Jope Ruonansuu valmistautuu 30-vuotisjuhlakiertueelleen

Jope Ruonansuu valmistautuu 30-vuotisjuhlakiertueelleen

Ajankohtaista - Ma 3.1.2011, klo 15.45

Jope RuonansuuJope Ruonansuu

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

272
tykkää tästä

Imitaattori, laulaja, viihdyttäjä  Jope Ruonansuu on 46-vuotias, mutta on ollut alalla jo kolme vuosikymmentä. 20-vuotis juhlakiertue jäi järjestämättä, koska taitelijan terveys ei sitä sallinut. Nyt kunto on kova ja henki hyvä, kun kemiläislähtöinen kansansuosikki valmistautuu 30-vuotisjuhlakonserttisarjaansa, joka kiertää Suomea tammikuun alussa.

Kemissä pidettiin joulukuun alussa vuonna 1980 tikkakerhon pikkujoulua ja Jopen isoveli tuuppasi 16-vuotiaan lavalle. Laulavan imitaattorin setti sisälsi mm. Tarva-imitaatioita ja keikan jälkeen kiertäneeseen hattuun kertyi kokonaista 300 markkaa.

Tikkakerhon pikkujoulujen jälkeen keikkoja alkoi tulla tiuhaan tahtiin ja kolme vuotta myöhemmin Jope oli jo televisiossa. Vuonna 1988 tuli ulos ensimmäinen levy.

Jope kertoo, että huulenheitto, irvistely ja naamanvääntely on ollut aina Ruonansuun suvun sisäsiittoinen juttu. Pikkupojasta lähtien kitaraa rämpytellyt Jope oli katsellut imitaattoreita ja julkkisten matkiminen tuntui makeemmalta jutulta kuin pelkkä laulaminen.

Lahden Radion Hanski Kinnunen haastattelee.

Lisää artisteista:Jope Ruonansuu

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä