Pyllistäminen päin Anita Hirvosta on nuorelle miehelle kuin benji-hyppy

Pyllistäminen päin Anita Hirvosta on nuorelle miehelle kuin benji-hyppy

Saunoo tähtien kanssa - Ti 1.2.2011, klo 17.27 - Toimittaja: Tarja Närhi

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1659201

268
tykkää tästä

Anita Hirvonen on ollut tunnevoimainen tulkki ja vahvojen naisten esikuva koko uransa ajan. Ja sitä uraa on riittänyt, ensimmäinen taltiointi löytyy Ylen arkistoista: nauhalla 5-vuotias Anita laulaa 'Mun kanteleeni kauniimmin'.

7.2. 2011 65 vuotta täyttävä laulajatar on valittu positiivisuuden lähettilääksi ja homoikoniksi. Hän sai Suomen ensimmäisen naisartistin Emman ja unohtumattomia ovat olleet myös hänen TV-esiintymisensä. Omimmillaan Anita Hirvonen on tanssivan yleisönsä edessä. Siellä hän viihdyttää jutuillaan kuin stand-up koomikko ja saa kuuntelijat kyyneliin vahvoilla tulkinnoillaan.

Anita Hirvonen on muuttanut maaseudun rauhaan ja sisustaa vanhaa kansakoulua rakkaudella. Sauna on saanut jo uuden värin, ja sinne pääsee kurkistamaan myös Tarja Närhi.

Lauteilla Anita Hirvonen muistelee sitä pientä tyttöä, joka jo lastenkodissa halusi olla dramaattinen laulaja. Vuodet toivat menestystä, mutta eivät kuitenkaan sitä omaa suihkukonetta, vaikka amerikkalaiset niin luulivatkin! Menestyksen mukana tuli myös ongelmia, joista pahimman - alkoholismin - kanssa Anita on oppinut elämään. Riippuvuuksiin taipuvaisena hän joutuu kuitenkin koko ajan tarkkailemaan itseään, ettei esimerkiksi pokerin pelaaminen karkaa käsistä.

Voimansa Anita ammentaa rukouksesta ja unelmasta, että vielä jonain päivänä, hän saisi laulaa tunteensa ulos niin että tuntuu. Ja että silloin vierellä olisi joko Vesku Loiri tai Pate Mustajärvi.

Lisää artisteista:Anita Hirvonen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (2)

Kllä Anitas on Tina Turneria,KYLLÄ ON KIVA KIINTEÄ,SEXY PAKKAUS.

Sepeteus Tre Su 6.2.2011, klo 13.24

Hirvoska on aivan ihana ja rempseä nainen,paras kappale ikinä on Sydän Rakastaa ! Mun kanteleeni kauniimmin,onko se kuunneltavissa ylen arkistoissa ?

Anonyymi Ti 1.2.2011, klo 21.29

Uusimmat

Saunoo tähtien kanssa

Satumaan viehkeä saunottajatar Tarja Närhi kartoittaa rakastettujen suomalaisartistien intiimialueet saunapuhtaana ja ilman turhaa tärkeilyä.

Voit tilata koko ohjelmasarjan podcastina kopioimalla tilausosoitteen podcastien vastaanotto-ohjelmaasi.

Saunoo tähtien kanssa -podcastin tilausosoite:
http://areena.yle.fi/ohjelma/f28cffe2f19a3c2916c5ee2d3e2a1144/feed/podcast

Mitä on podcast?

Muualla Yle.fi:ssä