Waltarin kaunokirjallinen työ jatkui sotavuosina. Hän kehitteli mielessään Sinuhe egyptiläistä.

Vuonna 1922 löydettiin Tutankhamonin hauta Theban länsipuolelta. Lehdet kirjoittivat kiehtovasta löydöstä 1920-luvulla ympäri maailman. Poikafaaron elämäntarina ja hänen hautansa satumaiset aarteet kiinnostivat lukijoita Suomessakin. Erityisesti Waltaria kiehtoi Egyptin historia ja mystiikka. Hän tutki ahkerasti Egyptin karttoja, faaraoiden muistokirjoituksia sekä kuvataidetta ja kierteli museoita.

Waltari ei tehnyt juurikaan muistiinpanoja megaromaaniaan varten. Hän oli kuitenkin kehitellyt aihettaan Egyptiin sijoitettujen tekstien kirjoittamisella. Näytelmä Akhnaton, auringosta syntynyt, Sinuhen ensimmäinen luonnos tai esityö oli kirjoitettu 1936. Lisäksi hän suomensi WSOY:lle suurteoksen Muinaisajan ihmeet I-II. Huolelliset esityöt tekivät romaanista egyptologisesti ja historiallisesti asiantuntevan.

Sotavuodet siirsivät Sinuhen kirjoittamista, mutta sodan päätyttyä, 1945 Waltari kirjoitti kolmessa tai neljässä kuukaudessa jo kauan mielessään olleen Sinuhe Egyptiläisen.

Waltarin mukaan ”sisimpänä oli myös tarve sodan painostavien vuosien jälkeen---ikään kuin elää toinen, täydellisesti mielikuvitukseen vapautuva elämä, jolle vain tuo etäinen sodan kohu antoi taustaa ja myös joitakin oivalluksia valtapoliittisista näkemyksistä.”

Sinuhe on kuvaus lääkäri Sinuhen, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan pojan, elämästä. Farao Ekhnaton, sotapäällikkö Horemheb ja Sinuhen palvelija Kaptah ovat romaanin kaavamaisuuden rajoille tyypitellyt miespäähenkilöt lääkäri Sinuhen edustaessa pohdiskelevaa ihmiskuvausta.

Sinuhen perusvire on mietiskelevä ja vakava. Waltarin mukaan ilman toista maailmansotaa, teoksen sävy ei varmastikaan olisi ollut yhtä alistuneen pessimistinen - "niin on aina ollut, niin on aina oleva". Eräänä Sinuhen viestinä on Waltarin mukaan varoittaa ideologioiden vaarallisuudesta.

	Pyramidit Giza,Egypti

Markku Envallin mukaan Sinuhen kuvaus 18.dynastian Egyptistä naapurimaineen on samalla piilokuva nykyajasta, erityisesti toisesta maailmansodasta. Hän kuljettaa muinaisten kansojen kuviin piirteitä, jotka voi yhdistää toisen maailmansodan historiaan. Nämä vertaukset ovat kirjassa unenomaisia ja epätäsmällisiä. Siten romaani ei rakenna mitään täsmällistä toisen maailmansodan kuvaa.

Esimerkiksi Sinuhen heettiläisillä ja saksalaisilla on monia yhteisiä piirteitä. Heettiläiset ovat ”vaarallista kansaa”, heidän keskuudessaan vallitsee järjestys ja kuri jahe halveksivat velttoja kansoja alistaessaan heidät alaisikseen sekä ”ovat täsmällistä väkeä ja rakastivat selviä numeroita”, jne. Waltarilla oli kielteinen kuva saksalaisista, ja Envallin mukaan tämä heijastuu kielteisenä kuvana heettiläisistä.

	Mika Waltari egyptiläisen taiteen näyttelyssä

Sinuhessa on nähty myös ilmaus ihmisten pettymyksistä sodan jälkeen: ”Paljon muutoksia olen minä. Sinuhe, nähnyt elämäni päivinä, mutta kaikki on jälleen samalla tavoin kuin ennen eikä ihminen ole muuttunut.”

Kuitenkin Sinuhen yksi tärkeimmistä seikoista on ajatukset maailmanvuoden vaihtumisesta. Sinuhe on epäilijä, joka etsii perusteluja, joita ei ole tai kerrota.

Romaanissa Aioni, maailmanvuosi, on päättymässä. Aton on uudenlainen jumala, siksi Sinuhe uskoo, että ”maailmanvuosi on päättynyt ja uusi maailmanvuosi alkamassa. ---Sillä koskaan ennen ei kaikkina aikoina ole ollut tällaista tilaisuutta muuttaa uudeksi kaikki entinen ja saattaa ihmiset veljiksi keskenään.”

Sinuhen ristiriitainen väite tai ajatus on, että mikään ei muutu ja kaikki muuttuu.

Kun Waltarien kesäpaikka Sulosaari (Karjalassa, lähellä Viipuria) oli menetetty, Waltari löysi kirjoituspaikakseen anoppinsa huvilan ullakkokamarin Hartolan Kalhossa. Itse Egyptissä hän ei koskaan käynyt. Sodan aikana siihen ei olisi edes ollut mahdollisuutta, sen jälkeen ei kiinnostusta.

Kirjoittaessaan Waltari oli eläytynyt niin voimakkaasti Niilinmaan elämänmenoon, että koki tarpeettomaksi nähdä
temppeleitä ja pyramideja paikan päällä.

			Kuuntele Eeva Kilven ajatuksia Sinuhen välittämästä ajatuksesta, ettei ihminen koskaan muutu

Envall, Markku: Mika Waltari. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997- (viitattu 19.11.2003). Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi