YLE Teksti-TV:n reseptit viikot 22 - 26 / kesäkuu 2010

 

viikko 22:

 

HUNAJAISET ANANASPOSSUN RIBSIT

1 kg lihaisia porsaan kylkiluita

marinadi:

3 rkl soijakastiketta

3 rkl juoksevaa hunajaa

3 rkl punaviinietikkaa

3 rkl vettä

3 rkl Hoisin-kastiketta

2 rkl sokeria

3 valkosipulin kynttä

1 tl paprikajauhetta

lisäksi:

n. 400 g ananasrenkaita

Sekoita marinadin kaikki ainekset. Kuivaa possun kylkiluut ja laita ne kestävään muovipussiin. Kaada marinadi päälle ja anna maustua yön yli jääkaapissa pussia välillä käännellen. Ota lihat lämpiämään pari tuntia ennen paistamista. Levitä lihat leivinpaperin päälle uunipellille ilman marinadia. Kypsennä + 175 C:ssa uunissa noin 1 tunti ja valele niitä välillä marinadilla. Lisää pellille ananaksen puolikkaina renkaina. Jatka kypsentämistä noin 30 min. Tarjoa salaatin ja sipulipannun kera.

 

MOZZARELLA-TOMAATTISALAATTI

3 iso kypsää tomaattia

200 g mozzarellajuustoa

½ ruukkua basilikaa

10 - 15 mustaa kivetöntä oliivia

liraus oliiviöljyä

Viipaloi tomaatit ja juusto. Asettele viipaleet limittäin laakealle vadille. Suikaloi basilika ja ripottele ne salaatin päälle. Laita oliivit ja öljy salaatin päälle. Tarjoa heti.

 

SIPULIPANNU

5 - 8 sipulia

½ dl öljyä

3 porkkanaa

1 tl sokeria

½ tl suolaa

1 tl timjamia

200 g pitkiä pakaste papuja

1 dl ruohosipulisilppua

Kuori ja lohkoa sipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuullota sipulia öljyssä hetki, lisää porkkana ja mausteet. Jatka kypsentämistä 5 min. Lisää pavut ja hauduta 5 min. Lisää ruohosipuli ja kuumenna. Tarjoa grilliruokien kera.

 

RUOKAISA BROILERISALAATTI

500 g broilerin mandariinimarinoituja suikaleita

2 rkl öljyä

4 dl keitettyä, kypsää pastaa

200 g pakaste herneitä

200 g pakaste maissia

1 rasia erilaisia salaatteja sisältävää rasiasalaattia

1 ruukku herneen versoja

kastike:

4 rkl öljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

2 rkl vettä

1 rkl juoksevaa hunajaa

ripaus suolaa

Kypsennä öljyssä broilerin suikaleet ja hauduta ne miedolla lämmöllä kannen alla kypsiksi. Yhdistä kaikki salaatin ainekset kulhossa. Valmista kastike. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista hyvin. Kaada kastike salaatin päälle ja tarjoa tuoreiden sämpylöiden kera.

 

RAPARPERIPIIRAS

pohja:

250 g margariinia

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 muna

4½ dl vehnäjauhoja

½ dl leseitä

1 tl leivinjauhetta

täyte:

1 litra viipaloituja raparpereja

1 dl sokeria

2 rkl maissitärkkelys jauhoja

1 tl inkivääriä jauhettuna

Valmista taikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna ja sekoita. Lisää keskenään sekoitettu kuivat aineet ja sekoita. Levitä taikina isohkon piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valmistele täyte sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Kaada seos vuokaan. Kypsennä + 175 C:ssa uunissa noin 40 min. Tarjoa vaniljajäätelön kera.

 

 

viikko 23:

 

MUNA-KERMAVIILIKASTIKE UUSILLE PERUNOILLE

3 kovaksi keitettyä kananmunaa

2 dl kermaviiliä

1 dl majoneesia

1 tl sitruunamehua

1 tl sinappia

¼ tl valkopippuria

ripaus sokeria

1 dl hienonnettua tiliä

Kuori ja hienonna kananmunat. Sekoita kananmunien joukkoon loput aineet. Anna maustua pari tuntia ennen tarjoilua. Tarjoa uusien perunoiden ja esim. savukalan kanssa.

 

GRILLATTU PORSAAN KYLKI

1 kg maustamattomia porsaan babyribsejä

marinadi:

3 rkl öljyä

3 rkl soijakastiketta

3 rkl juoksevaa hunajaa

2 rkl tomaattisosetta

1 rkl makeaa sinappia

¼ tl mustapippuria

½ tl jauhettua inkivääriä

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa ribsit annospaloiksi ja laita ne vahvaan muovipussiin. Kaada marinadi päälle ja sulje pussi. Anna maustua seuraavaan päivään. Valuta ylimääräinen marinadi pois ja grillaa miedohkolla grillillä kypsiksi. Tarjoa salaatin ja pilahviriisin kera.

 

PILAHVIRIISI

1 sipuli

pieni pala juuriselleriä

1 porkkana

½ dl öljyä

2 dl puuroutumatonta riisiä

5 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta juuriselleri ja porkkana. Kuullota kasviksia öljyssä hetki. Lisää riisit ja jatka kuullottamista kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Hauduta tiiviin kannen alla noin 20 min miedolla lämmöllä.

 

PAISTETUT PIKKUMUIKUT KREIKKALAISITTAIN

500 g pieniä muikkuja

1 rkl sitruunamehua

4 rkl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

2 valkosipulinkynttä

paistamiseen:

öljyä

Puhko muikut ja poista kidukset ja suolet vetämällä. Mausta muikut sitruunamehulla. Sekoita lautasella vehnäjauhot ja suola. Kääntele muikut vehnäjauhoseoksessa. Kuumenna öljy ja lado kalat pannulle vieri viereen. Paista kummaltakin puolelta kullan keltaiseksi. Käännä lautasen avulla. Lisää paistamisen loppuvaiheessa viipaloituja valkosipulin kynsiä pannulle kalojen väleihin. Tarjoa salaatin kera.

 

ITUSALAATTI

1 pussi sinimailasen ituja

1 tuore kurkku

2 - 3 varsisellerin vartta

2 dl fetajuustokuutiota

oliiviöljyä

Levitä idut laakean vadin pohjalle. Kuori ja suikaloi kurkku ja varsiselleri. Laita palat itujen päälle. Laita salaatin pinnalle feta ja pirskottele hieman öljyä pintaan.

 

RAPARPERITORTTU RANSKALAISITTAIN

75 g voita

1 dl fariinisokeria

450 g raparperia

taikina:

100 g voita

½ dl sokeria

1 kananmuna

2½ dl vehnäjauhoja

Puhdista ja paloittele raparperit. Levitä pyöreäpohjaisen kakkuvuoan pohjalle voi ja fariinisokeri. Lado raparperin palaset päälle. Paista niitä +200 C:ssa uunissa noin 35 min. Valmista taikina. Vatkaa margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää jauhot. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin lepäämään. Kauli taikina vuoan kokoiseksi pyöreäksi levyksi. Laita taikinalevy raparperien päälle ja jatka kypsentämistä vielä noin 25 min. Jäähdytä torttu ja kumoa se tarjolle.

 

 

viikko 24:

 

PUUSTISET

5 dl vettä

50 g hiivaa

1 tl suolaa

½ dl vaaleaa siirappia

3 dl kaurahiutaleita

9 dl vehnäjauhoja

½ dl öljyä

täyte:

150 g raastettua juustoa

1 dl hienonnettua ruohosipulia

½ dl pieneksi hakattuja oliiveita

Valmista taikina. Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva. sekoita siihen suola, siirappi ja kaurahiutaleet. Alusta joukkoon vehnäjauhot ja öljy. Kohota kaksinkertaiseksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Ripottele sille juustoraaste, ruohosipuli ja oliivin palaset. Kierrä levy rullalle ja leikkaa se noin 15 osaan. Laita rullat leivinpaperilla päällystetyille uunipelleille ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Ripottele pinnalle hieman juustoraastetta ja paista +200 C:ssa uunissa noin 8 min.

 

ANJOVISJÄÄDYKE

100 g anjovista

2 dl kuohukermaa

1 prk ranskankermaa

1 rkl sitruunamehua

½ dl hienonnettua tilliä

½ dl hienonnettua punasipulia

Pilko anjovikset. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää sen joukkoon loput aineet. Kaada jäädyke rengasvuokaan ja pakasta. Anna jäätyä yön yli. Tarjoa uusien perunoiden ja saaristolaisleivän kera.

 

KASVISRIISI

1 ¼ dl pitkäjyväistä riisiä

2 rkl öljyä

1 tl currya

3 dl kasvislientä

150 pakaste maissia

150 g pakaste herneitä

1 dl hienonnettua persiljaa

Kuullota riisiä öljyssä ja lisää curry. Lisää neste ja hauduta 10 min. Lisää kasvikset ja persilja. Hauduta vielä noin 5 min. Tarjoa grillattujen vartaiden ja raikkaan salaatin kera.

 

KUUBALAISET BROILERIVARTAAT

500 g broilerin rintafileetä

marinadi:

3 rkl öljyä

3 rkl soijakastiketta

3 rkl kookoshiutaleita

2 tl paprikajauhetta

ripaus mustapippuria

lisäksi:

1 punainen paprika

½ tuore ananas

8 bambuvarrastikkua

Sekoita marinadin ainekset. Kuutioi broileri. Laita lihat maustumaan marinadiin yöksi. Paloittele paprika sekä ananas. Pujottele ainekset vuorotellen tikkuihin. Grillaa miedolla lämmöllä kypsiksi.

 

LOHI-TIIKERIRAPUVARTAAT

400 g raakoja tiikeriravun pyrstöjä

8 pikkusipulia (uuden sadon)

1 iso vihreä paprika

500 g lohifilettä

3 rkl kalafondia

8 iso bambutikkua/varrasta

Sulata ravunpyrstöt. Kuori sipulit. Pilko paprika. Kuutioi lohi. Laita aineksia vuorotellen vartaisiin. Sivele ne kalafondilla ja anna maustua pari tuntia. Sivele ne kalafondilla uudelleen ja grillaa. Tarjoa kasvisriisin kera.

 

FETA-MANSIKKASALAATTI

noin 350 g fetajuusto kuutioita

1 litra mansikoita

1 ruukku rapeaa salaattia

½ ruukkua sitruunamelissaa

kastike:

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl vaaleaa balsamicoa

1 rkl juoksevaa hunajaa

ripaus suolaa

Suikaloi salaatti ja sitruunamelissa. Lohkoa mansikat. Yhdistä ainekset laakealla vadilla. Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista hyvin. Kaada kastike salaatin päälle.

 

 

Viikko 25:

 

KAALILAATIKKO

¾ dl puuroriisiä

3 dl vettä

500 g valkokaalia

2 sipulia

250 g jauhelihaa

2 rkl öljyä

1 lihaliemikuutio

1 rkl tomaattisosetta

3 dl ruokakermaa

Kuori ja hienonna sipuli. Suikaloi kaali. Ruskista jauheliha ja sipuli. Lisää jauhelihaseokseen lihaliemikuutio ja tomaattisose. Laita riisit kiehuvaan veteen. Lisää kaalisuikaleet ja hauduta 30 min tiiviin kannen alla. Lisää jauhelihaseos ja sekoita. Kaada seos voideltuun uunivuokaa ja kaada kerma päälle. Paista +175 C:ssa uunissa noin 1 tunti. Peitä loppuvaiheessa foliolla. Jos kuivuu liikaa, lisää tilkka vettä. Tarjoa puolukkasurvoksen kera.

 

SAVUKALADIPPIKASTIKE

400 g perattua savukalaa

2 rkl hienonnettua punasipuli

3 rkl hienonnettua purjoa

1 dl hienonnettua tilliä

2 dl kermaviiliä

2 dl ranskankermaa

¼ tl cayennepippuria

Kuutioi kala pieneksi. Lisää loput ainekset ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua. Tarjoa uusien perunoiden tai grilliperunoiden kera.

 

GRATINOIDUT PORKKANAT

500 g uuden sadon porkkanaa

5 dl vettä

1 tl suolaa

juustokastike:

3 dl maitoa

1 rkl vehnäjauhoja

2 dl juustoraastetta

1 dl sinihomejuuston murusia

Puhdista ja keitä porkkanat lähes kypsiksi. Valmista juustokastike. Sekoita kylmän maidon joukkoon jauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen ja keitä 5 min. Lisää juusto ja sekoittele kunnes ne ovat sulaneet. Laita porkkanat voideltuun uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Gratinoi +250 C:ssa uunissa noin 15 min. Tarjoa grilliruoan kera.

 

ISOÄIDIN SALAATTI

100 g lehtisalaattia

kastike:

2 keitettyä kananmunaa

2 dl kermaviiliä

½ tl sokeria

¼ tl suolaa

2 tl makeaa sinappia

2 tl etikkaa

1 dl ruohosipulia silppuna

Huuhdo ja valuta salaatti. Kuori munat ja erota keltuaiset ja valkuaiset. Hienonna keltuaiset haarukalla. Hiero sekaan kermaviili. Lisää mausteet. Revi salaatti laakealle vadille. Kaada salaatinkastike päälle. Ripottele pinnalle pilkotut valkuaiset sekä ruohosipuli.

 

MANSIKKA-JOGURTTIJÄÄDYKE

4 dl mansikoita

3 dl kuohukermaa

2 dl maustamatonta jogurttia

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Puhdista ja paloittele marjat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita jogurtin joukkoon sokerit, mansikat ja kermavaahto. Kaada seos pakastuksen kestävään vuokaan ja pakasta. Anna pakastua yön yli. Ota huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. Koristele mansikoilla ja tarjoa.

 

 

viikko 26:

 

TIKKUPULLAT GRILLISSÄ TAI NUOTIOLLA

2½ dl vettä tai maitoa

25 g hiivaa

1 ¼ dl sokeria

1 tl suolaa

1 kananmuna

1 tl kardemummaa

7½ dl vehnäjauhoja

1 dl voisulaa

1 dl hienoksi pilkottuja kuivattuja aprikooseja

Sekoita kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva, sokeri, suola, muna, kardemumma ja puolet jauhoista. Alusta loput jauhot joukkoon. Lisää sulatettu voi ja pieneksi pilkotut aprikoosit. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Tee koivunoksista yli puolimetrisiä keppejä. Kuori ne toisesta päästä noin 25 cm:n matkalta. Jaa taikina 20 osaan. Pyörittele ne sormenvahvuisiksi tangoiksi. Kierrä taikinanauhat keppien kuorittuihin päihin. Paista hitaasti hiilloksen loimussa kypsiksi.

 

TIMJAMISIPULIT

10 pientä kesäsipulia

timjamivoi:

75 g voita

2 tl timjamia

2 rkl fariinisokeria

½ rkl sitruunamehua

½ tl suolaa

Halkaise sipulit. Sekoita pehmeän voin joukkoon loput aineet. Leikkaa foliosta neliöitä. Laita jokaiselle foliolle 2 - 4 halkaistua sipulia. Levitä hieman timjamivoita päälle. Kääri folio kiinni ja kypsennä grillissää. tarjoa liha tai kalan lisukkeena.

 

GRILLATUT AHVENET SITRUUNAVOISSA

600 g nahattomia pikkuahvenia

1 tl suolaa

sitruunavoi:

60 g voita

2 rkl sitruunamehua

2 rkl hienonnettua tilliä

Ripottele ahvenille suolaa ja anna maustua hetki. Valmista sitruunavoi. Sekoita pehmeään voihin sitruunamehu ja tillisilppu. Anna kovettua jääkaapissa pari tuntia. Kuivaa ahvenet talouspaperilla. Grillaa tai pariloi ahvenet ja tarjoa keitettyjen uusien perunoiden ja sitruunavoin kera.

 

KESÄKEITTO

8 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

300 g uusia perunoita

200 g uuden sadon porkkanoita

200 g kuorittuja herneitä

200 g kukkakaalia

1 nippu tilliä

4 dl ruokakermaa

suolaa

Kiehauta vesi. Pese perunat ja porkkanat huolelliset. Kuori herneet ja lohkoa kukkakaali. Hienonna tilli. Pilko perunat ja porkkanat. Laita perunat, porkkanat ja kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Keitä 10 min. Lisää herneet, kukkakaali ja tilli. Keitä 10 min. Lisää kerma ja suolaa maun mukaan. Keitä kasvikset juuri ja juuri kypsiksi. Tarjoa paahdetun ruisleivän kera.

 

TOMAATTI-SALAMIKASTIKE PASTALLE

1 rkl öljyä

2 sipulia

1 punainen paprika

500 g tomaattimurskaa

150 g salamimakkaraa suikaleina

200 g tuorejuustoa

1 tl sokeria

Kuori ja hienonna sipulit. kuullolta ne öljyssä. Lisää suikaloitu paprika, tomaattimurska ja salami. Anna hautua 10 min. Lisää tuorejuusto ja sokeri. Hauduta pastan keittämisen ajan.