Suvi Teräsniska ihmettelee keikkapaikkoja, joissa ei edes vettä tarjota

Suvi Teräsniska ihmettelee keikkapaikkoja, joissa ei edes vettä tarjota

Saunoo tähtien kanssa - Ti 14.9.2010, klo 15.23 - Toimittaja: Tarja Närhi

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1274631

448
tykkää tästä

Pohjoisen tyttö, Suvi Teräsniska, kutsuu itseään tavalliseksi tallaajaksi, joka rakastaa öisiä kävelyretkiä pimeässä ja liputtaa suomi-iskelmää rinta rottingilla. Mahtipontista, mutta nuorekasta iskelmää isoilla jousilla ja särökitaralla, näin Suvi kuvailee musiikkiaan.

Oulussa kasvanut parikymppinen Suvi sai jalan musiikkibisneksen oven väliin jo lukioaikana. Hän pääsi omasta pyynnöstään laulamaan Yön keikalle yhdessä Olli Lindholmin kanssa vuonna 2007. Nyt takana on kaksi levyä, Emma -palkinto vuoden iskelmätulokkaana ja nimitys vuoden oululaiseksi.

Suvi kertoo rentoutuvansa parhaiten mummolan saunassa Kolarissa. Kerran tosin juhannuksen saunareissu oli päättyä huonosti, mutta palovammoista huolimatta Suvin oli pakko päästä lavalle tansseihin. Jo 6-vuotiaana hän notkui tanssilavalla ja osasi ulkoa kaikki Souvareiden kappaleet. Nyt Suvi on itse lavalla viihdyttämässä iskelmäyleisöä. Bändin mielestä Suvi voisi kyllä keskittyä enemmän laulamiseen, eikä höpöttää niin pitkiä välijuontoja.

Kun Suvi Teräsniskan ura käynnistyi, hän halusi itsenäistyä ja muutti puolitoista vuotta sitten pois kotoa Tampereelle. Syksyllä 2010 routa kuitenkin ajoi porsaan kotiin ja Suvi huomasi, että keikkakiireiden ohella arjesta vastaaminen ei olekaan niin mukavaa, kuin hän kuvitteli. Uudestaan oululaistunut neitonen liikuttuu onnesta kyyneliin yöllisillä kävelyillään.

Suvi Teräsniska istahtaa Tarja Närhin löylytettäväksi ja kertoo, kenen tyttöjä ollaan ja mistä sitä tullaan.

Lisää artisteista:Suvi Teräsniska

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (1)

Kiva haastattelu :) Suvi on kyl maan kärkiartisti. Huippu hyvä uus levy, ihania tekstejä biiseissä.

Memmu To 16.9.2010, klo 21.38

Uusimmat

Saunoo tähtien kanssa

Satumaan viehkeä saunottajatar Tarja Närhi kartoittaa rakastettujen suomalaisartistien intiimialueet saunapuhtaana ja ilman turhaa tärkeilyä.

Voit tilata koko ohjelmasarjan podcastina kopioimalla tilausosoitteen podcastien vastaanotto-ohjelmaasi.

Saunoo tähtien kanssa -podcastin tilausosoite:
http://areena.yle.fi/ohjelma/f28cffe2f19a3c2916c5ee2d3e2a1144/feed/podcast

Mitä on podcast?

Muualla Yle.fi:ssä