YLE Teksti-TV:n reseptit viikot 14 - 18 / huhtikuu 2009
viikko 14
Lohta kasvispedillä
2 porkkanaa
1 purjo
1 paprika
1 kesäkurpitsa
1 rkl öljyä
1 dl vettä
600 g lohifilettä
maustetahna:
2 rkl sitruunaruohotahnaa
1 tl sitruunamehua
1 rkl öljyä
1 pieni chilipalko
Valmista maustetahna. Halkaise ja pilko chili. Sekoita sitruunaruohotahnaan loput aineet ja hiero se lohen päälle. Valmistele kasvikset. Kuori ja suikaloi kasvikset. Kuullota kasviksia pannulla öljyssä hetki. Kaada kasvikset voideltuun uunivuokaan, kaada vesi vuokaan ja laita lohi päälle. Kypsennä + 200 C:ssa uunissa 30 min. Tarjoa salaatin kera.
Teksas-pata
3 dl pitkäjyväistä riisiä
500 g tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 chili palko
1 dl vettä
1 dl chilikastiketta
1 lihaliemikuutio
1 vihreä paprika
1 keltainen paprika
1 tlk punaisia papuja
Kiehauta riisi, tomaattimurska, vesi ja suola. Keitä 20 min. Ruskista jauheliha. Halkaise chili ja suikaloi se. Lisää jauhelihan joukkoon chili, vesi, chilikastike ja lihaliemikuutio. Hauduta 10 min. Suikaloi paprikat. Sekoita riisiin jauheliha, paprikasuikaleet ja pavut. Anna hautua hetki. Tarjoa tuoreen leivän ja salaatin kera.
Couscous-currykeitto
1 purjo
2 porkkanaa
2 rkl öljyä
1 rkl currya
1 litra vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl sambal oelekia
2 dl vihreitä pakaste herneitä
2 dl couscousia
Huuhdo ja suikaloi purjo. Kuori ja suikaloi porkkanat. Kuullota kasviksia öljyssä hetki, lisää curry ja anna paistua vielä 5 min. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot, hunaja ja sambal oelek. Lisää herneet ja couscous. Keitä vielä 5 min. Tarjoa ruokajogurtin kera.
Punajuuripiirakka
pohja:
1 pakaste ruis-perunataikina
täyte:
6 raakaa punajuurta
1 dl vettä
2 rkl balsamicoviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
200 g sinihomejuustoa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
Valmistele täyte. Kuori ja raasta punajuuret. Mittaa kattilaan vesi, balsamico ja punajuuret. Hauduta 15 min. Jäähdytä seos. Sekoita siihen murennettu sinihomejuusto, kerma ja munat. Kauli taikina levyksi ja vuoraa sillä piirasvuoka. Kaada täyte pohjan päälle. Kypsennä piirakkaa + 175 C:ssa uunissa noin 40 - 45 min. Tarjoa iltapalana raikkaan salaatin kera.
Sitruunainen rahkapiiras
pohja:
2½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
½ sitruunan raastettu kuori
½ dl sokeria
1 rkl kardemummaa
6 dl vehnäjauhoja
100 g voita
täyte:
1 dl sitruunatahnaa
1 sitruuna mehu
½ sitruunan raastettu kuori
500 g maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
50 g voita sulatettuna
3 kananmunaa
Valmista taikina. Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Sekoita siihen suola, sitruunankuori, sokeri, kardemumma ja sulatettu voi. Alusta jauhot joukkoon. Kohota kaksinkertaiseksi. Ota taikinasta noin neljäsosa sivuun koristeita varten.. Kauli loppu taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Valmista täyte. Sekoita rahkaan kaikki loput ainekset. Voitele kohonneen piirakan reunat munalla. Levitä täyte pohjalle. Tee lopputaikinasta ristikot piiraan pinnalle. Voitele ristikot. Kypsennä piirasta + 200 C:ssa uunissa noin 25 - 30 min. Jäähdytä ennen leikkaamista.
Viikko 15:
Savunmakuinen lohimousse
3 liivatelehteä
½ dl maitoa
200 g perattua, kypsää lohta tai savulohta
150 g kylmäsavulohta
3 dl kuohukermaa
ripaus valkopippuria
½ dl hienonnettua tilliä
Pane liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Hienonna lohi. Sekoita siihen pippuri ja 1 dl kermaa. Vatkaa loppu kerma vaahdoksi. Kuumenna maito ja ota kattila pois liedeltä. Liuota liivatelehdet maitoon. Kaada seos lohiseokseen. Lisää lohiseokseen varovasti nostellen kerma. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka tuorekelmulla. Kaada puolet seoksesta vuokaan. Lado sen päälle kylmäsavulohi ja tillisilppu. Kaada loppu lohiseos vuokaan. Peitä kelmulla ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Kumoa vadille ja tarjoile esim. alkupalana
Yrttilammas
1 kg karitsan paistia
mausteseos:
2 rkl Dijon siemensinappia
½ rkl vaaleaa siirappia
½ rkl suolaa
2 tl kuivattua minttua
½ tl rosmariinia
½ tl rouhittua mustapippuria
1 kynnetön valkosipuli
1 iso lehtisellerin varsi
valeluun:
½ dl kuohukermaa
½ dl espresso kahvia
kastikkeeseen lisäksi:
1 dl ranskankermaa
Paloittele lehtiselleri ja suikaloi valkosipuli. Sekoita kaikki muut ainekset sekaisin paitsi selleri. Hiero mausteseos karitsan paistien pintaan ja anna maustua ainakin yön yli folioon käärittynä. Nosta lihat foliosta voideltuun uunivuokaan ja laita isoimpaan paistiin paistomittari. Laita sellerit vuokaan lihojen reunoille. Kypsennä + 150 C:ssa uunissa kunnes lihalämpömittari näyttää noin
75 - 78 astetta. Valele lihoja paistamisen aikana kerma-kahvilla. Ota vuoka pois uunista, kaada lihoista valunut neste, valelu liemi ja lehtisellerin varsi kattilaan. Lisää tarvittaessa hieman vettä ja kiehauta seos. Suurusta Maizenalla ja kiehauta. Lisää ranskankerma ja sekoita. Siivilöi tarjolle. Tarjoa karitsan paistit kastikkeen, minttuhyytelön ja erilaisten keitettyjen kasvisten kera.
Täytettyä mantelibroileria
10 broilerin rintafileetä
täyte:
200 g sinihomejuustoa
100 g appelsiinimarmeladia
100g herkkusieniviipaleita
leivitys:
2 munaa
1½ dl korppujauhoja
2 dl mantelilastuja hieman murskattuna
Leikkaa fileen keskelle viilto perhosleikkeiden tapaan. Valmista täyte. Murenna juusto ja sekoita kaikki loput aineet siihen. Levitä täyte fileille ja kiinnitä ne cocktailtikuilla. Kasta lihat ensin munaseoksessa, sitten korppujauho-manteliseoksessa. Paista pannulla voissa kypsiksi. Tarjoa duchessperunasoseeen ja salaatin kera.
Juusto-yrttihyytelö
6 liivatelehteä
200 g sinihomejuustoa
100 g kermajuustoa
100 g tuorejuustoa
½ dl sitruunamehua
1 dl ruohosipuli silppua
1 rkl timjami silppua
1 rkl rosmariinisilppua
½ dl kiehuvaa vettä
2 dl hyla vispikermaa
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Murenna sinihomejuusto. Raasta kermajuusto Ja yhdistä kaikki juustot. Mausta seos sitruunamehulla ja yrteillä. Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi. Kiehauta vesitilkka, kun vesi kiehuu, ota kattila pois liedeltä ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada seos juustoseokseen ja sekoita. Lisää seokseen vatkattu kerma varovasti nostellen. Kaada seos kylmällä vedellä huuhdottuun rengaskakkuvuokaan ja peitä foliolla. Anna hyytyä yön yli ja kumoa tarjolle. Tarjoa esim. alkupalana salaatin kera.
Rypälesalaatti
½ ruukkua lollorossoa
½ ruukkua jääsalaattia
½ ruukkua friseesalaattia
200 g tummia viinirypäleitä
1 salottisipuli
kastike:
1 keltuainen
1 tl makeaa sinappia
½ tl sokeria
½ tl yrttisuolaa
1 maustemitta paprikajauhetta
1 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
Valmista kastike. Mittaa pienipohjaiseen korkeareunaiseen kulhoon keltuainen, sinappi ja mausteet. Vatkaa pallovatkaimella tai sähkövatkaimella ne hyvin sekaisin. Lisää öljy tipottain hyvin vatkaten ja lisää lopuksi sitruunamehu. Valmista salaatti. Revi salaatin laakealle vadille. Pese ja halkaise viinirypäleet ja asettele ne salaatin päälle. Kuori ja hienonna salottisipuli. Ripottele hakkelus salaatin päälle. Kaada kastike salaatin päälle ja tarjoile.
Rahkatorttu:
pohja:
3 munaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte:
10 liivatelehteä
½ dl maitoa
2 tlk sitruunarahkaa
2 dl appelsiinimarmeladia
½ dl sokeria
3 dl hylavispikermaa
Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Kaada taikinavoideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista + 200 C:ssa uunissa noin 15 - 18 min. Valmista täyt. Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä. Sekoita rahkaan marmeladi ja sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna maito, ota kattila pois liedeltä ja liuota liivatelehdet siihen. Sekoita seos rahkaseokseen. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Pane toinen puoli vuoan pohjalle ja kaada täyte vuokaan. Hyydytä hetki kylmässä. Laita toinen kakkupohja vuokaan ja peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristele kermapursotuksin ja appelsiini tai säilykemandariini lohkoin.
Viikko 16:
Lindströmin hampurilaiset
pihvit:
1 pussi sipulikeittoaineksia
200 g kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
3 dl raakaa punajuuriraastetta
500 g paistijauhelihaa
2 kananmunaa
¼ tl mustapippuria
3 rkl kapriksia
lisäksi:
hampurilaissämpylöitä
hampurilaismajoneesia
rapeaa salaattia
tomaattia
sipulia
Valmista pihvit. Kuori ja raasta punajuuret. Kypsennä punajuuriraastetta mikroaaltouunissa täydellä teholla noin 4 min. Jäähdytä. Sekoita sipulikeittoainekset, kermaviili ja korppujauho. Anna turvota 10 min. Lisää korppujauhoseokseen punajuuriraaste, kananmunat, pippuri ja kaprikset. Sekoita ja lisää jauheliha. Sekoita sekaisin ja jaa noin 100 - 120 g:n pihveiksi. Paista pihvit pannulla kypsiksi. Kuumenna halkaistut sämpylät ja täytä hampurilaiset. Tarjoa cole slawn kera.
Cole slaw – kaalisalaatti
300 g valkokaalia
¼ tl suolaa
1 sipuli
150 g porkkanaa
1 herkkukurkku
kastike:
1 dl ranskankermaa
½ dl majoneesia
ripaus sokeria ja suolaa
1 tl balsamico-viinietikkaa
Suikaloi kaali ohuen ohuiksi suikaleiksi juustohöylällä. Laita se suolan kanssa kulhoon ja anna maustua pari tuntia. Kuori ja suikaloi sipuli ja porkkanat sekä herkkukurkku. Valmista kastike yhdistämällä kaikki ainekset keskenään. Sekoita kastike keskenään sekoitettujen salaattiainesten sekaan. Anna salaatin maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua.
Porkkanacurry
3 sipulia
500 g porkkanaa
200 g kukkakaalia
3 rkl öljyä
1½ tl jeeraa eli juustokuminaa
1½ tl korianteria jauhettuna
1 tl kuminaa murskattuna
¼ tl cayennenpippuria
½ tl chilirouhetta
1½ rkl currytahnaa
2 rkl makeaa soijakastiketta
300 ml kookosmaitoa
Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat. Paloittele kukkakaali. Kuumenna öljy ja kuullota siinä kasviksia hetki. Lisää kaikki mausteet ja paista vielä hetki. Lisää soijakastike ja kookosmaito ja hauduta kannen alla noin 20 min. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kera.
Juustoinen broilerikeitto
1 sipuli
1 litra vettä
2 kanaliemikuutiota
300 g broilerin jauhelihaa
1 dl pätkittyä spaghettia
150 g mustaleima Koskenlaskija sulatejuustoa
200 g pakastevihannes suikaleita
Kuori ja silppua sipuli. Kiehauta vesi, lisää sipuli, kanaliemikuutiot ja murennettu jauheliha. Keitä 5 min. Lisää spaghetti ja sulatejuusto. Keitä 10 min. Lisää pakastevihannes suikaleet ja keitä vielä 5 min.
Puolukkapaistos
5 dl puolukoita tai puolukoita ja punaherukoita
½ dl sokeria
pinnalle:
150 g voita
2½ dl kaurahiutaleita
2 dl ruishiutaleita
1½ dl fariinisokeria
Murskaa puolukoita hieman ja sokeroi ne. Laita ne voideltuun uunivuokaan. Valmista muruseos. Sulata voi ja sekoita sen joukkoon loput ainekset. Levitä seos marjojen päälle. Kypsennä + 175 C:ssa uunissa noin 30-35 min. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kera.
viikko 17:
Ruokaisa lounassalaatti
1 ruukku jääsalaattia
8 kiinteää, kypsää perunaa
1 punasipuli
200 g kylmäsavulohta
½ dl kapriksia
100 g sinihomejuustoa
kastike:
3 rkl öljyä
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja sokeria
Kuori perunat ja kuutioi ne. Huuhdo ja valuta salaatti. Revi se laakean vadin pohjalle. Kuori ja viipaloi sipuli. Suikaloi lohi. Asettele kaikki ainekset salaatin päälle. Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada kastike salaatin päälle. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Kasvissosekeitto
700 g jauhoista perunaa
100 g juuriselleriä
½ purjosipuli
1½ litraa vettä
4 kasvisliemikuutiota
1 dl smetanaa
Kuori ja paloittele kasvikset. Kiehauta vesi, lisää kasvisliemikuutiota ja kasvikset. Keitä 30 min. Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa. Kuumenna keitto uudelleen ja lisää smetana. Maista suolaisuus ja tarjoa tuoreiden sämpylöiden kera.
Kalapata
1 sipuli
½ purjoa
3 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
5 perunaa
3 rkl öljyä
5 dl vettä
2 kalaliemikuutiota
400 g pakastelohikuutiota
tilliä
Kuori ja suikaloi sipuli. Suikaloi purjo. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat. Paloittele lehtisellerin varret. Kuumenna öljy ja kuullota kasviksia hetki. Lisää vesi ja kalaliemikuutiot. Hauduta 15 min ja lisää kala. Hauduta vielä 5 min. Mausta tillillä.
Pekonibroileri
4 - 6 broilerin rintafileetä
1 dl hoi sin -kastiketta
1 rkl soijaa
6 - 12 viipaletta pekonia
Sekoita hoi sin -kastike ja soija. Hiero seos lihojen pintaan. Anna maustua pari tuntia jääkaapissa. Ota lihat huoneenlämpöön ja kääri ne pekoniin. Laita ne voideltuun uunivuokaan ja kypsennä + 200C:ssa uunissa noin 30 - 35 min. Tarjoa esim. vuohenjuustolla maustetun perunasoseen kera.
Mustikkateeleivät
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl pakastemustikoita
pinnalle sokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää sulatettu voi, jogurtti, hunaja ja mustikat mahdollisimman vähän vaivaten. Ota taikinasta kahdella lusikalla kekoja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja taputtele niitä hieman ohuemmiksi. Ripottele pinnalle sokeria ja kypsennä + 200 C:ssa uunissa noin 15 min. Tarjoa iltapalana teen kera.
viikko 18:
Vappudonitsit
2 munaa
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2½ tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
21 rkl kardemummaa
½ tl suolaa
5½ dl vehnäjauhoja
¾ dl perunajauhoja
½ dl öljyä
uppopaistamiseen munkkirasvaa
Valmista taikina. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Lisää öljy ja sekoita. Kauli taikina noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi ja ota muotilla pyöreitä kakkusia ja tee jokaisen keskelle pienellä muotilla reikä. Paista donitsit kuumassa munkkirasvassa - lue paketin kyljestä paisto-ohjeet. Valuta paperin päällä liika rasva pois ja sokeroi lämpiminä.
Perunasalaatti
8 isoa perunaa
2 kevätsipulia varsineen
2 tl raastettua piparjuurta
150 g fetajuustoa kuutioina
1 dl turkkilaista jogurttia
½ dl oliiviöljyä
suolaa maun mukaan ja ripaus pippuria
Keitä perunat kypsiksi, jäähdytä, kuori ja kuutioi ne. Suikaloi sipulit varsineen ohuiksi suikaleiksi. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua. Tarjoa lohivartaiden kera.
Lohivartaat
700 g nahatonta lohifilettä
mausteliemi:
1 rkl soijakastiketta
2 rkl hoi sin -kastiketa
4 rkl seesamiöljyä
1 valkosipulin kynsi murskattuna
½ sitruunan mehu
Sekoita mausteliemen ainekset keskenään. Kuutioi lohifile. Sekoita kalakuutiot maustekastikkeeseen ja anna niiden maustua ainakin pari tuntia ennen grillaamista. Pujottele kalakuutiot vartaisiin ja grillaa. Tarjoa perunasalaatin ja patongin kera.
Mausteiset grillikananpoikaset
6 pientä maissikanan poikaa
3 dl sherryä tai omenamehua
1½ dl oliiviöljyä
2 rkl Worcestershire-kastiketta
1 rkl yrttimausteseosta tai timjamia ja rosmariinia
1 rkl soija-kastiketta
1 murskattu valkosipulin kynsi
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
Sulata ja halkaise kananpojat. Sekoita kaikki mausteet kulhossa. Kuivat puolikkaat kananpojat ja hiero mausteseos niihin. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Grillaa kananpojan puolikkaat kypsiksi grillissä kohtuullisessa lämmössä.
Päärynäpiparipiiras
pohja:
3 dl siirappipiparimuruja
70 g voita
täyte:
1 litra jäätelöä, esim. vanilja
1 prk säilykepäärynöitä
2 dl siirappipiparimuruja
2 dl kuohukermaa
Valmista pohja. Sulata voi ja sekoita piparimurut siihen. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Valuta ja kuutioi päärynät pieniksi kuutioiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita notkistettuun jäätelöön päärynäkuutiot, piparimurut, ja vatkattu kerma. Levitä seos vuokaan ja peitä foliolla. Pakasta piiras ja ota huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua.