Kesäkuu 2008

 

viikko 23:

 

Itämainen kasvissalaatti

2 porkkanaa

150 g pakastettuja sokeriherneitä

1 punainen paprika

1 keltainen paprika

1 ruukku jääsalaattia

4 rkl hienonnettua tuoretta korianteria

kastike:

1 limetin mehu

2 rkl öljyä

1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

ripaus suolaa

Pese ja leikkaa porkkanat suikaleiksi.  Suikaloi myös paprikat.  Revi salaatti ja paloittele sokeriherneet.  Yhdistä salaatin ainekset laakealla vadilla.  Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin.  Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita.  Anna salaatin maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

Kossumarinoitu lohi ja uudet perunat

500 g merilohen pyrstöpäätä

½ dl merisuolaa

½ dl hienonnettua tilliä

½ dl Koskenkorvaa

Kastike:

4 dl ranskankermaa

ripaus sokeria, suolaa ja mustapippuria

2 kevätsipulia varsineen

Valmistele lohi.  Nypi lohesta ruodot pois.  Nosta kala foliolle nahkapuoli alaspäin.  Hiero kalan päälle suola ja ripottele tilli päälle.  Valuta viina kalan päälle ja taita folio tiiviisti kiinni ja laita kala painon alle jääkaappiin maustumaan.  Kala on valmis seuraavana päivänä.  Valmista kastike.  Sekoita ranskankerman joukkoon sokeri, suola ja mustapippuri.  Hienonna kevätsipulit ja sekoita silppu ranskankermaan.  Anna maustua pari tuntia ennen tarjoilua.  Keitä uudet perunat mahdollisimman vähässä suolalla ja tillillä maustetussa vedessä kypsiksi.  Leikkaa lohi ohuen ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa perunoiden ja kastikkeen kera.

 

Kana-sienikeitto

½ dl öljyä

½ tl kurkumaa

2 porkkanaa

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

150 g tuoreita herkkusieniä

1½ dl pitkäjyväistä riisiä

300 g maustamattomia broilerin filesuikaleita

1 litra vettä

2 kanaliemikuutiota

Kuori ja suikaloi porkkanat, sipuli ja valkosipulin kynnet.  Viipaloi herkkusienet.  Kuumenna öljy ja kurkuma.  Lisää kasvikset ja kuullota hetki.  Lisää sienet ja riisit.  Sekoittele hetki ja lisää lihat, vesi ja liemikuutiot.  Keitä 15 min ja tarkista maku ennen tarjoilua.

 

Valkoisiapapuja tomaattikastikkeessa

1 porkkana

1 kesäkurpitsa

1 sipuli

1 paprika

1 chilipalko

2 rkl öljyä

1 prk tomaattimurskaa

1 kasvisliemikuutio

200 kypsiä valkoisia papuja

Paloittele kasvikset ja kuullota ne öljyssä.  Lisää tomaattimurska ja liemikuutio.  Hauduta 10 min ja lisää pavut.  Sekoita ja hauduta pari minuuttia.  Tarjoa esim. paahtoleivän ja salaatin kanssa.

 

Rukiiset ritarit

6 – 8 viipaletta ruispaahtoleipää

3 dl maitoa

1 muna

1 rkl sokeria

1½ tl vanilijasokeria

paistamiseen:

voita

lisäksi:

mansikkahilloa ja / tai mansikoita

Paahda leivät leivänpaahtimessa.  Sekoita lautasella maito, muna ja sokerit.  Vatkaa haarukalla munan rakenne rikki.  Kasta paahdetut leivät muna-maitoseokseen ja paista ne voissa kauniin ruskeiksi.  Tarjoile hillon ja / tai marjojen kera.

 

 

viikko 24

 

Vihreä sosekeitto

2 kurkkua

2 dl rucolaa

1 dl basilikan lehtiä

1 dl tilliä

½ chilipalko

1 kevätsipuli

3 dl vettä

½ sitruunanmehu

3 dl turkkilaista jogurttia

Raasta kurkut ja hienonna yrtit, chili ja kevätsipuli.  Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa kasvikset.  Lisää vesi, sitruunamehu ja jogurtti.  Soseuta tasaiseksi.  Tarjoa keitto jääkylmänä paahtoleivän kanssa.

 

Paprikakana

4 maustamatonta broilerin rintaleikettä

½ dl öljyä

3 rkl paprikajauhetta

kastike:

2 sipulia varsineen

3 rkl öljyä

1 rkl paprikajauhetta

2 isoa tomaattia

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl vettä

3 dl smetanaa

½ tl suolaa

Poista broilerin rintaleikeistä nahka ja sekoita ne öljyn ja paprikajauheen kanssa maustumaan hetkeksi.  Nosta lihat voideltuun uunivuokaan ja kypsennä niitä + 150 C:ssa uunissa noin 1 tunti.  Valmista kastike.  Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä.  Lisää paprikajauhe ja vehnäjauhot ja sekoita hyvin.  Lisää tomaattikuutiot, vesi ja smetana.  Keitä 5 min.  Lisää suola.  Soseuta kastike sauvasekoittimella.  Tarkista maku.  Voit lisätä lopuksi kuutioidun puolikkaan paprikan, jos haluat.

 

Tuliset possuvartaat

500 g porsaan sisäfileetä

½ dl seesamin siemeniä

½ dl soijakastiketta

½ dl öljyä

2 chilipalkoa

2 valkosipulin kynttä

1 tl seesamiöljyä

1 rkl sitruunamehua

2 sipulia

Paloittele liha varraspaloiksi.  Sekoita seesaminsiemenet, soijakastike, öljy, hienonnetut chilit, murskattu valkosipulin kynsi, seesamiöljy ja sitruunamehu marinadiksi.  Lisää liha marinadiin ja laita seos jääkaappiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi. Paloittele sipulit.  Pujottele vedessä liotettuihin varrastikkuihin vuorotellen lihaa ja sipulia.  Kypsennä vartaita grillissä noin 10 min.  Sivele välillä marinadilla.

 

Savulammas-peruna-munasalaatti

1 ruukku rucolaa

1 ruukku rapeaa salaattia

200 g savulammasta

5 keitettyä munaa

1 punasipuli

500 g keitettyjä uusia perunoita

15 – 20 kalamataoliivia

kastike:

1 valkosipulinkynsi

½ sitruunan raastettu kuori

1 rkl sitruunamehua

2 rkl vaaleaa balsamico-viinietikkaa

6 rkl öljyä

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ison kulhon pohjalla.  Kuori, jos on tarvis, uudet perunat ja paloittele ne kulhoon.  Huuhdo ja valuta salaatit.  Revi salaatit laakealle vadille.  Kuori ja lohko munat ja asettele ne vadille.  Lado vadille myös suikaloitu punasipuli, savulammas paloiteltuna ja kaada perunat kastikkeineen päälle.  Ripottele oliivit pintaan ja tarjoa.

 

Maistuva mustikkapiirakka

400 g pakaste murotaikinaa

täyte:

4 dl mustikoita

1 dl maitorahkaa

1 dl smetanaa

1 kananmuna

1 keltuainen

½ dl sokeria

1 rkl vanilijasokeria

Sulata taikina ja taputtele se voidellun piirasvuoan pohjalle ja hieman reunallekin.  Sekoita kaikki täytteen ainekset kulhossa ja kaada pohjan päälle.  Kypsennä + 200 C:ssa uunissa noin 40 min.  Peitä lopuksi leivinpaperilla, jos piirakka uhkaa tummua liikaa.

 

 

Viikko 25


Makkaranyytti grillissä  (per henkilö)

100 – 150 g lenkkimakkaraa

100 g keitettyjä uusia perunoita

ripaus suolaa ja mustapippuria

2 rkl hienonnettua sipulia

½ keitettyä kananmunaa silppuna

1 tl sinappia

1 rkl sinappikurkkusalaattia

½ dl smetanaa

Kuori makkara ja perunat.  Viipaloi ne ja laita ne folioarkille.  Sekoita mausteet, sipuli, kananmuna, sinappi, sinappikurkkusalaatti ja smetana sekaisin.  Laita seos makkara-perunaseoksen päälle.  Sulje folio ja grillaa noin 15 – 20 min. tai kypsennä + 225C:ssa uunissa noin 30 min.  

 

Grillattu porsaanfilee

1 kpl (noin 600 – 700 g) porsaan sisäfilee

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

1½ rkl sinappia

1½ rkl soijakastiketta

3 rkl juoksevaa hunajaa

1 ½ rkl öljyä

1 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia

Hiero lihan pintaan suola.  Sekoita kaikki mausteet keskenään.  Laita liha muovipussiin ja kaada mausteseos pussiin. Anna maustua yön yli pussia välillä käännellen.  Grillaa liha kokonaisena ahkerasti käännellen noin 25 min.  Tarjoa grillattujen maissintähkien ja salaatin kanssa.

 

Mukaeltu cole slaw-salaatti

400 g uutta keräkaalia

2 uuden sadon porkkanaa

1 – 2 uuden sadon sipulia varsineen

1 dl ananasmurskaa

150 g sinihomejuustoa

kastike:

1 dl ranskankermaa

1 dl valkosipulimajoneesia

1 tl sokeria

 ¼ tl suolaa

Suikaloi kaali ohuen ohuiksi suikaleiksi.  Kuori ja raasta porkkanat ja suikaloi sipuli.  Yhdistä kaikki salaatin ainekset.  Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin joukkoon.  Anna maustua pari tuntia ennen tarjoilua.  Tarjoa grilliruokien kera.

 

Sitruunamarinoidut muikut

300 g pieniä neulamuikkuja

1/3 tl hienoa merisuolaa

1½ dl vehnäjauhoja

paistamiseen:

voita

marinadi:

2 rkl öljyä

4 rkl sitruunamehua

1 sitruunan raastettu kuori

3 rkl kapriksia

3 valkosipulin kynttä

1 tl merisuolaa

Neulamuikkuja ei tarvitse perata.  Sekoita keskenään suola ja jauhot.  Kierittele muikkuja jauhoseoksessa.  Paista ne voissa kullanruskeiksi.  Levitä kalat laakealle vadille.  Valmista marinadi.  Sekoita keskenään öljy, sitruunamehu, sitruunan kuori, kaprikset, raastetut valkosipulin kynnet ja suola.  Sekoita hyvin ja kaada seos kalojen päälle.  Anna maustua pari tuntia jääkaapissa ja tarjoa keitettyjen uusien perunoiden ja marinoitujen porkkanoiden kanssa.

 

Marinoidut porkkanat

500 g uuden sadon pieniä porkkanoita

marinadi:

½ dl appelsiinimehua

½ dl öljyä

½ dl hienonnettua persiljaa

½ dl hienonnettua ruohosipulia

½ dl juoksevaa hunajaa

1/3 tl suolaa

ripaus mustapippuria

Pese porkkanat ja kuori ne tarvittaessa.  Kypsennä porkkanat kokonaisina mahdollisimman vähässä vedessä juuri ja juuri kypsiksi.  Valuta ne hyvin ja lisää marinadin ainekset porkkanoiden joukkoon.  Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään ja tarjoa kylmänä lisukkeena sitruunamarinoiduille muikuille.

 

Mansikka-applesiiniletut

2 dl ohrajauhoja

1½ dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

1½ tl suolaa

1 appelsiinin raastettu kuori

1 tl vanilijasokeria

8 dl maitoa

2 dl smetanaa

lisäksi:

1 litra mansikoita

1 appelsiinin mehu

2 rkl juoksevaa hunajaa

1 rkl sitruslikööriä

Vatkaa maidon joukkoon smetana, munat, jauhot ja appelsiinikuori.  Anna turvota jääkaapissa pari tuntia.  Valmista lisuke.  Puhdista ja viipaloi mansikat.  Sekoita niihin appelsiinin mehu, hunaja ja sitruslikööri.  Jäähdytä lisuke.  Paista ohukaiset muurinpohjapannulla voissa rapeareunaisiksi ja tarjoa mansikkalisukkeen kanssa.

 

viikko 26:

 

Marinoitu sitruunalohi

500 g lohifilettä

marinadi:

½ dl öljyä

¾ dl sitruunamehua

2 tl karkeaa merisuolaa

2 tl sokeria

2 tl murskattua viherpippuria

Leikkaa lohi viistosti ohuiksi viipaleiksi.  Sekoita kulhossa marinadin kaikki ainekset keskenään.  Sekoita marinadiin lohiviipaleet ja anna maustua yön yli.  Tarjoa leivällä tai alkupalana keitettyjen perunoiden kera.

 

Saslik-vartaat

500 g porsaan sisäfileetä

6 pientä sipulia

170 g amerikan pekoniviipaleita

1 paprika

kokonaisia herkkusieniä

lihan marinadi:

½ dl öljyä

1 rkl balsamico viinietikkaa

1 rkl vahvaa sinappia

1 rkl tomaattisosetta

½ tl suolaa

½ tl paprikajauhetta

¼ tl valkopippuria

2 murskattua valkosipulin kynttä

Sekoita marinadin ainekset kulhossa hyvin sekaisin.  Kuutio liha melko pieniksi kuutioiksi ja laita kuutiot kulhoon.  Sekoittele hetki ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti.  Laita puiset grillivarrastikut likoamaan kylmään veteen.  Kuori ja halkaise sipulit.  Paloittele paprika.  Puolita pekoniviipaleet ja kääri ne sipulien ympärille.  Kokoa vartaat.  Pujottele tikkuihin kaikkia aineksia vuorotellen.  Grillaa ahkerasti käännellen.  Tarjoa uuniperunoiden (grillissä foliossa haudutettujen), smetanan ja suolakurkkujen kera.

 

Broilerinmaksakastike

400 g broilerinmaksaa

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

¼ tl mustapippuria

2 rkl öljyä

kastike:

1 pieni sipuli

½ keltaista paprikaa

1 pieni porkkana

30 g juuriselleriä

1 rkl tomaattisosetta

1 ½ rkl vehnäjauhoja

1 kanaliemitiiviste

4 dl vettä

Kuori ja hienonna sipuli.  Suikaloi paprika ja raasta porkkana sekä selleri.  Kuumenna öljy ja ruskista broilerinmaksan palat.  Siirrä maksat kattilaan.  Lisää kasvikset kuumalle pannulle ja kuullota ne, lisää tomaattisose ja paista vielä hetki..  Kaada kasvikset kattilaan ja lisää sinne vehnäjauhot ja sekoita.  Lisää kanaliemitiiviste ja vesi.  Keitä 10 min.  Tarjoa keitettyjen uusien perunoiden kera.

 

Helppo patakukko silakasta

500 g silakkafileitä

300 g sian kylkeä

1 tl suolaa

kuori:

1 dl kylmää vettä

½ tl suolaa

2 rkl öljyä

3½ dl ruisjauhoja

Paloittele silakkafileet ja sian kylki.  Lado ne kerroksittain suolan kanssa voideltuun pataan tai pienisuiseen vuokaan.  Valmista kuoritaikina.  Sekoita kylmän veden joukkoon suola, öljy ja alusta jauhot taikinaan.  Kauli taikina vuoan yläosan kokoiseksi levyksi ja nosta se vuoan päälle.  Painele kansi tiiviisti silakkaseoksen päälle.  Paista kukkoa + 200 C:ssa uunissa noin 1 tunti ja pienennä uunin lämpötila + 150 C:seen ja kypsennä siinä noin 3 tuntia.  Suojaa pinta tarvittaessa närällä leivinpaprilla, ettei se kuivu.  Tarjoa lämpimänä oluen tai kotikaljan kera saunan jälkeen.  

 

Vanilja-raparperitorttu

kakkupohja:

2 kananmunaa

¾ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

kostutus:

1 dl maitoa

vaniljakastike:

3 dl ruokakermaa

1 kananmuna

2 rkl sokeria

2 tl perunajauhoja

2 tl vaniljasokeria

raparperiseos:

5 dl raparperin paloja

½ dl sokeria

1 dl vettä

Valmista raparperiseos.  Leikkaa raparperit ohuiksi viipaleiksi.  Mittaa kaikki seoksen ainekset kattilaan ja hauduta kannen alla noin 10 min.  Jäähdytä seos.  Voitele ja jauhota tasapohjainen kakkuvuoka.  Valmista kakkupohja.  Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.  Lisää jauho-leivinjauheseos ja sekoita.  Kaada seos vuokaan ja kypsennä + 200 C:ssa uunissa noin 20 min.  Kumoa kakku vadille ja kostuta se.  Valmista vaniljakastike.  Mittaa kattilaan kerma, munat, sokeri ja perunajauhot.  Kuumenna seosta koko ajan vatkaten kunnes se sakenee.  Ota kattila pois liedeltä ja lisää vaniljasokeri.  Jäähdytä kastike.  Kaada seos kakkupohjan päälle ja laita sen päälle raparperiseos.  Tarjoa heti.