Työryhmä



Suomen live-roolipelaajat ry. / Kristiina Prauda:

Kristiina Prauda toimi yhdyshenkilönä Siamin tyttöjen tekijäryhmän ja Suomen Liveroolipelaajat -seuran välillä. Hänen tehtävänään oli organisoida kuvauksiin roolipelaaja-avustajat, sekä harjoituttaa kaikki sarjan tanssit. Kristiina Prauda on äidinkielen opettaja ja ollut Suomen Liveroolipelaajat Ry:n aktiivi kuuden vuoden ajan.

Kuulin Siamin tytöistä vähän mutkan kautta. Minulle kerrottiin, että larpista kertovaan TV-sarjaan halutaan tanssijoita, ja koska olen treenannut paljon tansseja, otin yhteyttä Marjutiin, joka kertoi, että voin olla muutenkin hyödyksi. Pian päätettiin, että kaikkina avustajina käytettäisiin larppaajia.

Tehtävääni kuului hankkia avustajat paikalle, ja pitää huolta, että avustajilla oli oikeanlaiset vaatteet. Osa vaatteista saatiin Yleisradiolta. Hoidin myös kuvauksiin erityisavustajia, kuten miekkailijoita, sekä harjoitutin kaikki sarjan tanssit.

Kuvausten välillä avustajat pelasivat omaa Zadaria-larppia. Jokaiselle avustajalle oli kirjoitettu oma hahmo, sekä tietoa Zadarian maailmasta. Suunnittelimme kuvausten lomaan myös Backstage-larpin, jossa ryhmä nuoria on avustajina Talent Industrissa, joka kuvaa elokuvaa Yleisradion kanssa. Larpit kaatuivat kuitenkin käytännön ongelmiin, sillä kuvauksia oli niin paljon, että kaikki eivät aina päässeet paikalle.

Kuvausten jälkeen pelasimme kuitenkin Siamin tyttöihin osallistuneiden roolipelaajien kanssa yhden Zadaria-larpin Siamin tyttöjen lavasteissa. Yleisradio maksoi sinne kestityksen. Tulevaisuudessa on ehkä tarkoitus pitää vielä yksi Zadaria- peli, mikäli innokkaita järjestäjiä löytyy.

Aikuisen ihmisen silmin Siamin tyttöjen Zadaria- peli näyttää tyypilliseltä teinilarpilta, koska siinä on kaikki tutut fantasiakuviot. Siamin tytöissä päähenkilöt pelaavat dramaturgisista syistä keskeisiä pelihahmoja. Mutta oikeissa larpeissa pelinjohtajat eivät ole keskeisissä hahmoissa, vaan järjestäjinä pienissä taustahahmoissa. Oikeissakin larpeissa alkaisi helposti tulla Siamin tyttöjen pelin kaltaisia ongelmia, mikäli pelinjohtajilla olisi keskeiset hahmot. -Kiusaus viedä peliä haluamaansa suuntaan tulisi liian suureksi.