Amadeus Lundberg valittiin tangokuninkaaksi kaksi vuotta sitten vain 20-vuotiaana. Tangokuninkuusvuoden aikana hän oli julkisuudessa esillä niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka nuori laulaja yritti keskittyä musiikkiin, lööppiotsikoita oli vaikea olla huomaamatta. "Oli hienoa nähdä, miten ihmiset tykkäsivät ja liikuttuivat tulkinnoistani keikoilla. Mutta eihän sitä voinut väistää, että keikkamatkoilla huoltoasemilla joutui huomaamaan ne lööpit."
Aluksi Amadeus yritti olla noteeraamatta otsikoita, aikaa myöten ne kuitenkin mietityttivät yhä enemmän. "Mitä enemmän aikaa meni, sitä enemmän ne alkoivat ärsyttää. Tuli vähän semmoista vihaa", Amadeus kertoo.
Lööpit eivät tukeneet taiteilijanalkua
Amadeus uskoo, että keikoilla käyneet fanit ovat saaneet laulajasta ihan eri kuvan kuin lööppejä lukeneet ihmiset. "Ei noissa lööppijutuissa ainakaan ole yritetty tukea nuorta taiteilijanalkua. Telkkariohjelmissa ei niinkään joutunut vääristelyn kohteeksi", Amadeus toteaa.
Viime aikoina Amadeus on ollut poissa median kirkkaimmasta valokeilasta. Musiikkia hän tekee kuitenkin edelleen ja keikkailee siskojensa Gildan ja Miritzan kanssa. Suunnitteilla on myös uusi levy, jolle Amadeus laittaa kovia odotuksia.
Amadeusta haastatteli Yle Lahden Mikko Tuomikoski.
Kommentit (628)
Ai miten hienoa,että Amadeusta noin malttamattomina odotetaan uusien laulujen toivossa! Älkää nyt vetäkö kalsonkeja solmuun vielä hädissänne! Uutta tule,kun tulee! Hyvä Amadeus! Olet mahtava tunteiden tulkitsija.
Anonyymi – Su 26.6.2011, klo 16.29! Niinpä niin, "uutta" on ollut tulossa jo kaksi vuotta, hmmmm!
Imatran teatterin sivuilla oli vain Nine-musikaalin miehitys, Mambo Kingsistä ei puhuttu mitään. Kuka saa roolit?!
Hätäilemällä ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Yrittäkää nyt vaan jaksaa odottaa uutta Amadeukselta ja ihan ilman nurinaa. Negatiivisella asenteella saa itselleen vaan niskasäryn!!!!
Ja Amadeusta kuullaan Seinäjoella ihan pian. Hieno homma!
Uutta tulossa...siitähän on kuulutettu jo kuukausitolkulla,olis jo aika sanoa onko se Mambo Kings rooli varma ?
Amadeuksen blogi kantsuu lukaista. Uutta on tulossa ja paljon!!
Toivon ja odotan Amadeusta televisioon ja konsertteihin. Liian vähän on häntä nähty ja kuultu. Sellaista ääntä kuin Ampulla,ei joka päivä kuule.
Suoraa on tulkinta.
Onko muisti lyhyt vai mistä johtuu Amadeuksen kotisivuilla on ollut maininta että jossain vaiheessa keskustelu siirtyy Fasebookkiin,eikä johdu mistään negatiivisista kommenteista,miksi jaksatte vääristellä asioita ?!!
MittuMaariIltaa!!!!!
La 25.06.2011 Klo 16.35!!!!! ...KIITOS!!!!!
Minun Piti Väistyä Täältä Lopullisesti,Mutta Taas Olen"Äänessä"...VALITETTAVASTI!!!!!
Kirjoitin Äskettäin VäitösKirjan Verran Tekstiä Amadeuksen Sivujen KeskusteluPalstan Lakkauttamiseen Johtaneista Tekijöistä.En Kuitenkaan Lopulta Uskaltanut Julkaista TodenNäköisesti Laajalti Hienoista(?)Ärtymystä Herättävää Kirjoitustani,Jottei YLE Joutuisi Sulkemaan Enää Yhtään AmppuKetjua Eikä Monien Fanien Ainoa Yhteys Amppuun Katkeaisi.
AlleKirjoittanut Olisi Kovin Mielellään Uutisoinut Tarpeen Tullen AmpPuskaRadiossa,Luonut Kesäisen JuhannusTervehdysKetjun,Onnitellut Juha Grigori Amadeusta NimiPäivän Johdosta,Elävöittänyt Palstaa Runoilla Ja Lähetellyt Noita VirtuaaliPusuja Ja-Haleja ...Ynnä Muuta,Ynnä Muuta ...Mutta Kun EI,Niin EI:(:(:(:(:(
Nykyisellään Amadeuksen Sivut Vaikuttavat Lähinnä EräänLaiselta"AmppuTiedotusVirastolta".Ainakin Tästä AMAttaresta Tuntuu,Ettei Maestro Ole Sivuillaan Enää"Kotona"...
Nyt Mielestäni Liian Minimalistisiksi Käyneille Sivuille Kaivattaisiin Kunnon KuvaPankkia.Ajatus VierasKirjasta Voitaneen Unohtaa Kaikkien Tuntemista Syistä:(:(:(:(:(
Iloista"Jussin"Jatkoa Kaikille!!!!!YhteysTietoni Löydätte Uusimmasta AmppuKetjusta.
Höpsistä,A:n sivulla sanottiin aikoinaan että jossain vaiheessa keskustelut siirtyy Fasebookkiin,ei siellä EI fanit ole melskanneet ! Jos kommenteista ei tykätty niin ne poistettiin,kyllä ne kirjoitukset oli ihan fanien omia !!
Amadeuksen sivuilla melskasi muut kuin fanit. Hänen faninsa ovat sen verran fiksua porukkaa, etteivät viihdy sellaisessa seurassa. Voisko olla syynä se, että keskustelut lopetettiin.
10:23 Onkohan kenestäkään muusta Kuninkaallisesta ollut yhtä paljon juttuja Satumaassa kun Amadeuksesta ? Hänestä on ristiriitaisia mielipiteitä kuulijoissa,toiset tykkää,toiset ei ! Hän ei pahemmin pidä yhteyttä Faneihinsa,ei omilla eikä Fasebooki sivuilla ,kun taas monet artistit pitävät faninsa ajan tasalla ! Pari kesää on ihmetelty keikkojen vähyyttä,nyt ei edes Juhannuksena ollut esiintymistä,mikä on artistin varmasti rahakkain keikka,samana iltana voi olla useampikin esiintyminen ! Tuntuu siltä että Amadeus haluaa vaan oleilla......
Amadeuksella on niin ihana ääni, että saa hakea, jos löytää. Uskoisin, että sen takia on niin paljon kateellisia, jotka jatkuvasti yrittävät löytää hänestä negatiivisia asioita ja arvostella kaikkea mitä
hän tekee. En täältä ole löytänyt kenenkään muun kohdalta näin paljoa kirjoituksia.
Enemmän Amadeusta radioon ja televisioon! Hän on luonnonlahjakkuus äänellään,jollaisesta moni laulaja voi vain unelmoida. Jos vielä saataisiin hänet Euroviisuihin joku vuosi. Onneksi Amadeus on nuori ja mahdollisuuksia on vaikka mihin. Hyvää kesää kaikille ja erityisesti Amadeuksen faneille!
Amadukselta jäin odotteleen tangolevyä heti kruunauksen jälkeen ja jatkan odottamista niitä iki-ihania vanhoja sekä höystettu muutamalla Amadeukselle tehdyillä uusilla tangoilla.:):)
Nykyään ei enää osata tehdä hyviä tangoja.(:(:
...IkiVihreiden- Ja TangojenTäyteisiä AmppuLevyjä Todellakin Kaivataan Ja Odotetaan!!!!! ...Ja Varsinkin Oikein Kunnon DVD-Pläjäystä:):):):):)
...HURMIO,TäysiKuu,Syvä Meri,ItäMaista Rakkautta,La Cumparsita,PunaTukkaiselle Tytölleni...
...SATUMAA,LILJANKUKKA,TULISUUDELMA,Taivas Salamoi,Kultaiset KorvaRenkaat...
...Yö Kerran Unhoa Annoit,Alla Venäläisen Kuun,Se Hänelle Nyt Kertokaa,Cherbourgin SateenVarjot,Smile...
...Sinun Silmiesi Tähden,Sua Lemmin Kuin Järjetön Mä Oisin,Perfidia,DelfiiniPoika,Meren Kuisketta...
...PTK Ja EKL(Aina Ja Ikuisesti!!!!!),Kaikki Kukat Poimin,Maredzenza,VAPAA MUSTALAINEN...
...Ja ...Ja ...Ja ...Ja ...Ja... :):):):):)...
Tangolevyä kyllä edelleen kaivataan Amadeuksen laulamana.
Niitä ihania ikivihreitä, niitä kun hän laulaa niin kauniisti.
Amadeuksella on uskomattoman upea ääni! Lisää lauluja vaan ja uutta cd-levyä tekemään! Mieluummin iki-ihania tangoja! :)
Tännekin pitää vielä kurkkia ja urkkia! Kiitos, A-K H, Sinullekin kärsivällisyydestä. Terkut takaisin sinne paremmalla Pohjanmaalle täältä LaitAMApuolelta ja terkut aina tietysti sille pitkämielisimmälle A-fanille eli Elisukkaiselle tietenkin.
Nautinnollisia musikaalisia kesäpläjäytelmiä kaikille toivottaapi KT
Tulin tänne kurkkaamaan ja huomaan, että täällä on muisteltu menneitä, niitä AmadeusLandian alkuaikoja ja mikäs siinä, onhan tuolta jäänyt mieleen mukavat muistot. Itse muistan nuo hauskat jutut ja huumorin, sehän oli kukoistuksissaan silloin, se on kyllä vaikea laji, niin kuin Ippa sanoi, joku loukkaantuu, toinen nauraa makeasti, itse kuulun tuohon jälkimmäiseen rotuun. Parhaina paloina muistan KT.n huumoripläjäykset ja äidinkielen taidokkaat muunnokset, ( vanutukset ja venytykset ) vieläkin naurattaa kun tulee mieleen. Myös kaikki nimim. käyttävät fanit, kuin myös valtaosa mukavista anonyymeistä on jäänyt mieleen, meille jokaiselle Amadeus on ollut kuitenkin se tärkein, vaikka välillä on juteltu niitä ja näitä.
Hyvää työtä on tehnyt myös Airi, hänelle nostan hattua viileän rauhallisena valvojana, kuinka villiksi meno oliskaan äitynyt ilman kurinpitoa, minulle ainakin olisi "häkki heilahtanut " useasti, en ole niin viilipyttymäisen rauhallinen kuin Elisa.
Minun tehtäväkseni tuli päättää tämä ketju. Olette siirtyneet jo uusille sivuille, toivotaan, että siellä vallitsee ikuinen rauha ja Amadeus saa osakseen hänelle kuuluvan arvostuksen ja kunnioituksen, sitä toivon.
Heleätä Helluntaita Kaikille !!
A-K H.
Sataa Sataa Ropisee,Tili Tili Tom ...Ainakin AMAlandian PohjoisOsassa Taidetaan(Taas)Tarvita Kipeästi Noita Cherbourgin SateenVarjoja:):):):):)
Fanitar A.:lle Lausuttakoon SuurKiitokset ElinTärkeän Tiedon Välittämisestä KuningasKuntalaisille!!!!!
Siispä Jatkakaamme SatuMaisia AmpunPalvontaMenojamme UuniTuoreessa TangoKuninkaallisKetjussa!!!!!
Iloista KevätKesäViikonLopun Jatkoa Kaikille TasaPuolisesti!!!!!
Huom.
Ampulla on haastattelu tangomarkkinasivulla ”kaikkien aikojen tangokuninkaalliset”
( tätä kautta minä huomasin haastattelun)
A.
No nyt meni vuodet sekaisin. Ampun eka vuosi 2009 ja minunkin tietysti. Terv. KT. todellisen dementian kurimuksessa...näköjään
Kyllä, Ippa, kaikki olemme vanhentuneet tasapuolisesti kaksi vuotta Amppu-aikojan alkumetreiltä. Orastavan varhaisdementian ensioireet ei haittaa menoa mitenkään, kun kyseessä on Amppu Ihanainen. Näin tiiviistä fanituksesta onkin paljon muisteltavaa jo ensimmäisestä kahdesta vuodestakin. Alkuaikoina useat meistä esiintyivät vielä pitkäänkin anonyymeinä, mutta muistan Sinut omalla nimimerkilläsi jo varhaisista ajoista. Itse kirjoitin ensimmäisen kerran heinä-elokuussa -10 ja pikku hiljaa otin "määrittelijän" roolin ja sitten typistyin vain omaan itseeni.
Elisaa minäkin kaipaan Sinun ja Noitukan tapaan. Kainuun korpimaat ovat laajat ja kohta täytyy käynnistää yhtä laajat etsinnät, jos korpikuusen alta ei ala kuulua kyyn...ei kun AMAdeaalisia kaipuunsäveleitä ja ikävänhuutoja. Ampun itsensä on lähdettävä etsimään yhtä hänen vankkumattomimmista faneista ja sivujemme Lojaalein Leidi -pystin saajaa. Kaikki sympatiat AMAladian pahimmalle puutosalueelle ja jaksamista toivon ylläpitoon Ampun livenäkemisien suhteen!!! Terveisiä kaikille A-leidyköille ja A-faneille t. KT
Tuo Ampusta Oopperan kummitukseksi on minun teksti eli A.
Heippa kaikille tasapuolisesti!!!
A-K H ja KT,miten tuleekin mieleen sivujen alkuvaiheet????
Olenkohan vanhentunut ison askeleen lyhyessä ajassa,kun nuo vanhat ajat muistuvat mieleen.
Toivon,että tulisi takaisin muitakin juttelijoita,kaipailen mm.Elisaa,Kalevia ym. ihania faniystäviä!
Mukavaa päivänjatkoa AmadeusLandiaan;)
Minusta enimmäkseen ooppera on huutamista ja naisilla kunnon kiikaus niin silloin tuntuu että pääkallo halkeaa ja jos olis lasi kädessä niin sehän menee sirpaleiksi.
Musikaalit ne on siedettävämpiä, niitä voi jopa katsoa elokuvana, esim. ”Oopperan kumitus” tää on elokuvana on tullut telkkarista muutaman kerran ja jopa pidin siitä.
Amadeuksen haluaisin joskus nähdä oopperan kummituksena.
21:38 Milloinka fanit ovat tykänneet negatiivisesta palautteesta ? jos kritiikkiä antaa,siis ihan oikeaakin,ei se ole hyväksyttävää !!
A. tuo on jo vanha klisee että ooppera on huutamista. Tottta mitä joku tuolla kirjotti amadeuksen koosta verrattuna esim ryhäseen, pohjoseen. oliskos siinä jotain vinkkiä että silloin kaikupohjaa löytyy.
et tartte huutaa, kuin pienen ihmisen tarttee huutaa, hih hih.