Aunuksen kylät palavat

Kolme kuukautta kestänyt talvisota katkaisi kulttuurin vakiintuneiden muotojen harjoittamisen mahdollisuuden melko täysin, ja ehkä siitä syystä kaikki se mitä tuolloin syntyi tehoaa vieläkin erityisen intensiivisesti.

Yrjö Jylhän runoja, jotka ilmestyivät Kiirastuli-nimisenä kokoelmana, pidetään yleisesti paitsi 'talvisodan hengen' hienoimpana ilmauksena runoudessamme, myös suurena maailmankirjallisuutena, kuten Veijo Meri sanoo, todella autenttisesti merkitsevä sotarunous on lopultakin hyvin harvinaista.

Pentti Haanpään Korpisotaa-romaani (joka ei talvisodan jälkeen suinkaan sijoittunut kärkeen sodan romaaneista pidetyssä kilpailussa) on sekin mestariteos, täynnä kosketuksia joita kirjailija voi luoda vain oman kokemuksen pohjalta.

Elokuvankin kohdalla nähtiin poikkeuksellinen saavutus: kamerat, jotka olivat tulleet maahan Helsingin aioittujen 1940 olympiakisojen kuvauksia varten, pyörivät nyt rintamalla ja tallensivat maailmalle myyttisenä kollektiiviseen mieleen jääneen talvisodan.

	Yngve Bäck: Sodan sävel

Talvisota yhdisti suurin piirtein saumattomasti kansakunnan. Vasemmistolaisen taiteilijajärjestö Kiilan jäsenet olivat rintamalla: Arvo Turtiainen, Raoul Palmgren, Viljo Kajava, elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaara, joka kaatui helmikuun lopussa. Jatkosodassa, joka alkoi kesäkuussa 1941, tilanne oli toinen, ja mainituista sekä Turtiainen että Palmgren istuivat vankilassa: maan liittoutuminen Saksan kanssa ei voinut saada jakamatonta hyväksyntää, ei myöskään vanhojen rajojen ylittäminen.

Kansakunta tuntui olevan jatkuvassa liikkeessä: sotilaat etenivät kohti itää, pakolaiset ja evakot kohti länttä, jo toista kertaa viiden vuoden ajanjakson sisällä. Monet nuoret miehet olivat tuohon aikaan mennessä viettäneet neljänneksen elämästään rintamalla.

Menetykset, vaikka varsinkin nuoret niihin tottuivatkin, olivat jokapäiväisesti näkyvissä, ja taide hoiti yhdeltä särmältään terapeuttista tehtävää. Kaikkiaan suomalaisen taiteen, kaikkien taiteiden, yleiskuva on koskettavasti melkein veretön ja jotenkin hyvin rauhanomainen.

Maalaustaiteesta puuttuvat rajut taistelukuvat, vaikka monet taulut ovatkin ehdottomia ja lahjomattomia. Militaristinen kailotus, jota monien maiden sota-ajan kirjallisuus oli täynnään, jäi keskinkertaisten viihde- ja seikkailukirjojen alueeksi. Elokuvassa tehtiin koreata viihdettä, komediaa ja melodraamoja, joissa oli hyvinkin rauhanomainen perussävy - ja onnistuttiin vailla melkein mitään materiaalisia edellytyksiä luomaan prameutta joka hakee vertaistaan koko suomalaisen elokuvan historiassa.

Rintamakiertueet ja aseveli-illat saivat aikaan ainutlaatuisen veljestunteen taiteilijakunnassa, sillä tuskin koskaan muulloin korkea- ja populaarikulttuurin taiteilijat ovat olleet vastaavalla tavalla yhtä, veljiä ja tasa-arvoisia keskenään. Molemmilla aloilla syntyi todellista rintamataidetta: Selim Palmgrenin pianokonsertti tai George de Godzinskyn valssi Äänisen aallot ovat sitä, väärentämättömästi.

Samalla tapaa kuin korkealla poliittisella tasolla pyrkimykset kohti rauhaa jatkuivat sodan keskellä, korvaamattomat filminpätkät näyttävät kansakunnan, joka tavoittelee uloimpia rajojaan ja käsittelee olemassaolonsa herkimpiä seikkoja - kuvissa ja teksteissä näkyviin ei piirry sotaisa kansa.

Samalla tapaa 'aseveljeys' saksalaisten kanssa oli lopultakin aika vähäistä kulttuuripiireissä, eivätkä edes aktiivisesti Saksan ja Suomen kulttuurisuhteita kehitelleet V.A. Koskenniemi tai säveltäjä Yrjö Kilpinen olleet natseja sillä tavalla kuin monet taiteilijat muissa poliittisesti Saksaa lähellä olevissa maissa olivat.

Kuvitelmat voitosta olivat todellisia ja välittyvät ennen kaikkea vuotta 1943 edeltävissä taideteoksissa; sitäkin julmempaa on lopullinen päätyminen tyhjyyden äärelle. Keskustelunalaiseksi tulikin kansakunnan säilyminen omana valtionaan, mikä oli sitten traagisen, pelottavan, sen eläneiden mielen syvimpiin sopukoihin vaikuttaneen kesän suuri pelko.

Väinö Linna, alikersantti tuolloin, arvioi myöhemmin että kaikkien aikojen tehokkaimman kirjallisuusarvostelun saattoi aistia juuri kesällä 1944, kun mieletön tykitys suunnattiin suomalaisiin ja kansakunnan jatko tuntui äärimmäisen epätodennäköiseltä.

Kaikki oli ollut rajattua, paljon kiellettyä, moni asia kortilla, mutta taiteet, ja niin merkitys, on aniharvoin saanut yhtä kirkastettua muotoa kuin sodan aikana: niin teatterissa kuin maalauksissa, niin ammattikirjoittajien teksteissä kuin harrastelijoiden kirjoituksissa, oltiin perusasioiden tuntumassa. Vähitellen alasävyksi tulee melkein pakahduttavaksi kasvava menetyksen tuntu: läheiset ihmiset, Karjala, Viipuri joka oli maan kosmopoliittisin kaupunki ja kulttuurisena vaikutuskenttänä korvaamaton.

	Kannaksen alueen kartta jatkosodan aikana