Levyteollisuuden etujärjestön ilmoittaessa levyalen alkamisesta ylittää se uutiskynnyksen valtamediassa. Esimerkiksi STT:ssä uutisena pidetään sitä, että jonkun levyn hinta on pari euroa halvempi nyt kuin ennen Joulua. Uutisointi on jatkunut niin pitkään kuin nykymuotoista levyalea on järjestetty. Yhtenäkään vuonna media ei ole vertaillut hintoja, kertonut laadusta tai antanut ihmisille ylipäänsä mitään lisäinformaatiota kampanjasta. Tiedote muuttuu aina rutiininomaisesti mainokseksi. Muut etujärjestöt seuraavat kateellisena vierestä. Elintarvike-, elektroniikka- ja tekstiiliteollisuus joutuvat maksamaan pitkän pennin ale-kampanjoistaan.
Ale-valikoima painottuu uudehkoon materiaaliin jota on täydennetty valikoiduilla klassikoilla. Beatles tai Pink Floyd maksavat alennuksenkin jälkeen 12 - 15 euroa levyltä, normaalin 19 euron sijaan. Jokainen voi arvioida onko tämän tasoinen hinnanalennus valtakunnallisen uutisen arvoinen?
Klassikot ovat lähinnä pop- ja rockmusiikkia, mutta myös vanhemmassa iskelmässä löytyy. Laarista löytyy muun muassa kohtuuhintainen kokoelmalevy, jolle on koottu 1970-luvun Syksyn säveliä. Seija Simola tai Tapio Rautavaara tuntuvat myös hyviltä ostoksilta, mutta huomio kiinnittyy Irwin Goodmanin Rentun ruusuun. Nimikappale on jopa liiankin tuttu, mutta olisiko koko levy vitosen väärti.
Irwin
1970-luvun puolivälissä Irwin Goodmanin ura näytti olevan lopussa. Rattijuoppoustuomiot, Ryysyrannan pakkohuutokauppa ja verovelat olivat nujertaneen kansan rakastaman hampparin. Myös alkoholiongelma syveni.
Mutta kymmenen vuotta myöhemmin kaikki jälleen muuttui.
Uuden tulemisen kapellimestarina toimi Kassu Halonen. Vanha sielunkumppani Vexi Salmi vastasi tekstien lisäksi myös käytännön asioista. ”Härmäläinen perusjuntti” räjäytti jälleen potin ja nosti Irwinin takaisin baarijakkaralle. Television draamasarja Kivisydän lisäsi kiinnostusta Irwinin vanhoihin lauluihin. Samalla nuorempi rocksukupolvi kertoi velastaan kansantaiteilijalle. Manserock tai suomipunk tuskin kuulostaisi samalta ilman Salmen ja Irwinin panosta.
Yrttitarhan rikkaruoho
”Rentun ruusu” ilmestyi vuonna 1988 ja nosti Irwinin levymyynnin ennennäkemättömiin lukuihin. ”Rentun ruusu” ei puuttunut yhdenkään baarin levyautomaatista. Välillä kuunneltiin singlen b-puolella ollutta ”Esileikkiä”, mutta palattiin jälleen nopeasti ojan pientareelle poimimaan horsmia. Mollitwist porautui katajaisen kansan kalloon lähtemättömästi.
Jatkosingle ”Ostoskeskus ja krouvi” osuu myös maaliinsa. Jokaisesta lähiöpubista löytyy yhä Salmen kuvaamia ”turvenuijia ja eronneita muijia”. Sukupolvi on vain ehtinyt vaihtua. Pankin mainoslauseena toiminut ”Tosi on” kertoo myös yhä ajankohtaisesta aiheesta; velkakierteessä elämisestä. Pankkilaina on tosin vaihtunut pikavippeihin.
Kiivastempoinen levy hidastuu vain parissa kohtaa. ”Voi tätä elämää” kertoo vanhenemisesta. Laulussa itketään sitä ”kun jalat kestäis, mutta ei pää”. Ja kolesterolikin on nousussa. ”Viimeinen laulu” päättää sinänsä iloisen levyn haikeissa tunnelmissa: ”… viimeisen laulun valmiiksi sain, siihen mä syksyn sävelet hain”. Irwin Goodman kuoli flunssaviruksen heikentämänä sydänkohtaukseen tammikuussa 1991. ”Makea elämä - makeat vuodet” olivat tehneet tehtävänsä.
Kommentit (4)
Muistan kuunnelleeni tuota levyä 90-luvun alussa ja paras kappale oli Esileikkiä.
Jahuu, Antti! Hyvä ja reilu meininki. Eläköön kunnon valtakunnan renttu, positiivisesti ymmärrettynä! Rentun ruusu on ikivihreä biisi.
Irwin oli ilmiö, samanmoista ei ole tullut eikä ole näköpiirissäkään. Musan hienohelmoja riittää, vaan ei kaiken kansan tuntojen tulkkia. Rentun ruusu on lajissaan ainoalaatuinen! Horsmakimppu Irwinille tänään!
Tämä Rentun ruusu on klassikko. Ja Seija Simola oli tosi huippu, mestarillinen tulkitsija, kovin aliarvostettu aikanaan. Simola oli laulajana kansainvälistä tasoa ehdottomasti. Soisinpa hänen tulkintojensa kuuluvan vieläkin paljon nykyistä enemmän radioissa!