YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Osa 4 - Täyttyneiden toiveiden maa 1935-1939 / Parantolakokemuksia - tuberkuloosipotilaan elämää runoilijan ja arkkitehdin silmin
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Helsingin tuberkuloosisairaala (nykyinen Laakson sairaala), hoitohuone. Otava.
Parantolakokemuksia - tuberkuloosipotilaan elämää runoilijan ja arkkitehdin silmin

Paimion parantola oli yritys taistella tuberkuloosia vastaan.

Parantolakokemukset siirtyivät myös runoilijoiden teoksiin. Lisääntyvästä valistuksesta ja hoitokeinoista huolimatta tuberkuloosi oli vielä 1930-luvulla usein kuolemaan johtava sairaus. Sairastuneitten määrä oli kasvanut Suomessa vuosien 1886-1901 välisenä aikana, mutta järjestelmällistä tuberkuloosinvastaista työtä alettiin tehdä vasta 1900-luvulla. Ensimmäinen tuberkuloosiparantola oli Högsandin parantola joka rakennettiin vuonna 1901. Arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelema Takaharjun kansanparantola valmistui vuonna 1903. Parantolat suunniteltiin saksalaisten esikuvien mukaan.

Myyttinen tuberkuloosi

Tuberkuloosiin on aina liittynyt myytti sairauden mystisyydestä, oikullisuudesta ja voittamattomuudesta.Myyttisyyttä lisäsi se, että sairastuneet olivat yleensä nuoria. Tuberkuloosia kutsuttiin myös "runoilijoiden taudiksi." Suomalaisista runoilijoista keuhkotautiin sairastuivat ainakin Edith Södergran, Saima Harmaja, Uuno Kailas, Kaarlo Sarkia ja Katri Vala. Runoilijoiden tauti herätti jopa romanttisia mielikuvia, joissa potilas eteerisesti kuihtui pois.

Sairastuneen todellisuus oli kuitenkin kovin toisenlainen. Eristäytynyttä parantolaelämää, kivuliaita hoitokeinoja, lisääntyvää yskimistä ja tukehtumisen tunnetta. Saima Harmaja kirjoitti veljelleen Tapanille:

" Kivussa voisi edes huutaa ja purra hammasta, normaalisuuressa kivussa, mutta purepas hammasta kun tukehdut hitaasti."
(19.10.1935)

Halilan parantola, ulkomakuuhallit. Museovirasto.
Halilan parantola, ulkomakuuhallit.

Saima Harmaja kammosi sairaalassa oloa. Potilashuoneiden rumuus, pitkäveteinen päivärutiini ja pakkolepo, "hallimakuu" ulkoilmassa saivat hänet tunemaan itsensä entistä sairaammaksi. Saimaa hoidettiin Nummelan parantolassa Nurmijärven Röykässä, samassa paikassa, jossa Edith Södergran oli sairastanut kymmenen vuotta aikaisemmin.

Edith Södergran, SKS
Edith Södergran
Tuberkuloosi leimasi Edith Södergranin ja Saima Harmajan koko aikuista elämää, molemmat olivat sairastuneet 17-18 -vuotiaana. Edith kuoli 31-vuotiaana 1923 ja Saima 24-vuotiaana 1937. Erityisesti Edith Södergranin yllä leijui myytti romanttisesta runoilijankohtalosta, josta riuduttava sairaus oli osa. Södergranin runoissa kuolemanläheisyys on pitkälti elämisenvimmaa. Harmajalla oli näinkin konkreettisia kuvia sairaan elämästä:

Kova on sairaalan vuode,
polttava pielus on.
Päivien vuoksi ja luode
vaihtuu loppumaton.

Kokoelmasta Huhtikuu 1932

Uuno Kailaan uni ja kuolema

Uuno Kailas, Museovirasto
Uuno Kailas.
Uuno Kailaan runoissa kuolemalla ja kuolemanpelolla on suuri merkitys. Kailaalla oli ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. Aikuisiällä hän kärsi vakavista mielenterveysongelmista ja oli pitkään hoidettavana mm. Kammion sairaalassa Helsingissä. Kailaan kuolemakuvasto heijasteleekin hänen järkkyvää mielenterveyttään, vaikka myös Kailaaseen liittyy myytti kärsivästä, keuhkotautisesta runoilijasta.

Kun Kailaalla todettiin tuberkuloosi, sairaus oli edennyt jo hyvin pitkälle. Kailas matkusti elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tarkoituksena hoidattaa itseään sanatorioissa sekä valossa ja lämmössä. Sairaus kuitenkin paheni nopeasti ja hän kuoli sairaalassa Nizzassa maaliskuussa 1933.

Elämä - oi, outo sana.
Tääll' on Mana.
Ristikoiden tällä puolla
elämä on vitkaan kuolla
elämältä,
haudattuna olla elävältä

Uuno Kailas: Sairaalan ikkuna
Kokoelmasta Uni ja kuolema 1931

Uusia hoitokeinoja

1920-luvulla tuberkuloosikuolleisuus aleni merkittävästi BCG-rokotteen kehittämisen myötä. Rokotteella voitiin ehkäistä tuberkuloositartunnan saaminen, mutta itse sairauden hoito oli vielä puutteellista. Tiedettiin, että tuberkuloosibasilli ei kestänyt suoraa auringonvaloa. Tautia hoidettiin yleisimmin "ilmastonvaihdoksella" ja sairastuneita kehotettiin matkustamaan kuivaan ilmanalaan. Sairauden hoito oli kuitenkin kallista, ja oleskelu parantolassa saattoi päättyä varojen puutteeseen vaikka sairautta ei olisi vielä voitettukaan.

Suomessa ratkaiseva muutos tuberkuloosin hoidossa tapahtui vuonna 1929, kun eduskunta vahvisti lain valtionavusta tuberkuloosisairaaloiden ylläpito- ja käyttökustannuksiin. Vuonna 1929 tehtiin myös päätös uuden parantolan rakentamisesta.

"Valoa, ilmaa, aurinkoa"

Alvar Aallolle Paimion parantolan suunnittelu oli vertaansa vailla oleva haaste. Tuberkuloosiparantolan suunnittelu oli tehtävä, jossa funktionalismin idea toteutui täydellisimmin. Iskulause "Valoa, ilmaa, aurinkoa" palveli niin arkkitehtuuria kuin sairauden voittamistakin. Arkkitehtuurista kirjoitettiin ja puhuttiin myös lääketieteellisin termein. Aalto itse luonnehti Paimion parantolarakennusta "mediciniseksi instrumentiksi". Funktionalismin päämäärät olivat samat kuin tuberkuloosin hoitokeinot. Arkkitehtuurin keinoin oli mahdollista taistella sairautta vastaan.

Alvar Aalto: Paimion parantola. Museovirasto.
Alvar Aalto: Paimion parantola.

Suunnittelukilpailu

Aalto voitti Varsinais-Suomen parantolasta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun vuonna 1928. Voittanut kilpailuehdotus vastasi pitkälti toteutunutta rakennusta. Rakennuksen keskelle sijoitetusta sisäänkäyntiosasta ulkonevat lähes viuhkamaisesti eri toimintoja sisältävät siipirakennukset. Rakennuksen sommitelma on epäsymmetrinen ja orgaaninen; Paimion parantolarakennus on kuin aurinkoon ja kasvuun pyrkivä kasvi. Parantolan suunnittelussa Aalto oli ottanut etukäteen huomioon mahdolliset laajennukset ja muutokset.

Suunnitteluperiaatteet

Alvar Aalto noudatti Paimion parantolan suunnittelussa neljää suunnitteluperiaatetta. Hänen pyrkimyksenään oli toimintojen eriyttäminen vapaasti sijoitettuihin siipiosiin. Rakennuksen siipiosien sijoittamisessa Aalto huomioi ilmansuunnat, niin että ne palvelivat kutakin toimintoa. Esimerkiksi potilashuoneet sijoitettiin niin, että huoneisiin osui mahdollisimman paljon aamupäiväaurinkoa, mutta ei lainkaan iltapäivän aurinkoa. Makuuhallit sijaitsivat etelän puolella.

Aalto pyrki humanismin ja hygienismin kautta harmoniaan. Humanismi toteutui arkkitehdin pyrkimyksessä huomioida yksilö. Hygienismi sisältyi funktionalismin periaatteisiin. Suunnittelussa keskityttiin yksilöön, potilaaseen. Aalto käytti termiä ”horisontaali ihminen”. Potilashuoneiden suunnittelussa otettiin huomioon ihminen joka joutui viettämään pitkiä aikoja vuoteessa maaten. Alkuperäisissä suunnitelmissa ikkunat, tuuletus, huoneiden väritys ja kalusteet oli suunniteltu niin että kokonaisuus takaisi potilaalle mahdollisimman suuren rauhan ja levon.

Paimion parantola kokonaistaideteoksena

Paimion parantolan värityssuunnitelman laati taiteilija Eino Kauria. Sairaalan seinissä ja katoissa oli totutun valkoisen ohessa myös mustaa, keltaista ja ns. Paimion sinistä eli turkoosia. Potilashuoneiden katot oli maalattu rauhoittavasti tummanvihreiksi. Potilashuoneiden pesualtaat Aalto suunnitteli mahdollisimman hiljaisiksi, niin että vesi kohtasi posliinin terävässä kulmassa aiheuttamatta ääntä. Huonekalut suunniteltiin yhdessä kalustetehdas Otto Korhosen kanssa. Aalto piti metallihuonekaluja sairaalaympäristöön liian kovina ja kylminä. Aallon neljäs suunnitteluperiaate oli luonnonmateriaalien käyttö ja hän kehitti taivutetusta vanerista nk. Paimio-tuolin. Vuonna 1931 suunnitellusta Paimio-tuolista on tullut suomalainen huonekaluklassikko.

Aallon läpimurto

Paimion tuberkuloosiparantola kuuluu suomalaisen funktionalismin pääteoksiin. Paimion suunnittelun myötä Alvar Aalto murtautui kansainväliseen maineeseen, kuten Raija-Liisa Heinonen on tutkimuksessaan osoittanut. Kansainvälisesti katsoen Paimion parantola on myös ainoa suurehko hoitolaitos joka rakennettiin ns. klassisen funktionalismin kaudella.

Artikkelin lähteet

Achté Kalle: Uuno Kailas, runoilija psykiatrin silmin
Yliopistopaino 2001

Helakisa Kaarina: Saima Harmaja legenda jo eläessään
WSOY 1977

Kailas Uuno: Runoja
WSOY 1939

Koho, Timo 1998. Alvar Aalto. Muutokse etsijä. Rakennustieto Oy. Helsinki.

Koskela, Minnamaria, 1998. Pro gradu tutkielma. Taidehistorian laitos. Helsingin Yliopisto.

Mikkola, Kirmo 1985. Aalto. Gummerus, Jyväskylä.

Nenola Aili: Parantolaelämää
Keuhkovammaliitto ry 1986

Julia Donner ja Anna Korhonen

» Alkuun

Sivun sisältö

» Myyttinen tuberkuloosi
» Uuno Kailaan uni ja kuolema
» Uusia hoitokeinoja
» "Valoa, ilmaa, aurinkoa"
» Suunnittelukilpailu
» Suunnitteluperiaatteet
» Paimion parantola kokonaistaideteoksena
» Aallon läpimurto
» Artikkelin lähteet






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema