Kesäilloissa valssattu jo 20 vuotta

Kesäilloissa valssattu jo 20 vuotta

Kesäillan valssi - Ma 6.6.2011, klo 10.25 - Toimittaja: Riikka Laitinen

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

152
tykkää tästä

Tanssilavojen tunnelmia välittävällä Kesäillan valssilla ja sitä edeltäneellä ohjelmalla Sataman valot on tänä vuonna edessään jo kahdeskymmenes kesä suomalaisten tanssittamista. Ensitahdeista asti ohjelmaa juontanut Sari Tamminen on iloinen ja yllättynyt pitkästä taipaleestaan ohjelman parissa. ”Olen ollut tässä mukana melkein puolet elämästäni. Se on hieno juttu ja olen kiitollinen siitä. Kuitenkin jos ajatellaan, että nämä 20 kesää olen ollut rohkeasti vain oma itseni, enkä ole lähtenyt ikinä esittämään mitään muuta. Minut on varmaan unohdettu tänne”, Tamminen nauraa.

Tamminen muistelee 20 vuotta taaksepäin, aikaa jolloin Kesäillan valssin edeltäjää Sataman valoja alettiin kuvata. Mieleen on jäänyt hirveä paniikki ja jännitys. ”Monta kertaa tuli sellainen olo, että mitä ihmettä teen täällä ja pääseekö tästä vielä kotiin jotenkin. Ensimmäisissä nauhoituksissa oltiin laivalla ja tuli hirveä sadekuuro ja ukkonen, minkä takia nauhoitukset myöhästyivät pari tuntia. Silloin jännitti entistä enemmän”, Tamminen kertoo.

Tammisen mielestä kesän parasta aikaa on itse ohjelmien tekeminen. ”On tehty kaikki nämä vuodet yhdessä töitä tämän tiimin kanssa ja he ovat niitä minun työkavereitani. Koko kesän alkaminen ja täällä oleminen on tärkeä juttu. Kun kuulee orkesterin soittavan ja näkee meidän kotilo-porukkaa, niin tulee mieleen, että tämä on jollain tavalla elämäntapa”, Tamminen sanoo. Kesän kohokohta tulee Tammiselle olemaan kuitenkin se, kun hänen 2-vuotias Taika-tyttärensä pääsee mukaan tanssimaan tanssilattialle. ”Siitä tytöstä tuleva ilo ja riemu satakertaistuu minun kohdallani”, Tamminen kertoo tyytyväisenä.

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Kesäillan valssi

Kesäillan valssin kautta on tanssikansalle tullut tutuksi myös suuri joukko uusia orkestereita. Kesällä 1997 kiertueella oli mukana Vuoden Viihdyttäjäksi valittu Yölintu, jonka nousukiito alkoi tästä kesästä. Muut Viihdyttäjät ovat olleet: Kolibri, Charlies, Taikakuu, Syke ja Neljänsuora vuosina 1998–2002. Kesinä 2003–2006 kesäorkestereina toimi kunkin vuoden SMORK-voittaja: Teemu Harjukari ja Taivaanrannanmaalarit, Unelmavävyt, Varjokuva ja Nelinpeli. Kesällä 2007 oli vuorossa jälleen Viihdyttäjä-orkesteri, ensin Sinitaivas, sitten Helmenkalastajat, viime vuonna Teemu Harjukari ja Taivaanrannanmaalarit.

Kesä 2011 on Kesäillan valssin kuudestoista kesä! Tanssiorkesterina kesän ajan meitä viihdyttää kotkalais-ikaalislainen tanssiorkesteri Hurma.

KESÄILLAN VALSSI 2011 esiintyjät ja tanssilavat

Juontaja Sari Tamminen

18.5. Pavi, Helsinki
Osa 1: Anita Hirvonen & La Strada
Eino Grön Hurman solistivieraana
Osa 2: Reijo Taipale & Juha Mäkinen & Taifun
Eija Sinikka ja Hurma

YLE 2 ulostulopäivä: Osa 1: 10.6 & Osa 2: 17.6

9.6. Uittamo, Turku, klo 20.30
Osa 3: Matti & Teppo & Horizone
Jukka Hallikainen ja Hurma
Osa 5: Marko Maunuksela & Fantasia
Suvi Karjula ja Fantasia

YLE 2 ulostulopäivä: Osa 3: 24.6 & Osa 5: 8.7

15.6. Käenkoski, Parkano, klo 19.30
Osa 4: Anne Mattila & Mistral
Jukka Lampela ja Hurma
Osa 6: Pekkaniskan Pojat
Kirsi Ranto ja Hurma

YLE 2 ulostulopäivä: Osa 4: 1.7 & Osa 6: 15.7

29.6. Nurmen lava, Lempäälä, klo 19.30
Osa 7: Arja Koriseva & Fortuna
Tommi Soidinmäki ja Hurma
Osa 8: In the Mood
Tony Montana ja Hurma

YLE 2 ulostulopäivä: Osa 7: 22.7 & Osa 8: 29.7

12.7. Kapakanmäki, Tuulos, klo 19.30
Osa 9: Janne Tulkki & Tulinen Sydän
Jaana Hiltunen ja Hurma
Osa 10. Mikael Konttinen & Nelinpeli
Anne Härkönen ja Hurma

YLE 2 ulostulopäivä: Osa 9: 5.8 & Osa 10: 12.8.

14.7. Ristiina, Metsälinna, klo 19.30
Osa 11:Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit
Tangokuninkaallinen 2011, orkesterina Hurma
Osa 12: Susanna Heikki & Karavaani
Anne Kokkonen ja Hurma

YLE 2 ulostulopäivä: Osa 11: 19.8 & Osa 12: 26.8.

 

Lähetä palautetta ohjelmasta osoitteeseen: kesaillan.valssi@yle.fi

Kesäillan valssi Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä