YLE Teksti-TV:n reseptit viikot 1 - 4 / tammikuu 2012

 

 

Viikko 1:

 

TALVIPÄIVÄN LIHAPATA

500 g naudan paistia

öljyä

2 isoa sipulia

2 isoa porkkanaa

5–8 katajanmarjaa

200 g herkkusieniä

4 rkl vehnäjauhoja

3 dl vettä

1 2 lihaliemikuutiota

3 dl juustoista ruokakermaa

Kuori ja viipaloi sipulit ja porkkanat sekä sienet. Suikaloi liha. Ruskista lihat padassa pienissä erissä. Laita kaikki ainekset kerroksittain pataan. Sekoita vehnäjauhot veteen ja kaada seos pataan. Murenna lihaliemikuutiot pataan. Hauduta 45 min. Lisää kerma ja hauduta vielä 30 min. Tarjoa kuoripäällisten perunoiden ja salaatin kera.

 

JOGURTTIMARINOITUA BROILERIA

6–8 broilerin maustamatonta rintapalaa

marinadi:

5 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia

1 tl suolaa

3 murskattua valkosipulin kynttä

½ dl oliiviöljyä

1 rkl tomaattisosetta

2 tl juustokuminaa jauheena

2 rkl sitruunamehua

½ tl chilijauhetta

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita kuivatut broilerin palat marinadiin ja anna marinoitua vuorokausi. Kypsennä hieman pyyhkäistyt lihapalat +200 C:ssa uunissa noin 45 min. Tarjoa keitetyn riisin, luumusoseen tai mangochutneyn kanssa.

 

SINAPPISIA JAUHELIHAPIHVEJÄ

700 g naudan paistijauhelihaa

1 iso sipuli

30 g voita

½ dl ranskalaista sinappia

1 dl kapriksia

1 rkl sekalaisia yrttejä hienonnettuna

1 tl suolaa

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sitä voissa hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna seoksen maustua hetki. Jaa seos 12 osaan. Paista pannulla pihveiksi. Tarjoa lohkoperunoiden ja salaatin kera tai sämpylöiden välissä hampurilaisten tapaan.

 

PUNAINEN LINSSIKEITTO

1 sipuli

2 rkl öljyä

2 rkl tomaattisosetta

2 tl paprikajauhetta

3 dl punaisia linssejä

2 isoa jauhoista perunaa

13 dl vettä

2 kanaliemikuutiota

1 rkl sitruunamehua

Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja raasta peruna. Kuullota sipulia öljyssä. Lisää paprikajauhe ja tomaattisose. Sekoita ja lisää loput aineet. Hauduta 30 min. Lisää sitruunamehu ja tarjoa tuoreen leivän kera.

 

RAEJUUSTOPANNUKAKKU UUNISSA

1 litra maitoa  

4 munaa

5 dl vehnäjauhoja

¾ tl suolaa

1 rkl sokeria

3 dl raejuustoa

1 dl mantelirouhetta

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää loput aineet hyvin vatkaten ja anna taikinan turvota 1 tunti. Kaada seos uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä +175 C:ssa uunissa noin 1 tunti. Tarjoa pakastemarjojen kera

 

 

Viikko 2:

 

BROILERIVARTAAT UUNISSA

800 g broilerin rintafileetä

marinadi:

1 dl soijakastiketta

½ dl seesamin siemeniä

½ dl raastettua tuoretta inkivääriä

1 rkl sokeria

2 rkl tuoretta silputtua chiliä

1½ dl rypsiöljyä

Paloittele liha. Sekoita marinadin ainekset. Laita marinadi ja lihat paksuun muovipussiin. Sulje pussi ja anna marinoitua pussia välillä käännellen yön yli. Liota bambutikut kylmässä vedessä. Pujottele lihat vartaisiin. Kypsennä +225 C:ssa uunissa noin 35 min. Tarjoa keitetyn villiriisin ja salaatin kera.

 

KALAMUHENNOS

1 sipuli

½ fenkolia

2 rkl öljyä

6 perunaa

1 laakerinlehti

½ dl kuivattua ruohosipulia

½ dl kuivattua persiljaa

4 dl vettä

1½ kalaliemikuutiota

3 dl ruokakermaa

500 g hauki filettä

1 pussi lime-korianteri katkarapuja

1 tlk savusimpukoita

Kuori ja silppua sipuli ja suikaloi fenkoli. Kuullota kasviksia öljyssä isossa padassa. Kuori ja kuutioi perunat. Lisää perunat pataan ja sekoita. Lisää vesi, liemikuutio, laakerinlehdet, ruohosipuli ja persilja. Keitä 10 min. Lisää ruokakerma ja paloitellut haukipalat. Keitä 10 min. Lisää katkaravut ja savusimpukat. Kuumenna. Tarjoa ruisleivän kera.

 

SIENI-RIISIVUOKA

1 rkl öljyä

7 dl kypsää, suolalla maustettua keitettyä riisiä

400 g pakastettuja suppilovahveroita

1 dl rouhittuja suolapähkinöitä

1 rkl makeaa soijaa (ketjap manis)

2 rkl limetin mehua

4 dl kookoskermaa

Voitele uunivuoka öljyllä. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada seos uunivuokaan. Kypsennä +200 C:ssa uunissa 40 min.

 

SOIJAROUHEKASTIKE PASTALLE

2 dl soijarouhetta

2 dl vettä

1 tl suolaa

1 sipuli

4 valkosipulinkynttä

3 porkkanaa

½ paprikaa

2 rkl öljyä

1 tlk tomaattimurskaa

½ dl tomaattisosetta

2 tl oreganoa tai muuta yrttiä

1 tl chiliseosta

Liota soijarouhe suola vedessä. Kuori ja silppua sipuli. Raasta valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat. Kuutioi paprika. Kuullota kasviksia öljyssä. Lisää soijarouhe, tomaattimurska, tomaattisose ja mausteet. Hauduta 15 min. Tarjoa keitetyn pastan kanssa.

 

VALKOSUKLAAVAAHTO

2 dl kuohukermaa

2 dl turkkilaista jogurttia

100 g valkosuklaata

2 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 dl pakaste karpaloita

Vaahdota kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon jogurtti ja sokerit. Sulata suklaa mikroaaltouunissa pienellä teholla tai kattilassa vesihauteessa. Sekoita valkosuklaa kerma-jogurttiseokseen. Jaa vaahto jälkiruokamaljoihin ja koristele karpaloilla.

 

 

Viikko 3:

 

PUOLUKKA-BOSTON

100 g voita

2½ dl maitoa tai vettä

40 g tuorehiivaa

½ tl suolaa

1 dl sokeria

½ rkl jauhettua kardemummaa

noin 7 dl vehnäjauhoja

täyte:

100 g voita

5 dl pakaste puolukoita

1 rkl perunajauhoa

½ dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Sulata voi. Liuota kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva, lisää suola, sokeri, kardemumma ja puolet jauhoista hyvin vaivaten. Lisää voisula ja sekoita. Alusta loput jauhot joukkoon. Kohota kaksinkertaiseksi. Valmista täyte. Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi sokerin ja perunajauhouhojen kanssa. Kauli taikinasta iso suorakaiteen mallinen pitkä levy. Voitele se voi seoksella ja ripottele puolukat päälle. Rullaa kuten tekisit korvapuustia. Leikkaa 4 cm:n paloiksi ja laita ne pystyyn voideltuun uunivuokaan lähes vieriviereen - jätä kuitenkin kohoamisvaraa. Kohota 30–40 min. Voitele munalla ja paista +200 C:ssa uunissa noin 30–35 min. Jäähdytä ja kumoa pois vuoasta.

 

SEI-RIISIPIHVIT

2 dl kypsää keitettyä riisiä

400 g seitä

1 kananmuna

1½ rkl perunajauhoa

2 rkl sitruunamehua

2 rkl hummerifondia

1 tl timjamia

1 tl raastettua sitruunan kuorta

1 tl thai-mausteseosta

leivitykseen vehnäjauhoja

Jauha sei hienoksi. Lisää se riisien joukkoon yhdessä muiden aineiden kanssa. Muotoile massasta pihvejä. Painele ne molemmin puolin vehnäjauhoon ja paista öljyssä kypsäksi. Tarjoa ruokaisan kasvissalaatin kera.

 

KASVISSOSEKEITTO

1 iso sipuli

2 valkosipulin kynttä

400 g porkkanaa

200 g palsternakkaa

100 g juuriselleriä

½ dl öljyä

1½ tl jauhettua juustokuminaa

1 litra vettä

2 kasvisliemikuutiota

3 dl ruokakermaa

1 ruukku ruohosipulia

Kuori ja raasta kaikki kasvikset. Kuullota niitä öljyssä. Lisää juustokumina ja sekoita. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Keitä 20 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneen kulhossa ja siirrä se takaisin kattilaan. Lisää kerma ja silputtu ruohosipuli. Kuumenna ja tarkista maku. Tarjoa paahdetun ruisleivän kera.

 

BROILERIKASTIKE PASTALLE

1 iso sipuli

1 valkosipulin kynsi

3 rkl öljyä

2 tl vahvaa currya

300 g maustamattomia broilerin suikaleita

1 keltainen paprika

4 dl vettä

150 g mustaleima Koskenlaskija sulatejuustoa

3 rkl rosépippuria

valkoista kastike suurusta

Kuori ja suikaloi sipuli ja valkosipulin kynsi. Suikaloi myös paprika. Ruskista broilerin suikaleet öljyssä, lisää kasvikset ja kuullota ne. Lisää vesi ja keitä 10 min. Lisää kuutioitu sulatejuusto. Sekoittele kunnes juusto on sulanut. Lisää pippuri. Suurusta kastiketta hieman valkoisella kastikesuuruksella. Tarjoa keitetyn pinaattipastan kera.

 

POROKIUSAUS

400 g poronkäristyslihaa

50 g voita

500 g pakaste peruna-sipuliseosta

250 g pakaste kasvisuikaleita

1 tl suolaa

4 dl ruokakermaa

Ruskista liha voissa. Mausta se suolalla. Laita kaikki ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja kaada kerma päälle. Kypsennä +200 C:ssa uunissa 45–55 min. Tarjoa puolukkasurvoksen kera.

 

 

Viikko 4:

 

BANAANI-KALAA

500 g kalafileetä, esim. kuhaa tai turskaa

2 rkl öljyä

1 tl suolaa

2 vihreää paprikaa

200 g purjoa

4 dl ruokakermaa

1 rkl sitruunamehua

400 g banaania

1 dl cashew-pähkinöitä

Kuutioi paprika ja suikaloi purjo. Kuullota ne öljyssä padassa. Lisää kerma, paloiteltu kala ja sitruunamehu. Hauduta 10 min. Kuori ja viipaloi banaanit ja lisää ne pataan yhdessä pähkinöiden kanssa. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kera.

 

PEKONI-LIHALAATIKKO

700 g perunasipuliseosta

2 raastettua porkkanaa

1 tl suolaa

400 g paistijauhelihaa

175 g amerikanpekonia

1 dl persiljaa silppuna

3 dl kuohukermaa

Sekoita suola perunasipuliseokseen ja lisää siihen porkkanaraaste. Ruskista jauheliha. Ruskista pekoni ja paloittele se. Yhdistä ainekset vuokaan kerroksittain ja kaada kerma päälle. Kypsennä +200 C:ssa uunissa 1 tunti.

 

KASVISPASTA

250 g pastaa

kastike:

1 pieni munakoiso

suolaa

½ dl öljyä

1 keltainen paprika

1 kesäkurpitsa

1 tlk tomaattimurskaa

3 valkosipulin kynttä

1 tl sardellitahnaa

10 mustaa kivetöntä oliivia

2 rkl kaprista

Parmesan juustoa lastuina

Viipaloi munakoiso ja suolaa se. Halutessasi voit poistaa paprikasta kuoren. Paloittele paprika ja kesäkurpitsa. Pyyhi munakoisoviipaleet kuiviksi ja kuutioi ne. Kuumenna öljy ja kuullota siinä murskatut valkosipulin kynnet. Lisää sekaan kaikki kasvikset ja kypsennä ne. Lisää tomaattimurska, sardellitahna, oliivit ja kaprikset. Tarkista suolaisuus. Lisää kasvisten joukkoon melkein kypsiksi keitetyt pastat ja kääntele niitä hetki kasvisten joukossa. Tarjoile parmesanin kera.

 

KASVIS-JUUSTOKEITTO

7 dl vettä

3 dl omenamehua

1 kasvisliemikuutio

500 g pakaste juuressuikaleita

300 g sulatejuustoa (esim. mustaleima Koskenlaskija)

50 g valkosipulituorejuustoa

2 murskattua valkosipulin kynttä

2 rkl vaaleaa kastikesuurusta

Kuumenna vesi ja omenamehu. Lisää joukkoon kasvisliemikuutio, kasvissuikaleet ja kuutioitu sulatejuusto. Kuumenna koko ajan varovasti sekoittaen ja lisää mausteet. Lisää lopuksi kastikesuurus. Tarjoa paahdetun ruisleivän kanssa.

 

HYVÄN PULLAN PERUSOHJE

5 dl kädenlämpöistä vettä tai maitoa

1½ tl suolaa

2 dl sokeria

1 rkl kardemummaa

50 g eli 1 pala hiivaa

200 g voita

12 - 14 dl vehnäjauhoja

Sulata margariini. Lämmitä vesi tai maito. Lisää kulhossa kädenlämpöiseen nesteeseen suola, sokeri, kardemumma ja murennettu hiiva. Sekoita haarukkavatkaimella vispaten. Sekoita kulhoon puolet jauhoista ja sekoita huolellisesti. Lisää kulhoon rasva ja sekoita. Alusta loput jauhot käsin vaivaamalla. Laita kulhon päälle tuorekelmu ja laita kulho lämpimään. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Leivo sen mallisia pullia kun haluat. Kohota leivotut pikkupullat tai pitko kaksinkertaisiksi leivinliinan alla (aikaa kuluu noin 30 min). Liian vähän kohotetut jäävät valmiina kovahkoiksi – eli ei siis niin pehmeiksi pulliksi kuin voisivat. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja ripottele halutessasi raesokeria pinnalle. Kypsennä pikkupullia noin 12–15 min ja pitkoa noin 25–30 min.+225C:ssa uunissa.