YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Erkki Karu. Kuva: Otava
Erkki Karu

Erkki Karu oli maan ensimmäisen suuryhtiön Suomi-Filmin perustaja (1919) ja itseoikeutettu johtaja.
Luonto, syvällisesti

Erkki Karu oli 20-luvulle ominaisen noususuhdanteen ja usein päättömiä muotoja saaneet yritteliäisyyden ja sijoitusaktiviteetin (hän mm. suunnitteli Helsingin ensimmäistä pilvenpiirtäjää jollainen on 2000-luvun jo laukatessa pitkällä vieläkin rakentamatta) puhdaspiirteinen lapsi. Onneksi hän kaikenlaisten ja usein utopististen hankkeittensa ohessa ehti ohjata myös useampia merkittäviä mykkäelokuvia kuin kukaan muu Suomessa.

Suomi-kuvan ensi piirrot

Karu toi valkokankaalle sen menneisyyden ja
nykyhetken, maaseudun ja kaupungin, toden ja unen,
joko elokuvan omina tarinoina tai kirjallisina
adaptaatioina. Nummisuutarien rinnalla tukkilaiselokuva tästä tuli yksi suomalaisen elokuvan valovoimaisista lajeista Koskenlaskijan
morsian ja absurdi farssi Kun isällä on hammassärky tekivät vuodesta 1923 Karun elämän taiteellisen huippukohdan. Karu oli usein yltiömäisen patrioottinen: monet elokuvat päättyvät kuvaan
Suomen lipusta. Pidäkkeettömästi propagandistinen
armeijakuvaus Meidän poikamme kasvoi sarjaksi, jonka toinen osa Meidän poikamme merellä, 1933 oli ensimmäinen autenttinen suomalainen musikaali, dynamonaan suomalaisen populaarimusiikin isähahmo Georg Malmsten, jonkinlainen suomalainen Maurice
Chevalier. Elokuvan musiikkinumerot ovat vielä 70 vuotta myöhemmin mieletöntä juhlaa, mutta oireellisesti itse tarina, vaatimaton pieni romanssi, on melkein kökkö.

Näkemyksen avain

Kun Karun työmahdollisuudet Suomi Filmissä katkesivat 1930-luvun alun pulakauden olosuhteissa, hän perusti oitis toisen yhtiön, jonka nimeksi tuli SF (Suomen Filmiteollisuus). Sen saatesanoissa Karu
määritteli: "Jokainen maa tarvitsee kansallisteatterin, sen sanan oikeassa merkityksessä, vaikka operetti ja farssiteatterit
menestyisivät kuinka hyvin tahansa." Tässä oli Karun arvostettu "salaisuus", maalaispainotteisen, emotionaalisen ja suoraviivaisen populaarielokuvan ydin.

Peter von Bagh

Tuotanto/Ura

Ura

1907-1911 mukana Kaarlo Karin Suomalaisessa Teatteriseurueessa
1911-1915 oman yrityksensä, Kiertuenäyttämön, johtaja
1916 perustaa lavasteverstaan Lempäälään
1916-1918 Forssan Työväen Näyttämön johtaja
1919 Sointu-elokuvateatterin (Tampere) johtaja
1919-33 Suomen Filmikuvaamo Oy:n, sittemmin Suomi-Filmi Oy:n toimitusjohtaja
1933-35 Suomen Filmiteollisuus Oy:n toimitusjohtaja

Elokuvaohjaukset

Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus (1920)
Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma (1920)
Finlandia (1922)
Koskenlaskijan morsian (1923)
Nummisuutarit (1923)
Kun isällä on hammassärky (1923)
Myrskyluodon kalastaja (1924)
Suvinen satu (1925)
Muurmanin pakolaiset (1927)
Runoilija muuttaa (1927)
Nuori luotsi (1928)
Meidän poikamme (1929)
Tukkipojan morsian (1931)
Meidän poikamme merellä (1933)
Voi meitä! Anoppi tulee. (1933)
Ne 45000 (1933)
Meidän poikamme ilmassa - me maassa (1934)
Syntipukki (1935)
Roinilan talossa (1935)

Kirjavinkit

Elävän kuvan vuosikirja 1988. Toim. Olli Tuomola. VAPK-kustannus, 1988.

Uusitalo, Kari: Meidän poikamme - suomalaisen elokuvan perustanlaskija Erkki Karu ja hänen aikakautensa. Suomen elokuva-arkisto ja Valtion painatuskeskus, 1988.

Uusitalo, Kari: Kuvaus - kamera - käy! - lähikuvassa suomifilmit ja Suomi-Filmi Oy. Suomen elokuvatutkimuksen seura ja Kirjastopalvelu, 1994.



» Alkuun

Sivun sisältö

» Luonto, syvällisesti
» Suomi-kuvan ensi piirrot
» Näkemyksen avain
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
Henkilötiedot

Karu (aikaisemmin Kumlander, Kultavaara), Erkki (aikaisemmin Erland)
10.4.1887 - 8.12.1935

Ammatti:
elokuvatuottaja ja -ohjaaja






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema