Popeda: Voitto

Popeda: Voitto

Levyarviot - Ke 9.11.2011, klo 12.21 - Toimittaja: Tero Liete

Popeda: VoittoPopeda: Voitto

237
tykkää tästä

Popedan kulku ei ole viime vuosina ollut mutkattoman voitokasta, mutta pienen yskähtelyn jälkeen kone on käynnissä taas. Ainoan alkuperäisjäsenen Pate Mustajärven rinnalla ovat seisseet jo vuosikymmeniä levyn sävelistä ja sovituksista yhtä kappaletta lukuun ottamatta vastaava kitaristi Vesa-Pekka ”Costello” Hautamäki ja basisti Jyrki K. Melartin. Rumpali Lacu Lahtinen ja kosketinsoittaja Iso-Pate Kivinen astuivat kyytiin edelliselle, vuonna 2008 ilmestyneelle levylle Täydelliset miehet.

Kolmen vuoden levytystauko on Popeda-asteikolla pitkä, mutta tässä tapauksessa kypsyttely on kannattanut. Ajan kanssa tehtyä levyä ei ole kuitenkaan hinkattu särmättömäksi, vaan lopputulos on tutun tyhjäpäistä, riffittelevää Popeda-rockia. Aikuistumista ei ole havaittavissa ja levyä soittimeen sijoittaessaan kannattaa aivot edelleen jättää samoin tein vaatesäilytykseen.

Korkin kiinni pistänyt Pate laulaa vuosien tuomalla kokemuksella edelleen vakuuttavasti viinan juonnista ja vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisesta. Veksi Salmi on tehnyt levylle kolme tekstiä, jotka tuovat mukaan ripauksen hieman puolivillaista irwinismiä ja Pate onkin omimmillaan omien tekstiensä tulkkina. Välillä mies heittäytyy peräti vakavan oloiseksi ja lohduttomaksi. Muutaman vuoden takainen keikkojen peruutuskierre ja juopotteluputki vaikuttaa olleen todella pysähtymisen paikka. ” Mä mokasin/ liian myöhään jarrutin/mä mokasin/ajoin loppuun moottorin” (Mä mokasin). Onneksi kone ei leikannut kiinni lopullisesti, vaan starttasi vielä ilman ryyppyäkin.

Lisää artisteista:Popeda

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (3)

Loistava levy, upeaa Popeda-kamaa!!!
Kerrassaan iskevät sanoitukset ja mahtavat saundit. Sanoissa on tarinaa! Osaavat vielä heittää loistavaa live-keikkaa, kiitos siitäkin.

Tälle Emma-ehdokkaalle Emma-patsas!!! Oliski jo aihetta palkita yli 30 vuoden upeasta musanteosta ja keikkailusta.

Matami Pe 18.11.2011, klo 11.58

Tosi Tohtori puhuu asiaa!
Voitto on täyttä rautaa, oikeaa Popedaa, juuri sitä mitä sen pitää ollakin. Hynysen Yhä virtaa Don istuu settiin kuin nyrkki silmään ja Costellon Pohjasakkaa jää soimaan päähän koko päiväksi. Kuten Mustajärvi itse sanoi, fanien arvostus jyrää kriitikot mennen tullen ja palatessakin.

Karoliina Ma 14.11.2011, klo 10.35

Teidän YLEn tekoälykköjen vähättelevä asenne häiritsee sen verran, ettei oikein voi ottaa tosissaan tuollaisia "tyhjäpäisiä" arvosteluja... muuttakaa vaikka Kreikkaan. Onhan Popedan uus levy nyt tän idols-paskan keskellä ihan täys timantti! Kiitos ja hejssan!

Tosi tohtori La 12.11.2011, klo 20.00

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä