Talvisodan jälkeen arvosteltiin julkisesti viihdytystoiminnan vähäisyyttä. Radio-ohjelmat olivat olleet liian vakavia ja muu viihdytystoiminta olematonta.
7.12.1939 oli annettu “Sisäasiainministeriön päätös julkisten huvien toimeenpanoa rajoittavista yleisistä määräyksistä“, johon nojaten mm. tanssiminen kiellettin.

	Ooppera esittää "Kreivitär Maritzaa" rintamalla

Jatkosota syttyi 25.6.1941 ja heti sen jälkeen perustettiin Valtion tiedotuslaitoksen viihdytysosasto, joka marraskuussa 1941 liitettiin Päämajan tiedotusosastoon. Myöhemmin sen nimi muutettiin Puolustusvoimain viihdytystoimistoksi. Ensimmäinen kiertue aloitti 16.7.1941.
Viihdytystoiminnassa oli laajimmillaan 20 - 30 kiertuetta. Vuoden 1943 tammi - syyskuun aikana kiertueita oli lähes 400 ja niissä esiintyjiä yli 1600.

Kiertueiden kysyntä ylitti asemasotavaiheessa tarjonnan. Kesäisin kiertueet esiintyivät enimmäkseen ulkona ja paikallisissa rakennuksissa, mutta talven tultua tilanne vaikeutui. Eniten viihdettä kaipaavat etulinjan taistelijat eivät voineet nauttia kiertueista, sillä pienissä korsuissa ja teltoissa esiintyminen oli vaikeaa. Niinpä asemasodan aikana rintamalinjojen taakse rakennettiin ns. valistusparakkeja, joihin yksikkö voitiin koota kerralla erilaisiin tilaisuuksiin.

Yleisimpiä olivat 5 - 7 hengen kiertueet. Ne saivat ennen matkaa tarkat ohjeet ohjelman laadusta ja käyttäytymisestä. Erityistä suosiota saivat kiertueet, joissa esiintyi hyviä lausujia, pakinoitsijoita, taikureita, muusikkoja, tanssijoita sekä taitovoimistelijoita.
Hauskuuttavista hahmoista tärkeimmät olivat Einari Ketolan Korpraali Möttönen ja Aku Korhosen Lapatossu. Lapatossun “ikäväntorjuntapatterien“ kierrokset olivat rintamaviihteen hauskinta antia. Niiden kirjallista pohjaa tuottivat Valentin (Ensio Rislakki) ja Ilmari Turja.

	Suomisen Olli (Lasse Pöysti) ja Pipsa (Maire Suvanto) sekä ohjaaja Toivo Särkkä

Lapsiesiintyjistä tunnetuimmat ja suosituimmat olivat varmasti Suomisen Olli ja Pipsa, eli Lasse Pöysti ja Maire Suvanto. Lasse Pöysti kirjoittaa muistelmissaan: “Kolmen vuoden aikana kävimme varmaan jokaisessa Suomen kaupungissa ja vähän isommassa kirkonkylässä. Matkoja saattoi olla pari kuukaudessa. Lauantai-iltana yöjunaan ja maanantai-aamuna junasta kouluun. Usein kuului matkaseuraan myös Helsingin Tarmon tyttöjen tanssiryhmä, joka suoritti osan ohjelmasta.“

Rintamalla nähtiin ajan tähtiä: mm. Tauno Palo, Ansa Ikonen, Emmi Jurkka, Eine Laine, Eva Hemming ja Eeva-Kaarina Volanen. Muusikoista tärkeimpiä olivat Georg Malmstén, Harmony Sisters, hanurimusiikin legenda Vili Vesterinen, ksylofonitaiteilija Eino Katajavuori, Tapio Rautavaara ja Olavi Virta. George de Godzinsky oli uutterimpia esiintyjiä, joka kävi läpi yhtä hyvin rankat pienimuotoiset kiertueet kuin suurimpien aseveli-iltojen kapellimestarin tehtävät. Godzinskyn valssi Äänisen aallot soi ensimmäisen kerran Yleisradiossa 8.7.1942.
Oopperalaulajista rintamalla esiintyivät mm. Wäinö Sola ja Alfons Almi. Saksan oopperanäyttämöillä menestynyt sopraano Lea Piltti teki kesällä 1943 laajan kiertueen Kannakselle.
Kotimaisten taiteilijoiden lisäksi ruotsalainen viihdytysryhmä saapui vierailulle Suomeen maaliskuussa 1943.

	»		Lisää Rintamateatterista

Viihdyttäjänä oleminen ei aina ollut helppoa: kiertueet olivat pitkiä ja rasittavia, sotaväsymyksestä kärsiviä ja koti-ikävästä riutuvia miehiä oli vaikeaa saada unohtamaan sodan ankea todellisuus. Kanteleensoittaja Aapo Similä kirjoittaa viihdyttäjän voimattomuudentunnosta: “Muistelen useita ’viihdytyskäyntejä’ Helsingin sotasairaaloissa. Kuukausimääriä sängyissään kiusaantuneet pojat ovat satamäärin kokoontuneet tilavaan aulaan. Viljo Vesterinen vetää haitarillaan reiman alkusoiton. [...] Seurueen kaksi laulajatyttöä [...] saapuvat keikailemaan, livertelemään jotakin puolikevyttä kaihomieltä, operettiromantiikkaa. [...] Minun ei tarvitse olla sielutieteilijä havaitessani poikien kasvoilla kiusaantuneen, vapauttaan ikävöivän uroksen ilmeen.“

	»		Lisää muusikkojen rintamakiertueista

Viihdytystoimintaan liittyivät kotiseudun edustajien käynnit rintamajoukoissa. He toivat käynneillään tuomisia, pohtivat yhteisiä kotiasioita, osallistuivat rintamalla pidettyihin juhlatilaisuuksiin ja veivät miesten terveiset kotiin. Joukoissa pidettiin tätä toimintaa erittäin merkittävänä mielialan kohottajana.
Hengellinen kiertuetoiminta käynnistettiin viihdytyksen vastapainoksi. Sen ohjelman tuli sisältää elävää sanaa, lyhyitä puheita ja musiikkia.

Kesällä 1944 Kannaksen murtuessa viihdytystoiminnan korvasi valistus. Sotatilanteesta tiedotettiin ja näin pyrittiin torjumaan rintamalla kiertäviä huhuja. Joukoille annettiin entistä enemmän sanomalehtiä ja radiovastaanottimia.

Aselevon jälkeen viihdytysorganisaatiota alettiin purkaa ja taiteilijat kotiutettiin. Lapin sodassa (1944-1945) ei viihdytystoimintaa ollut ollenkaan.

Lähteet

Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja. Otava 1986.

Jatkosota. Kronikka. Toimittanut mm. Ensio Siilasvuo. Gummerus 1991.

Emilia Niittymäki ja Hanna-Leena Helavuori:
Teatteri sodassa ja rauhassa -näyttelyn tiedote. Teatterimuseo 2002.

Lasse Pöysti: Lassen oppivuodet. Otava 1990.

Aapo Similä: Elämäni! Muisteluita ja päiväkirjamerkintöjä. Toimittanut mm. Pekka Jalkanen. Maailman musiikin keskuksen julkaisuja 10. Helsinki 1992.

YLE, Radio Kirjo 10.4.2002:
Jatkosota – sota, joka piti käydä.
Toimittaja Kirsi-Maria Myöhänen.