorejuusto.  Keitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen vielä noin 5 min.  Tarjoa paahdetun ruisleivän kanssa.  

 

FENKOLI-UUNISILAKAT

400 g silakkafileitä

2 tl kuivattua rakuunaa

1 tl valkosipulijauhetta

1/3 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

2 fenkolia

2 rkl öljyä

Lado silakkafileet nahkapuoli alaspäin työlaudalla.  Ripottele mausteet fileille.  Käännä fileet takaisin kalan muotoon ja lado ne voideltuun uunivuokaan.  Suikaloi fenkolit.  Kuullota fenkolisuikaleita hetki öljyssä.  Kaada seos vuokaan kalojen päälle. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 20 min.  Tarjoa peruna-parmesaanisoseen ja salaatin kera.

 

PERUNA-PARMESANISOSE

700 g jauhoisia perunoita (esim. rosamunda)

suolaa

2 dl kuohukermaa

1 dl maitoa

1 dl parmesaanijuustoa raasteena

Kuori ja paloittele perunat. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.  Kaada kypsistä perunoista keitinvesi pois.  Soseuta ne sähkövatkaimella ja lisää kuumennettu kerma-maitoseos.  Vatkaa tasaiseksi, lisää parmesaanijuusto.  Sekoittele kunnes juusto on hieman sulanut ja tarkista suolaisuus.

 

VILLIRUCOLA-KAALISALAATTI

300 g valkokaalia

50 g (1 rasia) villirucolaa

1 tlk (227g) ananasmurskaa

1 dl saksanpähkinöitä

Kastike:

3 rkl öljyä

1 valkosipulin kynsi

2 rkl makeaa chilikastiketta

½ tl suolaa

Suikaloi kaali ohuen ohuiksi suikaleiksi esim. juustohöylällä. Revi villirucola. Yhdistä salaatin kaikki ainekset keskenään.  Valmista kastike sekoittamalla keskenään öljy,  murskattu valkosipulinkynsi, chilikastike ja suola.  Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita.  Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

MAMMAN MUSTIKKAPIIRAKKA

1 pkt  (400g) pakaste murotaikinaa

Täyte:

6 dl pakaste mustikoita

1½ rkl perunajauhoja

4 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl kermaviiliä

3 rkl sokeria

2 kananmunaa

Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kulhossa jäiset mustikat, perunajauho ja sokerit.  Ripottele seos taikinan päälle.  Sekoita kermaviiliin sokeri ja kananmunat.  Kaada seos puolukoiden päälle.  Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 35 - 40 min.

 

 

VIIKKO 5:

 

PUNAISET VOHVELIT TÄYTTEILLÄ

Vohvelit:

2 dl kermaviiliä

2 dl maitoa

2 munaa

2 dl hiivaleipävehnäjauhoja

1 tl suolaa

200 g raakaa punajuurta

200 g raakaa perunaa

Täyte I:

5 kovaksi keitettyä munaa

1 dl mätitahnaa

1 dl ranskankermaa

tilliä

Täyte II:

2 avokadoa

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

pala punaista paprikaa

1 rkl sitruunamehua

1 dl ranskankermaa

Valmista täytteet. Täyte I – kuori ja hienonna munat ja sekoita siihen mätitahna, ranskankerma ja tilli. Täyte II – kuori ja soseuta avokado. Kuori ja hienonna sipuli ja murskaa valkosipulin kynnet ja hienonna paprika. Yhdistä kaikki ainekset. Valmista taikina. Sekoita kulhossa kermaviili, maito, jauhot ja mausteet. Raasta perunat ja punajuuret hienon hienoksi raasteeksi ja lisää ne taikinaan. Voitele vohvelirauta öljyllä ja paista ohuita vohveleita. Voit paistaa nämä paistinpannullakin, mutta ohenna taikinaa hieman maidolla. Tarjoa lisukkeiden kanssa.

 

LÄMMIN LEIPÄJUUSTOSALAATTI

6 keitettyä perunaa

10 cm pala purjoa

2 valkosipulin kynttä

1 keltainen paprika

3 rkl öljyä

200 g leipäjuustoa

nippu timjamia

1 rkl sitruunamehua

2 rkl vaaleaa balsamico-viinietikkaa

1 ruukku rapeaa salaattia

1 avokado

½ tuore kurkkua

Revi salaatti ja asettele se laakean vadin pohjalle. Kuori ja viipaloi avokado ja suikaloi kurkku. Viipaloi tai kuutioi perunat. Suikaloi purjo, valkosipuli ja paprika. Kuutioi juusto. Kuumenna öljy wokissa tai paistinpannussa. Paista purjoa, valkosipulia, paprikaa ja perunoita hetki. Lisää juustokuutiot ja kuumenna kunnes juusto on hieman pehmennyt. Lisää revityt timjamit ja pirskota päälle sitruunamehu ja viinietikka. Kaada seos revittyjen salaattien päälle vadille ja asettele sen päälle avokadot ja kurkut. Tarjoa heti.

 

BANAANIBROILERI

1 grillattu broileri

ripaus mustapippuria

2 isohkoa banaania

2 dl ruokakermaa

½ dl sweet thai chili -kastiketta

1 dl suolapähkinöitä

Poista broilerista luut ja nahka. Paloittele liha. Lado palat voideltuun uunivuokaan ja mausta pippurilla. Kuori ja halkaise banaanit. Nosta banaanin puolikkaat lihojen päälle. Sekoita chilikastike ja kerma. Kaada seos vuokaan ja ripottele suolapähkinät pintaan. Kypsennä

+ 225 C:ssa uunissa noin 25 – 30 min. Tarjoa riisin ja vihreän salaatin kera.

 

MERIMIESPIHVIT POSSUSTA

150 g savupekonia

300 g porsaan ulkofilettä

3 sipulia

2 porkkanaa

1 kg kuorittuja perunoita

2 tl kuivattua sienijauhetta

1 tl suolaa

6 dl vettä

2 rkl vasikanlihafondia

2 dl olutta

Suikaloi pekoni ja viipaloi filee ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja suikaloi sipulit ja viipaloi porkkanat. Viipaloi perunat. Lado kaikki liha- ja kasvispalat voideltuun uunivuokaan kerroksittain. Ripottele väliin mausteet ja sienijauhe. Levitä päällimmäiseksi kerros perunoita. Kiehauta nesteet ja kaada pataan. Peitä foliolla ja anna hautua + 175 C:ssa uunissa noin 2 tuntia - loppuvaiheessa voit ottaa folion pois, niin perunat pinnalla saavat väriä. Tarjoa salaatin kera.

 

RAIKAS SALAATTI

1 pieni kiinankaali

pala purjoa

½ tuorekurkkua

1 punainen paprika

2 dl hillosipuleita

1 dl kuorittuja auringonkukan siemeniä

Kastike:

1 dl öljyä

3 valkosipulin kynttä

3 rkl sitruunanmehua

2 tl fariinisokeria

ripaus mustapippuria

Suikaloi kiinankaali, purjo, kurkku ja paprika. Yhdistä kasvikset. Valmista kastike. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravistele kunnes sokeri sulaa. Kaada salaatin päälle.

 

 

VIIKKO 6:

 

SIPULI-ANJOVISPANNU

4 suurta sipulia

30 g rasvaa

ripaus suolaa ja sokeria

½ dl vettä

4 munaa

1 iso rasia anjovista

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi. Kuullota niitä rasvassa ja lisää suola, sokeri ja vesi. Anna hautua 5 min. Tee sipuliseokseen 4 syvennystä kananmunille ja riko munat syvennyksiin. Laita kansi päälle ja anna kypsyä pari minuuttia. Laita silputut anjovikset munien päälle ja jatka vielä kypsentämistä hetki. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja paahdetun ruisleivän kera.

 

NOPEA MAKSAPATA

400 g naudan maksaa

½ purjoa

½ punaista paprikaa

½ keltaista paprikaa

2 varsisellerin vartta

½ kiinankaalia

3 rkl öljyä

½ dl soijakastiketta

½ dl vettä

½ rkl fariinisokeria

1 dl ranskankermaa

ripaus suolaa

Poista maksasta kalvot. Leikkaa maksa ja kasvikset ohuiksi tikkumaisiksi suikaleiksi. Ruskista maksa kuumalla pannulla ja ota suikaleet pois. Lisää pannulle kasvissuikaleet ja ruskista hetki. Lisää soijakastike, vesi ja fariinisokeri. Anna kasvisten kypsyä noin 5 min. Lisää pannulle maksa ja ranskankerma. Kuumenna varovasti sekoitellen. Tarkista suolaisuus ja tarjoa heti keitetyn riisin ja salaatin kera.

 

HERNESOSEKEITTOA SISKONMAKKARAPALLEROILLA

2 rkl öljyä

1 iso sipuli

8 dl vettä

1 tlk hernekeittoa

2 pussia pakaste herneitä

ripaus rosmariinia

8 siskonmakkaraa

Sinappihuntu:

1 dl smetanaa

3 rkl voimakasta makeahkoa sinappia

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sitä hetki öljyssä ja lisää vesi, hernekeitto, pakaste herneet ja rosmariini. Kuumenna kiehuvaksi ja soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja lisää siskonmakkarat kuorestaan puristamalla pieninä nokareina. Keitä 5 min sekoitellen. Vatkaa smetanan joukkoon sinappi ja valuta sitä hieman keiton päälle juuri ennen tarjoilua.

 

KIRJOLOHILAATIKKO

10 keitettyä perunaa

1 pieni sipuli

400 g kirjolohifileetä

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

2 dl ruokakermaa

2 dl juustoa kuorruttamiseen

Hienonna sipuli ja viipaloi perunat. Suikaloi kala. Lado kaikki ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan mausteiden kanssa. Kaada päälle kerma ja ripottele juusto. Kypsennä +200 C:ssa uunissa 30 min. Tarjoa appelsiinisalaatin kera.

 

APPELSIINI-SIPULISALAATTI

3 appelsiinia

½ jättisipulia tai 2 mietoa pientä

10 mustaa oliivia

1 ruukku rapeaa salaattia

4 rkl öljyä

1 rkl sitruunan mehua

Kuori ja viipaloi appelsiinit ja sipulit. Revi salaatti laakean vadin pohjalle ja laita sen päälle kerroksittain appelsiinit, sipulit ja oliivit. Pirskottele päälle öljy ja sitruunamehu.

 

 

VIIKKO 7:

 

TULINEN MAKKARAKEITTO

2 rkl öljyä

2 rkl chilitahnaa

2 cm pala metvurstia tai 1 chorizomakkara

1 tlk tomaattimurskaa

6 perunaa

1 pussi pakaste vihanneksia

1 litra vettä

2 lihaliemikuutiota

400 g lenkkimakkaraa

2 rkl kookostahnaa tai 1 dl kookoskermaa

Suikaloi metvursti. Kuori ja paloittele perunat ja lenkkimakkara. Kuumenna kattilassa öljy ja lisää chilitahna. Anna kypsentyä hetki. Sekoita joukkoon metvursti, tomaattimurska, perunakuutiot, vesi ja lihaliemikuutiot. Keitä 15 min. Lisää pakaste vihannekset ja pannulla paistettu lenkkimakkara. Keitä 5 min ja lisää kookostahna. Tarjoa riisirieskan kera.

 

RIISIRIESKAT

3 dl vettä

2 dl riisiä

50 g voita

6 dl maitoa

2 dl kermaviiliä

2 munaa

3 dl kaurahiutaleita

1 tl suolaa

Keitä riisi voilla maustetussa vedessä kypsäksi. Pane siksi aikaa kaurahiutaleet turpoamaan maito-kermaviiliseokseen. Sekoita keitetyt riisit maito-kermaviiliseokseen yhdessä munien ja suolan kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja paista +225 C:ssa uunissa noin 25 - 30 min. Paloittele tarjolle.

 

SEESAMIBROILERI

4 - 6 broilerin rintafilettä

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 kananmunan valkuainen

1½ dl seesaminsiemeniä

1 rkl vehnäjauhoja

1 rkl silputtua tuoretta rakuunaa

Mausta rintafileet suolalla ja pippurilla. Sekoita seesaminsiemeniin vehnäjauhot ja silputut yrtit. Vatkaa valkuaisen rakenne rikki. Kasta broilerin rintafileet valkuaiseen ja kierittele ne sen jälkeen seesaminsiemenseoksessa. Nosta palat voideltuun uunivuokaa ja kypsennä niitä +175 C:ssa uunissa noin 45 - 50 min. Tarjoa vihreitä pekonipapuja seuraksi.

 

PEKONI-PAVUT

2 pakaste pussia pitkiä vihreitä papuja

2 pkt amerikanpekonia

1 isohko sipuli

3 rkl voita

½ dl vettä

Sulata pavut ja kokoa ne nipuiksi. Kiedo nippujen ympäri pekoniviipaleita. Laita papuniput voideltuun uunivuokaan. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota se pehmeäksi pannulla ja kaada se uunivuokaan papunippujen päälle. Lisää vesi vuokaan ja laita kypsymään uuniin yhtä aikaa seesamibroilerien kanssa.

 

SILAKKAVUOKA UUNISSA

500 g silakkafileitä               

1 tl suolaa

1 tlk tomaattimurskaa

3 rkl piparjuuritahnaa

2 dl ruoanvalmistusjogurttia

Pinnalle korppujauhoja

Mausta silakkafileet suolalla. Laita voidellun uunivuoan pohjalle tomaattimurska. Lado kalanmuotoon käännellyt silakkafileet vieri viereen tomaattimurskan päälle. Sekoita piparjuuritahna jogurttiin ja kaada seos kalojen päälle. Ripottele päälle hieman korppujauhoja. Kypsennä + 225 C:ssa uunissa noin 35 - 40 min. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kera.

 

MAUKAS TOMAATTISALAATTI

1 rasia terttu-kirsikkatomaatteja

1 iso punasipuli

1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina

1 ruukku basilikaa

2 rkl pestokastiketta

Huuhdo ja halkaise tomaatit. Kuori ja silppua punasipuli. Suikaloi basilika. Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja sekoita pesto joukkoon. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 8:

 

YRTTIAHVENET

16 tasakokoista ahvenfileetä

1 tl suolaa

1/3 tl valkopippuria

Yrttitäyte:

½ dl tilli silppua

½ dl kirveli silppua

1 dl ruohosipuli silppua

150 g pehmeää voita

Kuorrutus:

1 muna

1½ dl siivilöityjä korppujauhoja

1½ dl ruisjauhoja

Paistamiseen voita

Mausta kalafileet suolalla ja anna maustua pari tuntia jääkaapissa. Sekoita hienonnetut yrtit pehmeään voihin. Levitä yrttitahna puolelle kalafileistä. Nosta kalafileet maustettujen fileiden päälle. Vatkaa munan rakenne rikki haarukalla. Sekoita jauhot lautasella. Kasta kaksi päällekkäistä kalafilettä munaan ja sen jälkeen jauhoseokseen. Paista voissa pannulla kullanruskeiksi ja rapeiksi. Tarjoa perunasoseen kera.

 

JÄTTIPIHVI

500 g naudan jauhelihaa

1 sipuli

2 porkkanaa

1½ dl keitettyä riisiä

2 munaa

½ dl maitoa

1 rkl vasikanfondia

1 tl yrttimausteseosta

Kuori ja hienonna sipuli ja raasta porkkanat. Sekoita jauhelihaan sipuli, porkkana, riisi, munat, vesi ja mausteet. Muotoile seoksesta uunipellille yksi iso pihvi. Kypsennä +225 C:ssa uunissa noin 25 – 30 min. Tarjoile kaalisalaatin kera.

 

KAALISALAATTI

½ kg valkokaalia

1 sipuli

200 g porkkanaa

1 valkosipulinkynsi

1 tlk (227g) ananasmurskaa

Liemi:

1 dl vettä

1 dl etikkaa

1 dl sokeria

½ tl suolaa

1 rkl öljyä

Suikaloi kaali juustohöylällä ohuen ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja raasta porkkana karkealla raastinterällä. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi. Yhdistä kaikki salaatin ainekset. Keitä liemiaineksia ilman öljyä 5 min. Lisää öljy ja keitä 2 min. Lisää seos kiehuvana salaatin joukkoon ja painele niin, että salaatti on liemen alla. Anna salaatin jäähtyä seuraavaan päivään jopa vuorokauden. Tarjoile.

 

PAPU-JAUHELIHAKEITTO

3 dl valkoisia kuivattuja papuja

vettä liotukseen

1 rkl öljyä

1 sipuli

1 litra vettä

2 lihaliemikuutiota

300 g jauhelihaa

ripaus chilimausteseosta

1 rkl soijakastiketta

3 rkl tomaattisosetta

Huuhtele pavut huolellisesti ja liota niitä yön yli runsaassa kylmässä vedessä. Kuori ja hienona sipuli. Hauduta sipulia öljyssä hetki ja lisää joukkoon valutetut pavut, vesi ja lihaliemikuutio. Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä noin 1 tunti. Ruskista jauheliha paistinpannulla. Lisää se kattilaan yhdessä chilin, soijan ja tomaattisoseen kanssa. Hauduta vielä noin 10 min. Tarkista suolaisuus.

 

OMENA-APRIKOOSIPIIRAS

1 pkt pakaste murotaikinaa

Täyte:

2 Granny Smith -omenaa

1 rkl sitruunamehua

2 rasiaa aprikoosimarmeladia

1 pkt marsipaania

Taputtele sulanut murotaikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Kuori ja kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. Sekoita niihin sitruunamehu ja aprikoosimarmeladi. Levitä seos piirasvuokaan. Kypsennä +200 C:ssa uunissa 20 min. Lisää viipaloitu marsipaani piiraan täytteen päälle ja jatka kypsentämistä vielä 20 min. Tarjoa haaleana kermavaahdon kera.

 

 

VIIKKO 9:

 

MARJAINEN TUOREPUURO

5 dl marja/hedelmäjogurttia

1 dl kaurahiutaleita

1 dl kauraleseitä

Pakastemarjoja maun mukaan

Sekoita kaikki aineet keskenään. Voit vaihdella marjoja tai hedelmiä makusi mukaan.

 

CHILI-MAISSIJAUHELIHAPIHVIT

400 g naudanjauhelihaa

1/2 dl kaurahiutaleita

1/2 rkl perunajauhoja

1 dl vettä

1 1/2 tl suolaa

1/4 tl vastajauhettua mustapippuria

2 tl tuoretta punaista chiliä hienonnettuna

2 rkl Thai sweet -chilikastiketta

1/2 ps (100 g) pakaste maissia

Mittaa kaurahiutaleet ja perunajauhot kulhoon ja lisää vesi. Anna hiutaleiden turvota noin 10 minuuttia. Sulata maissit ja puhdista ja hienonna chili. Lisää jauheliha kulhoon, mittaa päälle suola, pippuri, tuore chili, chilikastike ja maissinjyvät. Sekoita taikina tasaiseksi puhtaalla kädellä. Muotoile taikinasta 10 pihviä pellille leivinpaperin päälle ja kypsennä uunissa 225 asteessa keskitasolla noin 15 minuuttia. Tarjoa perunasoseen ja keitettyjen papujen kanssa.

 

PINAATTINEN BROILERIKASTIKE

pastaa

400 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

3 pientä sipulia kuutioina

3 rkl rypsiöljyä

150 g pakastettua pinaattia

2 rkl hunajaa

1 kanaliemikuutio

½ tl mustapippurirouhetta

4 dl vettä

1 dl ruokakermaa

2 rkl pähkinärouhetta

Suurus:

¼ dl vettä

1 rkl maissijauhoa

Kypsennä broilerisuikaleet ja sipuli öljyssä pannulla. Lisää sulatettu pinaatti, hunaja, kanaliemikuutio, vesi ja ruokakerma. Suurusta kastike. Anna hautua miedolla lämmöllä n. 5-10 min. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ripottele annosten päälle pähkinärouhetta.

 

KESÄKURPITSAVUOKA

2 keskisuurta kesäkurpitsaa

2 sipulia hienonnettuna

2-3 valkosipulin kynttä murskattuna

2 rkl ruokaöljyä

2 dl kasvisliemessä keitettyä täysjyväriisiä

1-2 munaa

basilikaa

mustapippuria

1/2 tl yrttisuolaa

1/2 dl parmesan- tai emmentaljuustoa raasteena

persiljaa

Kuullota kesäkurpitsaviipaleet kevyesti öljyssä paistinpannulla. Nosta valumaan talouspaperin päälle. Paista pannulla vielä sipulit. Asettele laakeaan uunivuokaan kerroksittain kesäkurpitsaviipaleet, sipuli ja riisi. Päällystä paistos kesäkurpitsalla. Vatkaa muna kevyesti, lisää mausteet ja kaada seos paistoksen päälle. Paista 180-asteisessa uunissa noin 20 min, kunnes ruoka saa kauniin värin. Ripota pinnalle juustoraaste ja persilja.

 

LÄMMIN MUIKKUSALAATTI

Muikut:

800 g pieniä (neula)muikkuja

ruisjauhoja

hienoa merisuolaa

hiven valkopippuria

rypsiöljyä ja margariinia

Salaatti:

2 pientä salaattikerää (erilaisia)

pala kurkkua hienoina suikaleina

4 tomaattia viipaleina

uutta sipulia (kevätsipulia) ohuina viipaleina

ruohosipulia tai uuden sipulin naattia

Salaatinkastike:

kylmäpuristettua rypsiöljyä

sitruunamehua + vettä

aavistus sokeria

Valmista ensin salaattipeti kahdelle suurille ruokalautasille. Ripottele kasvisten päälle öljykastiketta. Huuhtaise puhkotut muikut; kosteisiin kaloihin tarttuu kuorrutus. Sekoita lautasella ruisjauhoja ja hiven hienonnettua merisuolaa, makusi mukaan myös valkopippuria. Jauhota muikut kauttaaltaan ruisjauhoseoksessa. Kuumenna paistokasarissa ruokaöljyä ja lisää siihen myös margariinia, joka kertoo omalla värillään rasvan kuumuuden ja antaa kaloihin väriä. Paista jauhotetut muikut nopeasti, vaalean ruskehtaviksi ja rapeapintaisiksi parissa, kolmessa erässä. Nosta ne sitten talouspaperin päälle vadille. Jaa kuumat muikut salaattiainesten päälle, viimeistelyksi ruohosipulia ja sitruunalohko. Nautiskele ruisleivän ja teen kanssa.

 

 

JUUSTOINEN MUSTIKKATORTTU

Pohja:

3 dl vehnäjauhoja

1/2 dl sulatettua ja jäähdytettyä voita tai

2 rkl smetanaa

Täyte:

200 g maustamatonta sulatejuustoa

2 kanamunaa

1 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

Pinnalle:

1 l mustikoita

200 g ranskan kermaa

1 dl sokeria

Sekoita pohjan aineksista kiinteä taikina ja painele se piirakkavuokaan. Paista pohjaa 200 C:ssa noin 10 minuuttia. Valmista täyte. Vatkaa munat ja sokeri, ja lisää sulatejuusto nokareina, edelleen vatkaten. Mausta sokereilla. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Levitä pinnalle mustikat ja sokerilla makeutettu ranskan kerma. Paista uunin alaosassa 175 C:ssa noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 10:

 

INDONESIALAINEN KANAKEITTO

4 broilerin rintafileetä

4 valkosipulin kynttä

½ litraa kanalientä

2 rkl öljyä

½ tl chilijauhetta

½ tl jauhettua inkivääriä

½ tl kurkumaa

2 tl vaaleaa soijakastiketta

150 g kuorittuja katkarapuja

150 g mung pavunituja tölkistä

4 kevätsipulia

4 kananmunaa

Hiero lihojen pintaa murskatuilla valkosipulin kynsillä. Keitä lihat kanaliemessä kypsiksi. Nosta lihat leikkuulaudalle ja suikaloi ne. Kuumenna kattilassa öljy, lisää siihen murskatut valkosipulin kynnet ja kaikki mausteet. Kääntele hetki mausteita ja lisää kanaliemi, lihasuikaleet, katkaravut ja idut. Kiehauta keitto. Laita jokaisen tarjoilukulhon pohjalle suikaloitua kevät sipulia ja keitettyjä, halkaistuja kananmunia. Kaada erittäin kuuma keitto kulhoon. Tarjoa heti.

 

KREIKKALAISET LIHAPYÖRYKÄT

½ dl korppujauhoja

1½ maustamatonta kreikkalaista jogurttia

1 sipuli

1 rkl oliiviöljyä

1 muna

1 pussi bifteki- mausteseosta

500 g paisti jauhelihaa

sisälle: mustia oliiveja

Sekoita korppujauhot ja jogurtti. Lisää hienoksi silputtu sipuli, öljy, muna ja mausteseos. Sekoita hyvin. Lisää jauheliha ja sekoita. Muotoile massasta pyöryköitä, laita jokaisen sisälle oliivi ja pyöritä tasaiseksi. Kypsennä + 225C:ssa uunissa noin 15 - 18 min.

 

VALKOSIPULIPERUNAT

12 perunaa

6 valkosipulin kynttä

2 tl suolaa

3 dl ruokakermaa

100 g juustoraastetta

Kuori ja viipaloi perunat. Voitele laakea uunivuoka. Lado perunat vuokaan kerroksittain mausteiden kanssa. Kaada pinnalle kerma ja juustoraaste. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 45 min. Laita folio päälle kypsymisen loppuvaiheessa, jos perunat tummuvat liikaa. Tarjoa kreikkalaisten lihapyöryköiden kera.

 

SALAATTI KESÄÄ ODOTELLESSA

1 kerä rapeaa keräsalaattia

10 kirsikka tomaattia

1 pieni punasipuli

pala tuorekurkkua

1 dl feta kuutioita

½ dl oliiviöljyä

ripaus suolaa ja oreganoa

Revi salaatti laakean vadin pohjalle. Halkaise tomaatit, kuori ja viipaloi sipuli ja viipaloi kurkku. Lado ainekset salaatin päälle. Liruttele oliiviöljy salaatin päälle ja ripsauttele suola ja oregano pintaan. Tarjoa heti.

 

SIENI-LINSSIPATA

2 rkl öljyä

1 purjo

2 porkkanaa

1 palsternakka

6 dl vettä

2 kasvisliemikuutiota

2 dl linssejä

2 dl sienisilppua

½ tl viherpippuria

ripaus sokeria

lisäksi smetanaa

Halkaise ja huuhtele purjo. Suikaloi purjo. Kuori ja suikaloi porkkanat ja palsternakka. Kuumenna öljy ja kuullota kasviksia öljyssä hetki. Lisää vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä 15 min. Lisää huuhdotut linssit, sienisilppu ja viherpippuri. Keitä 10 min. Tarkista suolaisuus ja tarjoa smetanan kera.

 

UUNIPERUNA KEKKERIT

1 - 2 isoa rosamunda perunaa henkilöä kohden

täyte 1:

2 dl ranskankermaa

½ pientä sipulia

½ tl yrttisuolaa

¼ tl valkopippuria

ripaus sokeri

1 rkl tillisilppua

100 g kirjolohen mätiä

täyte 2:

200 g tuorejuustoa

½ dl maitoa

½ herkkukurkkua

1 tl makeaa vahvaa sinappia

100 g palvikinkkua

1 rkl kaprismarjoja

Valmista täytteet. Täyte 1: Silppua sipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua ainakin pari tuntia ennen tarjoilua. Täyte 2: Notkista tuorejuusto ja maito sähkövatkaimella. Kuutioi kinkku pieniksi kuutioiksi ja yhdistä kaikki loput aineet tuorejuusto seokseen. Anna maustua vähintään pari tuntia ennen tarjoilua. Pese perunat huolellisesti ja kääri ne folioon. Laita perunat kypsymään + 200 C:seen uuniin ja kypsennä noin 2 tuntia. Valmistele esim. ennen ulkoilemaan lähtöä ja ulkoa tultaessa ruoka on valmis kuin itsekseen.

 

 

VIIKKO 11:

 

BROILERIN VIINISSÄ

1 pakaste broileri

50 g voita

4 dl vettä

1 kanaliemikuutio

2 dl ruokakermaa

1 rkl maissijauhoja

½ dl portviiniä

250 g kivettömiä viinirypäleitä

Sulata broileri jääkaapissa ja paloittele se 10 osaan. Ruskista palat padassa. Lisää pataan vesi ja kanaliemikuutio. Anna hautua kannen alla 35 min. Ota lihat pois padasta ja pidä ne lämpiminä. Siivilöi liemi kattilaan, lisää ruokakermaan sekoitettu maissijauho ja keitä 5 min. Lisää portviini ja halkaistut viinirypäleet. Kuumenna ja lisää luuttomaksi paloitellut broilerin palat. Tarjoa peruna-sellerisoseen kera.

 

PORKKANAKEITTO

500 g porkkanoita

2 sipulia

30 g voita

1 rkl currya

5 dl lihalientä

150 g mustaleima Koskenlaskijaa

2 rkl sitruunamehua

ripaus valkopippuria

Kuori ja raasta porkkanat ja silppua sipulit. Kuullota niitä voissa hetki ja lisää curry ja kääntele. Lisää lihaliemi ja keitä kasvikset kypsiksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Lisää juusto pieninä paloina ja kuumenna keittoa koko ajan sekoittaen kunnes juusto sulaa. Lisää sitruunamehu ja pippuri. Tarkista maku. Jos keitto on liian sakeaa, lisää hieman vettä.

 

NOPEA MAKSAPATA

400 g naudan maksaa

½ purjoa

½ keltainen paprika

½ punainen paprika

2 sellerin vartta

½ kiinankaalia

3 rkl öljyä

½ dl soijakastiketta

½ dl vettä

½ rkl fariinisokeria

ripaus mustapippuria

1 dl smetanaa

Poista maksasta kalvot ja viipaloi se. Leikkaa kaikki kasvikset tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Ruskista maksa kuumassa öljyssä ja ota se pois padasta. Lisää pataan kasvissuikaleet, soijakastike, vesi, fariinisokeri ja pippuri. Anna kasvisten kypsyä 5 min. Lisää maksa ja smetana. Anna hautua 3 - 4 min. Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

PUNAKAALISALAATTI

pieni punakaali

2 dl säilyke kesäkurpitsakuutioita

1 dl hillosipuleita

kastike:

3 rkl sinappia

1 rkl sokeria

2 rkl viinietikkaa

1 rkl sitruunamehua

ripaus mustapippuria ja suolaa

1 dl öljyä

Suikaloi kaali juustohöylällä ohuen ohuiksi suikaleiksi. Lisää kurpitsa ja hillosipulit. Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike salaatin päälle ja anna maustua hetki ennen tarjoilua.

 

PÄÄRYNÄ-KOOKOSMUFFINIT

150 g voita

2 dl sokeria

3 munaa

2 dl kookoshiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl maitoa

4 dl säilykepäärynää kuutioina

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää päärynäkuutiot varovasti nostellen. Jaa taikina isoihin muffinivuokiin. Paista + 175 C:ssa uunissa noin 20 - 25 min.

 

 

VIIKKO 12:

 

MAUKAS RAASTEKEITTO

400 g jauhelihaa

1½ litraa vettä

2 kasvisliemikuutiota

½ valkokaalia

1 sipuli

3 porkkanaa

½ selleriä

pala palsternakkaa

pala purjoa

1/3 tl valkopippuria

1 tl paprikajauhetta

1 tl rakuunaa

Ruskista jauheliha. Lisää vesi ja liemikuutiot. Raasta kaikki kasvikset ja lisää raasteet ja mausteet keittoon. Keitä 20 min. Tarkista suolaisuus ja tarjoa juustoleipien kera.

 

NAUDANLIHA KÄÄRYLEET

600 g naudan sisäpaistia ohuina viipaleina

1 pkt pekonia

4 dl vettä

1 dl vahvaa kahvijuomaa

½ lihaliemikuutio

1 dl ruokakermaa

1½ dl vehnäjauhoja

ripaus valkopippuria

Jaa pekonit tasan jokaiselle paistiviipaleelle. Kääri viipaleet rullalle ja kiinnitä rullat cocktailtikulla. Ruskista kääryleet padassa joka puolelta. Lisää pataan vesi, kahvi ja lihaliemikuution puolikas. Hauduta kääryleitä noin 1 tunti tiiviin kannen alla. Ota lihakääryleet pois padasta ja poista niistä tikku. Sekoita kermaan jauhot ja kaada se hyvin sekoittaen pataan. Keitä kastiketta 5 min. Lisää valkopippuri ja lihakääryleet. Keitä vielä pari minuuttia. Tarkista maku, jos kastike on liian sakeaa, lisää hieman vahvaa kahvijuomaa. Tarjoa perunasoseen ja höyrytettyjen kasvisten kera.

 

PUNAINEN SEIVUOKA

500 g peruna-sipuliseosta

400 g seitä

2 tlk (á 400 g) tomaattimurskaa

2 rkl maissijauhoja

3 tl basilikaa

2 tl yrttisuolaa

Sekoita tomaattimurska, maissijauhot ja mausteet. Paloittele sei. Laita voideltuun uunivuokaan kerroksittain kaikki ainekset, kuitenkin niin, että tomaattiseosta tulee päällimmäiseksi. Kypsennä

+ 200 C:ssa uunissa noin 40 min.

 

TULINEN SOIJA-CHILI SIN CARNE

1½ dl soijarouhetta

3 dl vettä

1 keltainen paprika

½ habanero-chiliä

2 sipulia

2 valkosipulin kynttä

1 rkl öljyä

2 tlk tomaattimurskaa

1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa

1 tlk ruskeita papuja

¾ tl suolaa

1 tl chilimausteseosta

1 tl paprikajauhetta

Liota soijarouhetta kylmässä vedessä noin 30 min. Kuutioi paprika ja sipulit. Suikaloi habanero. Murskaa valkosipulin kynnet. Kuullota kasviksia öljyssä hetki. Valuta vesi soijarouheesta. Lisää, soijarouhe, tomaattimurskat ja pavut hauduta vielä 10 min. Lisää mausteet. Tarjoa keitetyn riisin ja ranskankerman kera.

 

ANANASTORTTU

pohja:

100 g voita

¾ dl sokeria

2½ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

täyte:

3 dl kermamaitoa

2 keltuaista

1 rkl maissijauhoja

2 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 pientä tlk ananaspaloja

2 dl mantelilastuja

Valmista pohja. Sekoita pehmeään voihin sokeri ja kuivat aineet. Taputtele taikina voidellun torttuvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Sekoita kattilassa kermamaito, keltuaiset, maissijauhot ja sokeri. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes sakenee, älä keitä. Jäähdytä ja sekoita seokseen vaniljasokeri. Kaada seos vuokaan taikinan päälle. Asettele sen päälle hyvin valutetut ananaspalat ja mantelilastut. Paista + 175 C:ssa uunissa noin 35 min.

 

 

VIIKKO 13:

 

LOHI-PASTAVUOKA

500 g pastaa

3 litraa vettä

3 kalaliemikuutiota

700 g lohifilettä

1 rasia kirsikkatomaatteja

munamaito:

5 dl maitoa

1 pullo juoksevaa cheddar -juustoa

1 muna

2 tl sitruunapippuria

1 tl suolaa

pinnalle:

2 dl juustoraastetta

Kiehauta vesi ja lisää liemikuutiota. Keitä pasta puolikypsäksi. Siivilöi. Paloittele kala. Kuumenna maito ja sekoita siihen cheddar -juusto. Anna seoksen hieman jäähtyä ja sekoita siihen muna ja mausteet. Halkaise tomaatit. Sekoita pastaan kalapalat ja kirsikkatomaatit. Kaada voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle munamaito ja ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä +175 C:ssa uunissa noin 45 - 60 min.

 

MOZZARELLAPITSA

pohja:

2 dl vettä

25 g hiivaa

1 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja

3 rkl öljyä

täyte:

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

2 rkl tomaattisosetta

1 prk (90 g) oliivitahnaa

500 g mozzarella -juustoa palloisina

1 rasia kirsikkaluumutomaatteja

1 ruukku villirucolaa

suolaa

rouhittua mustapippuria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Alusta jauhot joukkoon ja lisää öljy hyvin vaivaten. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Sekoita tomaattimurska ja -sose. Leikkaa mozzarella palloset viipaleiksi. Halkaise tomaatit. Kauli taikina ohuen ohueksi uunipellin kokoiselle leivinpaperille. Levitä sille tomaattiseos ja oliivitahna raitoina. Levitä rucola, juustoviipaleet ja tomaatit päälle. Ripottele pinnalle hieman suolaa ja mustapippuria. Kypsennä + 225 C:ssa uunissa noin 25 min.

 

KEVÄINEN SOSEKEITTO

500 g porkkanaa

200 g perunaa

1 sipuli

pala purjoa

½ dl öljyä

1 dl mintun lehtiä

6 dl vettä

2 kanaliemikuutiota

3 dl ruokakermaa

1 dl smetanaa

koristeluun:

2dl uusia pienen pieniä koivun lehtiä

Kuori ja paloittele juurekset ja sipulit. Kuullota niitä öljyssä hetki ja lisää minttu. Lisää vesi ja liemikuutiot ja keitä kasvikset pehmeiksi. Soseuta keitto monitoimikoneen kulhossa tai sauvasekoittimella. Lisää kerma ja smetana. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Lisää tarjolle laitettaessa lautaselle pikkuruisia koivunlehtiä.

 

BROILERITACOT

2 maustamatonta broilerin rintafilettä

1 tl chilijauhetta

1 tl rouhittua mustapippuria

1 punasipuli

2 valkosipulin kynttä

1 rkl öljyä

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

1 tlk (420 g) kuorittuja kidneypapuja

1 dl vettä

1 tl suolaa

1 dl hienonnettua korianteria

1 tlk ranskankermaa

8 tacokuorta

Viipaloi broilerin palat ja mausta ne chilillä ja mustapippurilla. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä pannulla hetki. Lisää pannulle tomaatit, valutetut pavut, vesi ja mausteet. Hauduta kunnes pavut ja kasvikset ovat pehmeitä. Lado tacokuoriin kerroksittain lihaa, tomaatti-papuseosta ja ranskankermaa. Tarjoa heti.

 

TOSCAPULLAT

taikina:

75 g pehmeää voita

5 dl vehnäjauhoja

½ rkl kardemummaa

½ tl suolaa

½ dl sokeria

2 dl kädenlämpöistä maitoa

25 g hiivaa

täyte:

50 g voita

½ dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

kuorrutus:

75 g voita

3 dl mantelilastuja

1½ dl sokeria

1½ rkl vehnäjauhoja

3/4 dl maitoa

Valmista taikina. Sekoita pehmeään voihin keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää maito, johon on liuotettu hiiva. Kohota. Valmista sillä välin täyte. Vatkaa sekaisin pehmeä voi ja sokerit. Kauli taikinasta noin 25 x 50 cm kokoinen levy ja levitä sen päälle täyte. Rullaa levy rullaksi ja leikkaa siitä noin 20 palaa. Nosta palat paperisiin leivosvuokiin ja kohota niitä noin tunnin ajan. Paista niitä + 225 C:ssa noin 5 min. Yhdistä kuorrutuksen kaikki ainekset kattilassa ja kiehauta ne. Levitä kuorrutus pullien päälle ja jatka paistamista vielä noin 10 min.

 

 

VIIKKO 14:

 

TÄYTETTYJÄ MUNIA PÄÄSIÄISPÖYTÄÄN

6 kpl kovaksi keitettyjä kananmunia

kalatäyte:

1 dl ranskankermaa

3 munan keltuaiset

100 g ohuen ohuita kylmäsavulohi viipaleita

1 rkl tillisilppua

kasvistäyte:

1 dl ranskankermaa

3 munan keltuaiset

2 rkl kapriksia

3 rkl porkkanaa hienona raasteena

Keitä munat kypsiksi ja kuori ne. Halkaise ne pituussuuntaan ja poista keltuaiset. Valmista kalatäyte. Sekoita ranskankerma joukkoon hienonnetut keltuaiset, suikaloitu kala ja tillisilppu. Jaa seos munan puolikkaisiin. Valmista kasvistäyte. Sekoita ranskankermaan hienonnetut keltuaiset, hienonnetut kaprikset ja porkkanaraaste. Jaa täyte munanpuolikkaisiin. Tarjoile salaattipediltä.

 

PAISTETTUA KARITSAN SISÄFILETTÄ MAUSTEVOILLA

500 g karitsan sisäfileitä

marinointiin:

1 dl öljyä

1 rkl dijon-sinappia

1 valkosipulin kynsi murskattuna

paistamisen jälkeen suolaa

maustevoi:

60 g voita

1 rkl kiehuvaa vettä

1 tl pikakahvijauhetta

1 tl dijon-sinappia

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita fileet marinadiin. Anna maustua vähintään pari tuntia. Valmista maustevoi. Sekoita kiehuvaan vesitilkkaan kahvijauhe ja jäähdytä seos. Vatkaa pehmeän voin joukkoon kahvitilkka ja sinappi. Kääri leivinpaperiin ja muotoile pötköksi. Anna kovettua jääkaapissa. Kuivaa fileet marinadista huolellisesti. Anna lihan lämmetä huoneen lämpöiseksi. Ruskista ne nopeasti kuumalla pannulla ja hauduta 5 min. Kääri folioon noin 8 minuutiksi ja viipaloi tarjolle. Suolaa viipaloinnin jälkeen.

 

RAAKAPAISTETUT ROSMARIINIPERUNAT

700 g perunoita

50 g voita

2 isoa rosmariininoksaa

suolaa

Kuori ja kuutioi perunat. Huuhdo ne ja kuivaa pyyhkeeseen. Kuumenna voi erittäin kuumaksi padassa. Lisää perunat ja paistele niitä useasti käännellen noin 15 min. Lisää riivityt rosmariinin oksat ja kääntele perunoita vielä noin 10 min kunnes ne ovat kypsiä. Suolaa perunat.

 

RAIKAS SALAATTI

1 ruukku rapeaa keräsalaattia

1 pieni tuorekurkku

1 rasia keltaisia kirsikkatomaatteja

1 dl paahdettuja pinjasiemeniä

1 dl saksanpähkinöitä

kastike:

3 rkl öljyä

1 rkl sitruunamehua

ripaus sokeria ja suolaa

ripaus valkopippuria

Valmista salaatin kastike. Mittaa kannelliseen tölkkiin kaikki ainekset ja ravista hyvin. Revi huuhdottu salaatti laakean vadin pohjalle. Kuori ja viipaloi kurkku. Lado kaikki ainekset salaatin päälle ja valuta salaatinkastike pinnalle.

 

NOPEA RAHKAPIIRAS

1 pkt pakaste murotaikinaa

1 keltuainen

1 dl kermaa

½ dl mantelijauhetta

täyte:

2 dl maitorahkaa

2 dl kuohukermaa

2 munaa

50 g sulatettua voita

2 rkl sitruunamehua

½ dl sokeri

1 tl vaniljasokeria

1 dl mantelilastuja

Sulata taikina ja notkista se sähkövatkaimella. Vatkaa sen joukkoon keltuainen, kerma ja mantelijauhe. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille tai irtopohjavuokaan. Valmista täyte. Sekoita maitorahka, kerma, munat, voi, sitruunamehu, sokerit ja mantelilastut sekaisin. Kaada täyte vuokaan ja kypsennä piirasta + 175 C:ssa uunissa noin 45 min - 1 tuntiin. Peitä loppuvaiheessa foliolla, jos piiras uhkaa tummua liikaa. Jäähdytä piiras. Tarjoa kylmänä.

 

 

VIIKKO 15:

 

PERUNA-SOIJALAATIKKO

1 dl ruskeaa soijarouhetta

600 g perunaa

250 g porkkanaa

1 sipuli

1 tl yrttisuolaa

½ tl maustepippuria

2½ dl vettä

2½ dl maitoa

½ dl vehnäjauhoja

Pane soijarouhe turpoamaan puoleksi tunniksi kylmään veteen. Kuori perunat, porkkanat ja sipuli. Raasta ne tikkumaisiksi karkealla raastinterällä. Valuta vesi soijarouheesta ja sekoita se kasvisten joukkoon. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita keskenään vesi, maito ja vehnäjauhot. Kaada seos vuokaan ja kypsennä +175 C:ssa uunissa 1 tunti.

 

HELPPO HEDELMÄ-PIPPURIBROILERI

6 - 8 marinoitua broilerin rintapalaa

2 isoa sipulia

2 omenaa

1 punainen paprika

2 prk (á 227 g) ananaspaloja

muutama kokonainen rosé- ja viherpippuri

Kuori ja lohkoa sipulit ja omenat. Paloittele paprika. Valuta ananakset. Pane kaikki ainekset isoon voideltuun uunivuokaan, sekoita ja peitä tiiviisti foliolla tai kannella. Anna kypsyä +175C:ssa uunissa noin 1½ tuntia. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kera.

 

TOMAATTINEN KIRJOLOHIPASTA

300 g marinoituja kirjolohisuikaleita

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

1 prk tomaattimurskaa

2 dl vettä

1 kalaliemikuutio

100 g maustamatonta sulatejuustoa (esim. mustaleima Koskenlaskija)

pennepastaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit paloiksi. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä hetki. Lisää tomaatit, tomaattimurska, vesi ja kalaliemikuutio. Hauduta 5 min. Lisää sulatejuusto kuutioina ja sekoittele kunnes juusto on sulanut. Lisää kalasuikaleet ja hauduta vielä 10 min. varovasti silloin tällöin sekoitellen. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja yhdistä se kastikkeeseen.

 

PAPU-PAPRIKASALAATTI

1 ruukku rapeaa salaattia

1 paprika

2 dl mungpavun ituja

2 dl kermaviiliä

2 tl raastettua piparjuurta tai wasabi-tahnaa maun mukaan

muutama tippa tabascoa sekä ripaus sokeria ja suolaa

Huuhtele salaatti ja revi se laakean vadin pohjalle. Suikaloi paprika ja yhdistä se pavun ituihin. Sekoita kermaviilin joukkoon piparjuuri, tabasco, sokeri ja suola. Sekoita kermaviiliin paprikasuikaleet ja idut. Kaada seos salaatinlehdille. Tarjoa heti.

 

HERKKU PANNARI

3 munaa

6 dl maitoa

2 ½ dl vehnäjauhoja

2 dl raejuustoa

2 tl sokeria

½ tl suolaa

50 g sulatettua voita

1 dl mantelilastuja tai rouhetta

vadelmahilloa lisäkkeeksi

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää maito ja jauhot hyvin vatkaten. Lisää raejuusto, sokeri ja suola. Anna seoksen turvota 1 tunti. Lisää sulatettu voi ja mantelit. Sekoita. Kaada seos voideltuun leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen uunipeltiin. Paista + 200 C:ssa uunissa noin 35 - 40 min.

 

 

VIIKKO 16:

 

HELPPO BROILERIVUOKA

4 maustamatonta broilerin koipireisipalaa

1 tl sitruunapippuria

1½ dl pitkäjyväistä riisiä

1 pss (50g) kuivattuja borssikeittovihanneksia

1 dl persiljaa silppuna

5 dl vettä

Hiero sitruunapippuri lihojen pintaan. Sekoita riisit ja kasvikset voidellussa uunivuoassa. Laita lihat riisiseoksen päälle. Kaada vesi. Kypsennä +200C:ssa uunissa noin 1 tunti.

 

NUUDELEITA JA KASVIKSIA

1 pieni kesäkurpitsa

1 iso porkkana

½ purjoa

400 g liotettuja riisinuudeleita

4 rkl seesamiöljyä

4 rkl riisiviinaetikkaa

ripaus suolaa ja valkopippuria

Suikaloi vihannekset ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna seesamiöljy ja kuullota kasvikset siinä. Mausta kasvikset ja lisää liotetut nuudelit ja riisiviinaetikka. Kuumenna ja tarkista maku.

 

PAISTETTUA MAKSAA PUNAVIINISIPULIEN KERA

500 g naudan maksaa

100 g voita

4 rkl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

sipuliseos:

8 pientä sipulia

2 rkl hunajaa

2 rkl viinietikkaa

4 dl punaviiniä

5 dl lihalientä

ripaus mustapippuria ja suolaa

50 g voita

Valmista ensin sipuliseos. Kuori ja halkaise sipulit neljään osaan. Ruskista sipulin lohkot pannulla, lisää loput aineet ja anna hautua noin 45 - 60 min. Valmista maksa. Viipaloi maksa ja poista siitä kalvot. mausta maksaviipaleet ja kierittele ne vehnäjauhoissa. Paista ne voissa kauniin ruskeiksi. Maksat ovat valmiina hieman punertavia sisältä - älä kypsennä liikaa. Tarjoa punaviinisipulien ja perunasoseen kera.

 

RAIKAS LISÄKESALAATTI

1 ruukku rapeaa keräsalaattia

2 dl ituja

2 dl vesimelonikuutioita

2 dl tuorekurkku kuutioita

kastike:

1 murskattu valkosipulin kynsi

4 rkl öljyä

3 rkl sitruunamehua

1 rkl hienonnettua minttua

½ tl suolaa

ripaus mustapippuria

Revi huuhdellut salaatit vadille. Laita pilkotut kasvikset salaatin päälle. Valmista kastike mittaamalla kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista hyvin. Kaada kasti salaatin päälle ja tarjoa heti.

 

JUUSTOKAKKU

pohja:

100 g Marie-keksejä

50 g voita

täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl sokeria

2 rkl vaniljasokeria

3 liivatelehteä

1 dl appelsiinitäysmehua

3 dl kuohukermaa

Murusta keksit ja sekoita muruihin sulatettu voi. Painele seos irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Kuumenna kattilassa tilkka appelsiinimehua ja liota liivate lehdet siihen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto ja sokerit sekaisin. Vatkaa tuorejuustoseokseen liivateseos ja lisää kermavaahto varovasti nostellen. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Koristele keksinmurusilla.

 

 

VIIKKO 17:

 

PEKONI-ANJOVISPAISTOS

500 g pakaste perunasipuliseosta

1 iso rasia anjovista liemineen

200 g pekonia viipaleina

5 dl ruokakermaa

Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain peruna-sipuliseos ja anjovikset liemineen. Lado pekoniviipaleet perunoiden päälle ja kaada kerma vuokaan. Kypsennä +225C:ssa uunissa noin 1 tunti. Tarjoa suolakurkun ja etikkapunajuuren kanssa hiukopalana.

 

TOMAATTI-GORGONZOLAPASTA

500 g tagliatelle pastaa

kastike:

1 punainen paprika

2 valkosipulin kynttä

3 tomaattia

4 dl tomaattimurskaa

200 g Gorgonzola-juustoa

muutama tippa tabascoa

2 dl kasvislientä

3 rkl öljyä

Poista paprikasta siemenet, pilko ja kuullota se öljyssä. Lisää murskatut valkosipulin kynnet, kuutioidut tomaatit ja kuullota hetki. Lisää tomaattimurska, kasvisliemi ja tabasco. Keitä 20 min. Soseuta se sauvasekoittimella ja lisää juusto paloina sekä keitetty pasta. Kuumenna. Tarjoa heti.

 

PERUNASALAATTI

8 kiinteämaltoista perunaa

1 sipuli

2 kevät sipulia varsineen

2 rkl kapriksia

2 dl fetajuustoa murusina

1 dl maustamatonta jogurttia

½ dl oliiviöljyä

ripaus mustapippuria ja suolaa

Keitä ja jäähdytä perunat. Kuori ja kuutioi ne. Kuori ja kuutioi sipuli ja suikaloi kevätsipulit. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa yön yli ennen tarjoilua.

 

HAPANKORPPULEIVITETTYÄ AHVENTA

500 g ahvenfilettä

4 hapankorppua

2 rkl öljyä

100 g tuoretta pinaattia

1 pieni sipuli

2 rkl pinjansiemeniä

ripaus mustapippuria ja suolaa

 Hienonna hapankorput hienon hienoksi jauhelmaksi. Mausta kalafileet suolalla. Suikaloi pinaatti ja hienonna sipuli. Kuullota pinaattia ja sipulia pannulla kunnes neste on haihtunut. Lisää pinjansiemenet ja pippuri. Jaa puolet ahvenfileitä leikkuulaudalle ja jaa pinaattitäyte fileille. Laita toiset fileet pinaattiseoksen päälle, kierittele pihvit hapankorppujauhelmassa ja paista pannulla voissa kauniin värisiksi. Tarjoa perunasalaatin kera.

 

LÄMMIN RAPARPERIKOMPOTTI

600 g tuoretta raparperia

200 g sokeria

50 g voita

¾ dl Triple Sec -likööriä

Kuori ja pilko raparperit noin ½ cm:n paloiksi. Sekoita palat sokerin kanssa ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. Kuumenna voi kasarissa ja lisää raparperiseos. Kuumenna ja hauduta hetki. Lisää likööri. Voit valmistaa kompotin edellisenä päivänä ja kuumentaa juuri ennen tarjoilua, ja vasta sitten lisätä liköörin. Tarjoa vaniljajäätelön kera.

 

MUNKKIRINKELIT

5 dl maitoa

50 g hiivaa

2 munaa

1½ dl sokeria

½ tl suolaa

1 rkl kardemummaa

13 - 14 dl vehnäjauhoja

100 g margariinia

kypsentämiseen:

1 litra kasviöljyä

pinnalle hienoasokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää munat, sokerit, suola ja kardemumma. Alusta jauhot hyvin vaivaten taikinaan. Lisää sulatettu rasva ja vaivaa sekaisin. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta pyöreitä pullia ja kohota ne. Pistä sormi kohonneen pullan keskelle ja pyörittele rinkeleiksi juuri ennen paistumaan laittamista. Kuumenna öljy ja kypsennä siinä 2 -3 munkkia kerrallaan. Valuta enin rasva pois ja kierittele munkit sokerissa.

 

 

VIIKKO 18:

 

RAKUUNABROILERIA

1 kokonainen broileri

1 iso nippu rakuunaa

½ dl öljyä

1 ½ tl suolaa

1/3 tl jauhettua mustapippuria

voita

3 dl ranskankermaa

2 dl halkaistuja viinirypäleitä

Mausta lintu sisältä suolalla ja pippurilla ja täytä reilulla nipulla rakuunaa. Sido lintu puuvillanarulla nippuun. Ruskista lintu öljyssä kannellisessa padassa joka puolelta, poista öljy padasta ja lisää voita runsaasti tilalle. Sulje kannella ja jätä lintu hautumaan miedolle lämmölle noin 1 tunniksi. Kun lintu on kypsää, lisää ranskankerma ja viinirypäleet. Kuumenna ja tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kera.

 

KIRPEÄ SALAATTI

1 ruukku tammenlehvä salaattia

1 dl hillosipuleita

1 dl pakaste herneitä

1 dl kuorittuja saksanpähkinöitä

1 dl silputtua persiljaa

kastike:

2 rkl öljyä

1 rkl sitruunamehua

ripaus sokeria, suolaa ja pippuria

Huuhdo ja valuta salaatti. Yhdistä kaikki ainekset. Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike salaatin päälle ja tarjoile.

 

MERELLINEN KALAKEITTO

1 litra vettä

2 kalaliemikuutiota

2 - 3 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

3 rkl öljyä

1 rkl currya

6 perunaa

1 tlk tomaattimurskaa

400 g kalaa fileenä

200 g kuorittuja katkarapuja

2 dl kuohukermaa

½ dl hienonnettua tilliä

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit sekä kuutioi kuoritut perunat. Kuullota sipulit öljyssä kattilassa, lisää curry ja perunakuutiot. Kääntele hetki. Lisää vesi, kalaliemikuutiot ja tomaattimurska. keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää kalafileet paloiteltuna ja hauduta 5 min. Lisää katkaravut ja kerma. Kuumenna ja lisää tilli. Tarjoa tuoreiden sämpylöiden kera.

 

JUUSTO-SIPULIPIIRAS

½ kg valmista piiraspohjaa

täyte:

4 suurta sipulia

1 purjo

50 g voita

1 rkl vehnäjauhoja

2 dl ruokakermaa

200 g juustoa, esim. gruyere tai mustaleima emmental

Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Kuori ja suikaloi sipulit. Halkaise ja suikaloi puhdistettu purjo. Hauduta niitä voissa kunnes ne pehmenevät ja lisää niihin jauhot. Sekoita kulhossa sipuliseokseen kerma ja juustoraaste. Kaada seos piirasvuokaan ja kypsennä piirasta +175 C:ssa uunissa noin 40 - 45 min. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

 

VATSAYSTÄVÄLLINEN PANNUKAKKU

5 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

½ dl pellavansiemeniä

3 kananmunaa

¾ tl suolaa

2 rkl sokeria

150 g voita

Sulata voi ja jäähdytä se. Vatkaa maidon joukkoon jauhot ja mausteet. Lisää seokseen kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää voisula ja anna taikinan turvota ennen paistamista. Paista + 225 C:ssa uunissa noin 30 min. Tarjoa pakastemarjojen kera.

 

 

VIIKKO 19:

 

KAALIKEITTO UUDENSADON KAALISTA

500 g uuden sadon valkokaalia

1 sipuli

2 porkkanaa

pala juuriselleriä

½ dl öljyä

1 litra vettä

2 kasvisliemikuutiota

1 tlk smetanaa

Suikaloi kaali, sipuli, porkkanat ja selleri. kuullota kasviksia öljyssä hetki. Lisää vesi ja liemikuutiot. Hauduta 20 min. Tarjoa smetanan kera.

 

BROILERIVARTAAT MAAPÄHKINÄKASTIKEELLA

vartaat:

600 g broilerin rintafileetä

½ dl öljyä

2 rkl sitruunamehua

1 tl suolaa

ripaus mustapippuria

kastike:

½ tlk maapähkinävoita

1½ dl ananasmehua

4 valkosipulin kynttä

1 tl raastettua tuoretta inkivääriä

1 rkl soijakastiketta

½ tl chilijauhetta

Paloittele liha. Mittaa kulhoon öljy, mehu ja mausteet. Sekoita lihapalat mausteseokseen ja anna maustua yön yli. Valmista kastike. Mittaa kaikki kastikkeen ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella hyvin sekaisin. Kaada kastike kulhoon. Laita lihat liotettuihin puutikkuihin ja grillaa tai kypsennä uunissa. Tarjoa kastikkeen, raikkaan salaatin ja pannurieskan kanssa.

 

PANNURIESKA

1 litra piimää

4 dl rikottuja ohrasuurimoita

1 tl suolaa

2 munaa

1 dl vehnäjauhoja

Laita ohrasuurimot turpoamaan piimään edellisenä päivänä. Sekoita kaikki muut aineet piimä seokseen. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin. Paista + 200 C:ssa uunissa noin 25 - 30 min. Tarjoa lämpimänä. Voit myös pakastaa rieskan ja lämmittää sen juuri ennen tarjoilua leivänpaahtimessa.

 

KAVIAARISILAKAT PERUNAPEDILLÄ

500 g pakaste peruna-sipuliseosta

500 g silakkafileitä

mätitahnaa

3 dl ruokakermaa

½ tl suolaa

Laita peruna-sipuliseos voideltuun laakeaan uunivuokaan. Laita kalafileet leivinpaperille nahkapuoli alaspäin ja pursota jokaiselle mätitahnaa. Käännä fileet kalan muotoon ja asettele ne perunoiden päälle vuokaan. Sekoita kerma ja suola ja kaada seos vuokaan. Kypsennä +225 C:ssa uunissa noin 35 - 40 min. Tarjoa punajuurisalaatin kera.

 

RAPARPERIPIIRAKKA

pohja:

3 dl vehnäjauhoja

3 rkl sokeria

100 g margariinia

2 keltuaista

2 rkl kylmää vettä

täyte:

1 litra raparperin paloja

4 rkl sokeria

1 rkl perunajauhoja

pinnalle:

2 valkuaista

5 rkl tomusokeria

Valmista taikina. Nypi kuivat aineet margariinin kanssa ryynimäiseksi seokseksi, lisää keltuaiset ja vesi. Sekoita nopeasti sekaisin. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada seos vuokaan ja paista +200 C:ssa uunissa noin 30 min. Vatkaa sillä välin valkuaiset tomusokerin kanssa vaahdoksi. Levitä valkuaisseos raparperien päälle ja jatka paistamista vielä noin 10 min, kunnes marenkipinta on saanut kauniin värin. Tarjoa vaniljakastikkeen kera.

 

 

VIIKKO 20:

 

KALAMUREKE

1 kg turskaa fileenä

3 kananmunaa

1 prk (165 ml) kookosmaitoa

2 rkl kalakastiketta

3 rkl sweet thai chili -maustekastiketta

Poista fileestä nahka ja ruodot. Laita kala monitoimikoneen kulhoon ja lisää kookosmaito, kalakastike ja chilikastike. Anna koneen hienontaa kala ja lisää loppuvaiheessa kananmunat koneen käydessä. Kumoa massa voideltuun ja korppujauhotettuun uunivuokaan. Kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 40 - 45 min. Tarjoa couscousin kanssa.

 

KORIANTERI-COUSCOUS

1 öljyä

1 salottisipuli

4 dl vettä

1 tl suolaa

4 dl couscousta

2 tomaattia

1 rkl sitruunamehua

1 ruukku korianteria

Hienonna kuorittu sipuli ja kuullota se öljyssä. Lisää vesi ja kiehauta. Ota kattila pois liedeltä ja lisää couscous. Anna turvota kannen alla muutama minuutti. Kuutioi tomaatit. Nostele couscous irralliseksi ja lisää tomaattikuutiot, sitruunamehu ja silputtu korianteri.

 

NOPEA SISKONMAKKARAKEITTO

1 litra vettä

2 lihaliemikuutiota

1 rkl tomaattisosetta

4 isoa perunaa

400 g siskonmakkaroita

2 pussia (á 300 g) keittojuureksia kuutioina

1 ruukku persiljaa

Kuori ja kuutioi perunat. Kiehauta vesi ja lisää liemikuutiot, tomaattisose ja perunat. Kun neste kiehuu, purista siskonmakkarat kuorestaan kiehuvaan liemeen nokareina. Keitä 5 min ja lisää pakastejuurekset. Keitä 10 - 15 min ja lisää silputtu persilja.

 

KANASALAATTI

3 broilerin kypsää rintafilettä

4 porkkanaa

1 palsternakka

100 g juuriselleriä

1 sipuli

10 kokonaista mustapippuria

400 g suolakurkkua

1 pss pakasteherneitä

1 dl kivettömiä mustia oliiveja

2 dl majoneesia

2 dl ranskankermaa

ripaus suolaa

Kuori ja kuutioi juurekset. Keitä ne kypsiksi suolalla ja mustapippureilla maustetussa vedessä. Valuta hyvin. Kuori ja silppua sipuli. Kuutioi suolakurkut ja lihat. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja lisää majoneesi, ranskankerma ja suola. Anna maustua pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

TOMAATTIKIERTEET

2 ½ dl vettä

½ palaa hiivaa

1 tl suolaa

1 tl sokeria

2 ½ dl vehnäjauhoja

noin 3 dl hiivaleipävehnäjauhoja

3 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Täyte:

½ dl tomaattisosetta

2 rkl öljyä

1½ dl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja

2 dl parmesanjuustolastuja

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja jauhot vatkaten. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan ja lisää öljy. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Kauli siitä suorakaiteen muotoinen levy. Voitele levy tomaattisose-öljyseoksella, ripottele tomaattikuutiot ja juustolastut levylle. Rullaa tangoksi kuten korvapuusteja tekisit. Leikkaa tanko noin 3 cm:n paloiksi. Laita palat paperisiin muffinivuokiin ja kohota hyvin. Paista + 225 C:ssa uunissa noin 15 min.

 

 

VIIKKO 21:

 

RAPARPERI-KOOKOSPIIRAS

½ pkt valmista pakaste voitaikinaa, myös murotaikina käy

täyte:

1 litra viipaloitua raparperia

1 dl sokeria

1 dl vettä

1 rkl konjakkia

päälle:

2 munaa

1½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

4 dl kookoshiutaleita

Valmista raparperiseos. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja hauduta miedolla lämmöllä kunnes raparperit ovat pehmeitä. Kauli taikina niin, että saat sen riittämään irtopohja vuoan pohjalle ja reunoille. Peitä taikina foliolla ja kuivilla herneillä. Paista pohjaa +200 C:ssa uunissa noin 15 min. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kookoshiutaleet ja sekoita. Levitä pohjalle raparperiseos ja sen päälle kookosseos. Jatka kypsentämistä +175 C:ssa uunissa vielä noin 25 min - 30 min. Jäähdytä ennen tarjoamista.

 

JUURESOHUKAISET JA SILLIKAVIAARI

2 munaa

4 dl maitoa

2 dl hiivaleipävehnäjauhoja

3 rkl öljyä

1 tl yrttisuolaa

¼ tl valkopippuria

½ tl kirveliä

500 g perunaa

100 g palsternakkaa

sillikaviaari:

130 g matjessillifileitä

2 kovaksi keitettyä kananmunaa

1 sipuli

½ dl ruohosipulia silppuna

1 dl kermaviiliä

1 dl majoneesia

ripaus suolaa ja pippuria

Valmista sillikaviaari jääkaappiin maustumaan. Hienonna silli, kananmunat ja sipuli. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja mausta seos. Valmista ohukaiset. Vatkaa munien joukkoon maito, jauhot, öljy ja mausteet. Kuori ja raasta juurekset. Lisää juuresraaste taikinaan ja anna turvota ½ tuntia. Paista taikinasta ohukaispannulla raasteohukaisia ja hauduta ne kypsiksi. Tarjoa ne sillikaviaarin kanssa.

 

BROILERIKÄÄRYLEET

600 g broilerin minuuttipihvejä

1 dl voimakkaan makuista juustoraastetta (esim. mustaleima)

½ dl kapriksia

2 rkl vehnäjauhoja

1 tl paprikajauhetta

½ tl suolaa

voita paistamiseen

1 sipuli

5 dl vettä

1 kanaliemikuutio

½ dl smetanaa

Nuiji minuuttipihvejä vielä hiukan ohuemmiksi. Levitä niille juustoraaste ja kaprikset. Kääri rullalle ja kiinnitä cocktailtikuilla. Ruskista pannulla. Lisää vehnäjauhot ja paprikajauhe. Sekoittele hetki. Lisää vesi, liemikuutio ja silputtu sipuli. Hauduta 30 min. Lisää smetana ja tarkista maku. Tarjoa keitetyn riisin kera.

 

PEHMEÄ PERUNA-NOKKOSKEITTO

2 rkl öljyä

500 g jauhoista perunaa

1 sipuli

5 dl ryöpättyjä nokkosenlehtiä

1 litra vettä

2 kasvisliemikuutiota

100 g tuorejuustoa

Kuori ja paloittele perunat ja sipuli. Kuullota kasviksia öljyssä hetki. Lisää nokkoset, vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä 20 min. Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Lisää tuorejuusto ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Tarjoa heti.

 

KIRPEÄ SALAATTI

5 lehtisellerin vartta

2 hapahkoa omenaa

½ tuorekurkkua

1 tlk (227 g) ananasta paloina

pala kiinankaalia

kastike:

1 dl kermaviiliä

1 dl majoneesia

1 rkl ananastölkin lientä

½ tl suolaa

½ tl sitruunapippuria

½ tl kirveliä

½ dl rouhittuja pähkinöitä

Suikaloi vihannekset ja valuta ananakset. Yhdistä kaikki kasvikset. Mittaa kastikkeen ainekset kulhoon ja sekoita. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita. Anna maustus hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 22:

 

NOKKOSKEITTO

1½ litraa nokkosen lehtiä

3 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

8 dl vettä

3 kasvisliemikuutiota

2 dl smetanaa

Huuhtele nokkosen lehdet ja keitä niitä kiehuvassa vedessä noin 5 min. Valuta ne ja hienonna. Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Lisää vesi ja sekoita koko kuumennuksen ajan. Lisää nokkoset ja kasvisliemikuutiot. Hauduta vielä 10 min ja lisää smetana. Kiehauta ja tarjoa keitettyjen kananmunien kera pinaattikeiton tapaan.

 

FETA-MELONISALAATTI

1 ruukku rapeaa keräsalaattia

200 g hunajamelonia

100 g tuore kurkkua

100 g feta-juustoa

1 salottisipuli

20 mustaa oliivia

Kastike:

½ dl öljyä

3 rkl sitruunamehua

¼ tl timjamia

¼ tl valkopippuria

Huuhtele ja revi salaatti. Paloittele meloni, kurkku, feta ja salottisipuli. Yhdistä ainekset kulhossa. Valmista kastike. Mittaa aineet kannelliseen tölkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike salaatin päälle

 

NOPEAT LOUNASLEIVÄT

4 viipaletta ruispuikulaa tai vastaavaa

4 tl makeaa sinappia

4 valmiiksi paistettua lohifileenpalaa

2 rkl kurkkurelishiä

1 dl smetanaa

2½ dl juustoraastetta

Voitele jokainen leipä sinapilla. Laita jokaiselle leivälle lohipala. Sekoita keskenään kurkkurelishi, smetana ja juustoraaste. Levitä seos leipien päälle. Kuorruta +225 C:ssa uunissa noin 15 - 20 min. Tarjoa raikkaan juoman kera.

 

JAUHELIHA-KASVISKASTIKE

400 g jauhelihaa

1 sipuli

300 g juureksia (porkkanaa, palsternakkaa ja punajuurta)

1 rkl öljyä

1 dl vettä

1 tlk tomaattimurskaa

2 lihaliemikuutiota

¼ tl mustapippuria

½ tl timjamia

½ dl ruokakermaa

Kuori ja hienonna sipuli. Raasta kuoritut juurekset. Ruskista jauheliha ja sipuli murumaiseksi seokseksi. Lisää kasvisraasteet ja hauduta hetki. Lisää vesi, tomaattimurska ja mausteet. Hauduta 15 min ja lisää ruokakerma. Tarkista maku ja tarjoa keitetyn spagetin kera.

 

GRILLATTU LOHI JA ANANASSALSA

1 lohifilee

Mausteseos:

1 rkl sitruunamehua

3 rkl öljyä

1 tl suolaa

1 tl murskattuja tuoreita rosmariinin lehtiä

Ananassalsa:

2 dl ananaspaloja

1 dl mangoa pienen pieninä paloina

2 pientä tomaattia pieninä paloina

½ sipulia kuutioina

½ chilipalkoa

¼ tl suolaa

½ tl mustapippuria

½ dl öljyä

Valmista mausteseos ja hiero se lohen pintaan. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen grillaamista. Valmista myös salsa maustumaan. Sekoita salsan kaikki ainekset ja anna myös salsan maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua. Grillaa lohi ja tarjoile salsan ja keitettyjen perunoiden kanssa.

 

RAPARPERI-MANTELIMURUPIIRAS

Murutaikina:

4 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhetta

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

200 g voita

Raparperiseos:

400 g tuoreita raparperejä

1 dl vettä

1 dl sokeria

2 rkl perunajauhoja

Pinnalle:

1 dl mantelilastuja

Valmista muruseos. Yhdistä kaikki ainekset ja nypi seos murumaiseksi. Valmista raparperiseos. Paloittele raparperit ja laita ne kattilaan yhdessä veden ja sokerin kanssa. Hauduta niitä 10 min. Jäähdytä seos ja sekoita siihen perunajauhot. Ripottele puolet muruseoksesta voidellun piirasvuoan pohjalle. Laita raparperiseos vuokaan ja ripottele loput muruseoksesta vuoan pinnalle. Ripottele murujen päälle vielä mantelilastut. Kypsennä + 200 C:ssa uunissa 25 - 30 min. Tarjoa jäätelön kera.

 

 

VIIKKO 23:

 

LOUNASSALAATTI

3 dl keitettyä kuviomakaronia

2 tlk tonnikalaa

3 keitettyä kananmunaa

200 g pakaste herneitä

1 punasipuli

2 tomaattia

1 pieni herkkukurkku

1 ruukku rapeaa jääsalaattia

Kastike:

1 dl kermaviiliä

1 dl ranskankermaa

2 tl sinappia

1 rkl sitruunanmehua

2 rkl silputtua tilliä

1/3 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Kuori ja paloittele munat ja sipuli. Viipaloi tomaatit ja suikaloi herkkukurkku ja salaatti. Yhdistä kaikki salaatin ainekset laakealla vadilla. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Tarjoile kastike erikseen salaatin kanssa.

 

SITRUUNABROILERI

4 - 6 broilerin minuuttipihviä

3 sitruunaa

2 dl korppujauhoja

1 rkl paprikajauhetta

1 tl chilijauhetta

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

tippa sitruunaesanssia

Raasta sitruunoista kuoret. Sekoita se ja mausteet korppujauhoihin. Laita korppujauhoseos muovipussiin ja lisää sinne lihat. Kääntele lihoja korppujauhoseoksessa kunnes ne ovat kauttaaltaan korppujauho-mausteseoksen peittämät. Paista palat pannulla voissa kullanruskeiksi. Tarjoa paistetun riisin kera.

 

PAISTETTU RIISI

6 dl kypsää riisiä

3 rkl öljyä

2 cm:n pala tuoretta inkivääriä raasteena

1 sipuli silppuna

soijakastiketta

Kuumenna öljy ja lisää inkivääriraaste ja sipulisilppu. Kuullota hetki ja lisää riisit. Kääntele ja paista riisiä hetki. Lisää soijakastiketta maun mukaan. Tarjoa heti.

 

TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

1 pakaste piirakkapohja taikinaa

Täyte:

2 rasiaa kypsiä kirsikka tomaatteja

300 g mozzarella -juustoa

2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina

3 valkosipulin kynttä

tuoretta basilikaa

150 g kermajuustoraastetta

Sulata piiraspohja ja taputtele se voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esikypsennä pohjaa +200 C:ssa uunissa noin 10 min. Halkaise tomaatit ja valuta liika kosteus pois. Kuutioi mozzarella. Murskaa valkosipulin kynnet. Yhdistä kulhossa tomaatti, mozzarella, aurinkokuivatut tomaattisuikaleet ja valkosipuli. Laita seos vuokaan. Suikaloi basilika ja laita vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä uunissa vielä 30 min. Tarjoile raikkaan salaatin kera iltapalana.

 

RAPARPERIHYVE

8 dl raparperin paloja

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

3 dl kaurahiutaleita

1 ½ dl sulatettua voita

Laita paloitellut raparperit kerroksittain sokerien ja kaurahiutaleiden kanssa voiteltuun uunivuokaan. Kaada päälle voisula ja kypsennä +200 C:ssa uunissa noin 30 min. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kera.

 

 

VIIKKO 24:

 

PASTA CARBONARA

250 g spagettia

200 g lihaista pekonia

1 rkl öljyä

4 keltuaista

2 dl parmesanjuustoa raasteena

(½ dl ruokakermaa)

mustapippuria

Valmistele kastiketta. Leikkaa pekoni kuutioiksi ja paista rapeaksi. Sekoita kulhossa keltuaiset ja juustoraaste. Mausta seos mustapippurilla. Jos seos on liian tönkköä, lisää tilkka kermaa ja sekoita. Keitä spaghetit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta vesi pois ja kaada ne kuuman pekonin joukkoon. Sekoita sen seoksen joukkoon muna-parmesanseos. Tarjoa heti.

 

KANA-KATKARAPUPANNU

1 rkl öljyä

300 g maustamattomia broilerin rintafileitä suikaleina

1 keltainen paprika

1 tl seesamiöljyä

1 rkl chilikastiketta

200 g sulatettuja pakastekatkarapuja

1 limetin mehu

Suikaloi paprika. Kuumenna öljy wokissa. Lisää lihat. Ruskista lihat kevyesti ja lisää paprikasuikaleet, seesamiöljy, ja chilikastike. Paista noin 5 min. Lisää katkaravut ja limetin mehu. Kuumenna. Tarjoa sinappimarinoitujen perunoiden ja tuoreiden sämpylöiden kera.

 

SINAPPIMARINOIDUT PERUNAT

1 kg uusia perunoita

öljyä voiteluun ja varrastikkuja

Marinadi:

1½ dl öljyä

1 tl sinappijauhetta

1 murskattu valkosipulin kynsi

1 rkl tuoretta rosmariinia

ripaus suolaa ja mustapippuria

Valmista marinadi. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään isohkossa kulhossa ja anna maustua grillauksen ajan. Pese perunat huolellisesti ja pujottele ne vedessä liotettuihin varrastikkuihin. Anna kuivahtaa ja voitele öljyllä. Grillaa kohtalaisella lämmöllä välillä öljyllä sivellen kypsiksi. Tiputa perunat vartaista kulhoon marinadin joukkoon ja sekoita. Tarjoa perunat heti.

 

PUOLUKKAOHUKAISET

5 dl maitoa

2 munaa

½ tl suolaa

2½ dl vehnäjauhoja

2 ½ rkl öljyä

3 dl pakaste puolukoita

1 dl vaaleaa siirappia

Vatkaa kulhossa munat, maito, suola, jauhot ja öljy. Anna taikina turvota tunti jääkaapissa. Sekoita jäiset puolukat taikinan joukkoon. Paista ohukaispannulla molemmin puolin. Tarjoa jäätelön ja vaahterasiirapin kera.

 

MAUSTEISET MUFFINIT

3 dl kermaviiliä

200 g sulatettua voita

2 dl sokeria

1 dl vaaleaa siirappia

5 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 dl kookoshiutaleita

1 tl soodaa

2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

Vatkaa kermaviili, sulavoi, sokeri ja vaaleasiirappi vaalean kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet kermaviiliseokseen. Jaa taikina paperisiin amerikanmuffinivuokiin. Paista + 175 C:ssa uunissa noin 18 - 20 min.

 

 

VIIKKO 25:

 

VILLIVIHANNESPIIRAS

pohja:

1 pkt pakaste piirastaikinaa

täyte:

1 litra silputtuja villivihanneksia, esim. maitohorsman nuoria versoja, poimulehden nuoria lehtiä, pieniä, vaaleita voikukanlehtiä ja nokkosta

1 kesäsipuli varsineen

2 rkl öljyä

ripaus pippuria ja suolaa

2 dl ruokakermaa

1 muna

3 dl juustoraastetta

Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Huuhdo ja silppua villivihannekset ja sipuli. Kuullota kasviksia öljyssä pannulla hetki. Mausta ne. Kaada hieman jäähtyneet kasvikset piirasvuokaan. Sekoita kermaan muna ja juustoraaste. Kaada seos vuokaan ja kypsennä piirasta +200 C:ssa uunissa noin 30 - 35 min.

 

GRILLATTU KALA

800 g lohifilettä

Marinadi:

3 limetin mehu

1½ rkl fariinisokeria

3 rkl öljyä

3 rkl kalakastiketta

1 iso valkosipulinkynsi

1 tl chilirouhetta

½ tl inkivääriä

Sekoita limetin mehuun fariinisokeri, öljy, kalakastike, murskattu valkosipulinkynsi ja mausteet. Sekoittele kunnes sokeri sulaa. Laita lohifile muovipussiin ja kaada kastike päälle. Sulje pussi tiiviisti. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti välillä pussia käännellen. Grillaa lohifile.

 

GRILLATTU PORSAANLIHA

800 g luutonta porsaanlihaa tai 1,5 kg luullista kylkeä (ribsejä)

Marinadi:

1 dl öljyä

1 dl cola -juomaa

3 rkl tomaattisosetta

3 rkl sokeria

3 rkl balsami- viinietikkaa

3 rkl sweet thai -chilikastiketta

1 hienoksi silputtu sipuli

½ tl jauhettua mustapippuria

1 tl suolaa

Sekoita marinadin kaikki ainekset sekaisina ja sekoittele sitä kunnes sokeri on sulanut. Laita liha muovipussiin ja kaada marinadi päälle. Sulje pussi tiiviisti. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa välillä pussia käännellen. Grillaa lihat miedolla lämmöllä hitaasti.

 

MANGOSALSA GRILLIRUOKIEN LISÄKKEEKSI

2 tölkkiä mangoviipaleita

4 isohkoa tomaattia

1 iso sipuli

3 rkl vaaleaa balsamico -viinietikkaa

2 rkl sweet thai chili -kastiketta

ripaus suolaa ja pippuria

Kuutioi mangot ja tomaatit. Kuori ja hienonna sipuli. Yhdistä kaikki ainekset ja anna salsan maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua.

 

SALAATTI UUSISTA PERUNOISTA

700 g pieniä uusia perunoita

2 uutta sipulia varsineen

3 rkl kapriksia

2 dl feta - juustoa kuutioina

kastike:

1 dl maustamatonta jogurttia

½ dl oliiviöljyä

ripaus suolaa ja pippuria

muutama rosmariinin ”lehti” pilkottuna

1 rkl kapriksien lientä

Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi ja jäähdytä ne nopeasti. Halkaise perunat. Suikaloi sipulit. Yhdistä salaatin ainekset keskenään. Valmista kastike. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset sekaisin ja kaada kastike salaatin päälle. Sekoita ja anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

MANSIKKA-SUKLAAKÄÄRETORTTU

pohja:

3 munaa

1½ dl sokeria

½ dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

½ dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

pinnalle:

mantelilastuja

täyte:

1 litra mansikoita

1 dl kuohukermaa

1 dl maustamatonta tuorejuustoa

2 rkl mantelilikööriä

2 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Valmista pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi ja sekoita varovasti nostellen. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista pohjaa + 225 C:ssa uunissa noin 6 - 7 min. Kumoa pohja toisen leivinpaperin päälle ja poista pohjasta leivinpaperi. Anna jäähtyä. Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuuston joukkoon mantelilikööri ja sokerit. Nostele kermavaahto varovasti tuorejuuston joukkoon ja levitä seos jäähtyneelle torttupohjalle. Viipaloi mansikat ja levitä ne tuorejuustoseoksen päälle. Rullaa torttu pitkältä sivultaan tiukaksi rullaksi. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoamista.

 

 

VIIKKO 26:

 

POSSUNLIHAVARTAAT

600 g porsaan ulkofileetä

mausteseos:

½ dl öljyä

1 tl chilijauhetta

1 tl paprikajauhetta

1 tl suolaa

voitelumarinadi:

1 pullo (noin 250 g) barbequekastiketta

1 dl coca colaa

2 rkl fariinisokeria

1½ rkl pikakahvijauhetta

Leikkaa file suikaleiksi ja lasita palat muovipussiin. Sekoita mausteseoksen kaikki ainekset keskenään ja kaada kastike muovipussiin. Sulje pussi niin, ettei sinne jää ilmaa. Anna lihojen maustua jääkaapissa yön yli välillä pussia käännellen. Valmista voitelumarinadi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä seosta sekoitellen noin 15 min. Valuta ja kuivaa lihat. Pujota ne liotettuihin puutikkuihin. Grillaa lihat niitä useasti marinadilla voidellen. Tarjoa grillattujen uusien perunoiden kera.

 

HEDELMÄINEN JÄTTIKATKARAPUSALAATTI

400 g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)

2 rkl öljyä

kastike:

2 rkl sokeria

1½ rkl tummaa balsamiviinietikkaa

½ sitruunan mehu

1 annospussi sahramia

salaattiin:

½ litraa perattuja mansikoita

1 verigreippi

1 salottisipuli

½ tuorekurkkua

1 ruukku rapeaa salaattia

½ ruukkua tuoretta korianteria

Sulata katkaravunpyrstöt ja öljyä. Grillaa kypsiksi (muuttuvat vaalean punertaviksi ja kypsikis melko nopeasti). Valmista kastike. Mittaa kaikki kastikkeen ainekset kattilaan. Kuumenna ja anna sen kiehua muutama minuutti. Sekoita hyvin sekaisin. Kuori ja viipaloi verigreippi, sipuli ja kurkku. Halkaise mansikat. Revi salaatti laakean vadin pohjalle. Asettele muuta ainekset sen päälle. Laita katkaravut päälle ja valele salaatti kuumalla kastikkeella. Tarjoa heti tuoreen pähkinäleivän kera.

 

NOPEA PÄHKINÄLEIPÄ

3½ dl grahamjauhoja

4 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1½ dl rouhittuja saksanpähkinöitä

75 g pehmeää voita

3 dl kylmää vettä

voiteluun:

1 dl vettä

2 rkl juoksevaa hunajaa

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää pehmeä voi ja vesi nopeasti sekoittaen, älä kuitenkaan vaivaa taikinaa. Kauli taikina jauhotetulle leivinpaperille ja jaa se taikinapyörällä neliöiksi. Voitele leipä hunajavedellä. Paista se heti +225 C:ssa uunissa noin 15 min.

 

PINAATTI-SIENIPASTA

500 g tuorepastaa

kastike:

200 g tuoreita herkkusieniä

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

50 g voita

200 g tuore tai pakaste pinaattia

1 tl suolaa

2 dl ranskankermaa

lisäksi:

parmesanjuustolastuja

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli ja viipaloi sienet. Paista niitä voissa, kunnes sienistä on neste haihtunut. Laita sillä välin pastavesi kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele tuoreet pinaatit tai valuta pakastepinaatit ja lisää ne pannulle. Jatka paistamista muutama minuutti. keitä pasta. Mausta pasta kiehumisen aikana kastike ja lisää siihen ranskankerma. Älä enää keitä sitä. Lisää pasta kastikkeeseen ja sekoita. Tarjoa heti parmesanlastujen kera.

 

MANSIKKAPEHMIS

½ litraa mansikoita

2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa

1 tl rouhittuja viherpippureita

1 litra pehmeää vaniljakermajäätelöä

Perkaa ja lohkoa mansikat. Lisää mansikoiden joukkoon balsamico ja viherpippurit. Sekoita seos pehmeään jäätelöön ja tarjoa heti.

 

 

VIIKKO 27:

 

RUOKAISAT LOUNASLEIVÄT

8 pekonisiivua

1 maustekurkku

8 tuoretta herkkusientä

4 isoa viipaletta ruispaahtoleipää

voita

4 salaatinlehteä

8 viipaletta maksapateeta

1 dl ruohosipulisilppua

Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja valuta niistä rasva mahdollisimman hyvin pois. Viipaloi kurkku ja herkkusienet. Voitele leivät. Aseta jokaiselle leivälle salaatinlehti, maksapateeviipaleet, sienet ja kurkut. Asettele päälle pekonit. Koristele ruohosipulisilpulla. Mainio lounas kesähelteellä oluen tai kotikaljan kanssa.

 

MAKARONIMUHENNOS GRILLIMAKKARALLA TAI -LIHALLA

3 dl makaroneja

vettä ja suolaa

2 rkl voita

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl maitoa

1 dl kermaa

ripaus suolaa ja pippuria

1 dl ruohosipulisilppua

400 g grillimakkaraa

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista muhennos. Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita. Lisää kattilaan hyvin sekoittaen maito ja kerma. Keitä 5 min sekoitellen. Lisää suola, ruohosipuli ja valutetut makaronit. Tarjoa grillatun makkaran tai lihan lisukkeena.

 

SITRUUNAINEN BROILERISALAATTI

1 grillattu broileri

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

1 chilipalko

1 rkl juoksevaa hunajaa

½ tl suolaa

2 ruukkua salaattia (erilaisia lajikkeita)

1 rasia kirsikkatomaatteja

kastike:

2 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia

4 rkl mangochutneyta

Irrota broilerista luut ja nahka. Paloittele lihat pienemmiksi paloiksi. Laita ne kulhoon ja lisää sitruunan kuori ja mehu, hienonnettu chilipalko, hunaja ja suola. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Revi salaatti ja halkaise tomaatit. Valmista myös kastike sekoittamalla jogurttiin chutney. Laita vadille salaatit, tomaatit ja lihanpalat. Valuta kastike salaatin päälle.

 

RUISKUORINEN KALAPATAKUKKO

700 g kalafileitä (ahven, silakka, siika tms.)

2 dl pekonikuutioita

50 g voita

1 iso sipuli

1 nippu tilliä

1 tl suolaa

1 tlk smetanaa

250 g valmista pakasteruistaikinaa

Sulata taikina. Leikkaa isot kalafileet paloiksi. Kuori ja silppua sipuli ja silppua myös tilli. Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain kalaa, pekonikuutioita, voinokareita, sipulia, tilliä, suolaa ja smetanaa. Kauli taikinaa ja muovaa siitä kansi vuokaan. Pistele haarukalla muutama reikä kanteen ja hiero pintaan hieman ruisjauhoja. Kypsennä +175 C:ssa uunissa noin 1 tunti. Tarjoa keitettyjen uusien perunoiden ja salaatin kera.

 

MANSIKOITA JA PANNACOTTAA

pannacotta:

5 dl kuohukermaa

2½ liivatelehteä

½ dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

Pane liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen likoamaan. Kiehauta kattilassa puolet kermasta, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita kunnes sokerit ovat sulaneet. Pane sekaan puristetut liivatelehdet ja sekoita kunnes ne ovat liuenneet. Kaada sekaan loppu kerma ja jaa seos annosmaljoihin. Laita jääkaappiin kelmulla peitettynä. Anna hyytyä ja viipaloi jokaisen annosmaljan päälle runsaasti tuoreita mansikoita ennen tarjoilua.

 

 

VIIKKO 28:

 

KAAKAOMARENKI-MANSIKKAKAKKU

pohja:

150 g voita

1 ¼ dl sokeria

3 keltuaista

2½ dl vehnäjauhoja

½ dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 dl maitoa

marenki:

3 valkuaista

2 dl tomusokeria

1 tl kaakaojauhetta

täyte:

6 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria

1 ½ litraa mansikoita

Valmista pohja. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Levitä taikina suorakaiteen muotoon leivinpaperille. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää tomusokeri vähän kerrassaan. Vatkaa lopuksi marenkiin kaakaojauhe. Levitä seos taikinalevylle. Kypsennä +175 C:ssa uunissa noin 25 min. Anna pohja jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaniljasokeri. Perkaa ja lohkoa mansikat. Leikkaa kakkulevy puoliksi. Levitä toiselle jäähtyneelle kakkulevylle kermavaahtoa ja mansikoita. Nosta toinen kakkulevy päälle ja levitä sillekin kermavaahtoa ja mansikoita. Tarjoa heti.

 

PERUNA-LATVA-ARTISOKKASALAATTI

500 g uusia perunoita

½ tl suolaa

1 punasipuli

8 artisokan sydäntä

1 nippu suolaheinää

kastike:

1 ½ rkl Dijonin hunaja-sinappia

ripaus suolaa ja mustapippuria

1 dl öljyä

1 kärsimyshedelmä (passion)

Pese perunat huolellisesti ja lohkoa ne. Kiehauta vesi, lisää suola ja perunalohkot. Keitä perunalohkot juuri ja juuri kypsiksi. Kuori ja silppua punasipuli. Valuta latva-artisokan sydämet ja leikkaa ne kahtia. Yhdistä kaikki salaatin kasvikset kulhossa. Valmista kastike. Mittaa tehosekoittimeen sinappi, suola, pippuri ja öljy. Anna koneen käydä kunnes seos on tasaista. Halkaise ja koverra kärsimyshedelmästä hedelmäliha pois. Lisää se varovasti sekoittaen kastikkeen joukkoon ja kaada kastike salaatin päälle.

 

TOMAATTIKASTIKE PASTALLE

2 rkl öljyä

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 punainen pieni chili

5 dl tomaattimurskaa

ripaus suolaa

ripaus sokeria

ripaus pippuria

2 dl vettä

½ dl hienonnettua basilikaa

lisäksi:

keitettyä pastaa

parmesanjuustolastuja

Valmista kastike. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Hienonna chili. Kuullota sipuleita ja chiliä öljyssä hetki. Lisää tomaattimurska, mausteet ja vesi. Hauduta noin 20 min välillä seosta sekoitellen. Lisää basilika. Tarjoa keitetyn pastan ja parmesanin kanssa, voit lisätä myös lihapullia joukkoon.

 

VALKOSIPULISET LIHAPYÖRYKÄT

400 g paistijauhelihaa

½ dl korppujauhoja

1 dl vettä

6 - 8 valkosipulin kynttä

1 muna

1½ rkl vasikanfondia

2 rkl tomaattisosetta

2 tl timjamia

Sekoita kulhossa korppujauho, vesi, murskatut valkosipulin kynnet, muna, fondi, tomaattisose ja timjami. Lisää jauheliha ja sekoita. Muotoile taikinasta märin käsin tanko ja leikkaa se paloiksi. Muotoile palat pyöryköiksi ja laita ne leivinpaperille uunipellille. Paista + 225 C:ssa uunissa noin 20 min.

 

KAALILAATIKKO

1 kg uudensadon kaalia

1 sipuli

1 keltainen paprika

2 rkl öljyä

300 g paistijauhelihaa

2 lihaliemikuutiota

3 dl ruokakermaa

Suikaloi kaali, sipuli ja paprika. Ruskista jauheliha padassa. Ota jauheliha padasta. Kuullota kasviksia padassa ja hauduta kunnes liika neste haihtuu pois. Lisää pataan jauheliha, liemikuutiot ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja kaada voideltuun uunivuokaan. Kypsennä +175 C:ssa uunissa noin 1 tunti. Laita loppuvaiheessa folio vuoan päälle ettei laatikko kuivu liikaa.