|
|
|
|
1980-luvullakin hän oli kulta-ajan selviytyjä olosuhteissa, joissa veteraaneja kansainvälisesti ottaen on erittäin harvoja. Sininen viikko on Pohjolan kesän dramatisaatio, joka tuo mieleen nuoren Ingmar Bergmanin teokset. Muita pääteoksia olivat omaperäiset kirjallisuusfilmatisoinnit (aivan verraton Hilmanpäivät, Pastori Jussilainen), joiden oivallus liittyy koko maailman oivaltamiseen näyttämöksi ja kyky syventää sekä päähahmojen psykologisia ulottuvuuksia että rakentaa kerroksisia ryhmäkuvia.
|
|
Pohjoisen kesän taika
Sinisen viikon pääteema kesä on skandinaavisen 50-luvun elokuvan keskeinen myytti. Toisekseen viikko, hetki vain, on symmetrisyydessään dramaattinen ajanjakso, kuin pieni elämä, mitä se tässä onkin syntymä ja kuolema. Tarina on yksityinen, mutta sitä hallitsee tuntu yhteisesti eletystä: on viikonloppu ja eletään lauantai-illan huumaa pienen merikaupungin, Kotkan, edustalla, moottoriveneet parveilevat merellä, vapauden illuusio, varmuus työläismiljöönkin vakiintuneista elintason seikoista.
|
|
Yhteiskunnallinen näkijä
Nuori työläinen solmii saaressa suhteen vanhemman miehen vaimon kanssa. Kolmiodraaman langat punoutuvat yhteen lyhyen iltahetken aikana, ja 'sininen viikko' sinetöi ilmassa olleen. Viikko sulkeutuu tansseihin, luvattoman rakkaussuhteen paljastumiseen ja vammaisen aviomiehen itsemurhaan.
Työviikon paineet on purettu ja maanantai on aina kuin varjo syyllisyydentuntojen täyttämä hetki, vaikka se voisi olla uuden elämän aloitus.
Vastakkain ovat aisti-ilon mahdollisuus ja kristillisperäinen syyllisyys. Kassilan ja kuvaaja Osmo Harkimon hahmottamana maisema on tässä yhtä kuin mielentilat. Keskeiset kuvat meri, kallio, lammen lumpeet sisältävät onnen ja kuoleman vaihtelun.
|
|
Dramaturgian omaperäisyys
Tyttö kuunsillalta (1953) on omaperäinen puhelindraama: kaksi jo iäkkäämpää ihmistä alkaa rakentaa välejään, he ovat nuorina olleet rakastuneita toisiinsa puhelimessa, mies ei tiedä naisen identiteettiä. Polttopisteessä on menetetty onni, aika jota ei voi saada takaisin: elämä sellaisena kuin se on, elämä sellaisena kuin se voisi olla. Elokuu (1956) painottaa F.E. Sillanpään tekstiä eri tavalla kuin aikaisemmin panteistista näkemystä luoneet Tulio, Tapiovaara ja Vaala; tässä vanhenevan ja alkoholisoituneen kanavanhoitajan muotokuvassa on esillä resignoituneen kirjailijan disilluusio. Uutta on jonkinlainen herkästi tajuttu modernistinen kipinä. Elokuu kertoo yhden murtuvan miehen psyyken kautta myös perinteisen yhtenäisen elämänmuodon iltaruskosta, maaseudun musertumisen tarinan.
|
|
Tsehovilaisia ja waltarilaisia tunnelmia
Ei ole sattumaa, määrittelee Kassila itse, että hänen seuraava ohjauksensa Porin teatterissa oli Tsehovin 'Kirsikkapuisto': sen atmosfääri, puolihämärä, valon rajamaa henkisen ja kaiken muunkin oli lähellä Kassilaa samalla tavalla kuin Elokuu, jonka onnistumisen yli 30 vuotta myöhäisempi Kassilan elokuva Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988) sinetöi. Voidaan puhua rajan, marginaalin elokuvasta ja tuntemuksista: "Kesä on lopuillaan, erään miehen elämä on lopuillaan, on lauantai, raja alue työn ja vapaa ajan välillä, ilmassa on ukkosta, ja sekä kypsyminen että rappio ovat kauden olennainen osa." (Kassila).
60-luvun vaihteesta lähtien syntyivät Kassilan suosituimmat elokuvat, sarja joka liikkui iäkkään, pöyhkeän ja tahattomasti koomisen poliisihahmon ympärillä: neljä Komisario Palmu elokuvaa loivat itse asiassa aivan omaperäisen dekkariparodian lajin, jonka yhdistelmä vakavaa poliisitutkimusta ja hulvatonta parodiaa oli täysin valloittava, ei vähiten loistavien näyttelijöiden - kärjessä 20-luvulta lähtien elokuvassa vaikuttanut Joel Rinne - ansiosta.
|
|
Peter von Bagh
|
|
Tuotanto/Ura
Kiinnityksiä
1949-1955 Suomen filmiteollisuus oy:n elokuvaohjaaja 1956-1959 Fennada filmin johtaja 1955-1957 Porin teatterin johtaja 1957-1958 Helsingin kansanteatterin johtaja
Elokuvia
1949 Isäntä soittaa hanuria [Tatu Pekkarisen näytelmän pohjalta] 1953 Sininen viikko [Jarl Hemmerin novelli] 1953 Tyttö kuunsillalta [Hella Wuolijoen radiokuunnelma] 1954 Hilman päivät [Yrjö Soinin alias Agapetuksen romaani] 1955 Pastori Jussilainen [Gustaf von Numersin näytelmä] 1956 Elokuu [F. E. Sillanpään romaani] 1959 Punainen viiva [Ilmari Kiannon romaani] 1960 Komisario Palmun erehdys [Mika Waltarin romaani] 1961 Kaasua, komisario Palmu! [Mika Waltarin romaani] 1962 Tähdet kertovat,komisario Palmu [Mika Waltarin teksti] 1969 Vodkaa, komisario Palmu [Matti Kassilan ja Georg Korkmanin käsikirjoitus] 1971 Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin [Yrjö Soinin alias Agapetuksen romaani] 1979 Natalia [Arto Paasilinnan alkuperäiskäsikirjoitus] 1972 Haluan rakastaa, Peter [Aila Meriluodon romaani] 1984 Niskavuori [Hella Wuolijoen alias Juhani Tervapään näytelmien 'Niskavuoren naiset' ja 'Niskavuoren leipä' pohjalta] 1988 Ihmiselon ihanuus ja kurjuus [F. E. Sillanpään omaelämäkerrallisen romaanin pohjalta]
Kirjavinkit
Kassila, Matti: Mustaa ja valkoista. Otava, 1995. Kassila, Matti: Käsikirjoitus ja ohjaus Matti Kassila. WSOY, 2004.
Rajala, Panu: [Elokuu] Sadonkorjuun kohtalondraama. Teoksessa Suomen kansallisfilmografia 5, 1953-1956. VAPK & SEA, 1989. siv. 487-491.
Rajala, Panu: [Punainen viiva.]Luonnon ja yhteiskunnan tragedia. Teoksessa Suomen kansallisfilmografia 6, 1957-1961. VAPK & SEA, 1991. siv. 315-319
Mattila, Vesa Ville: Komisario Palmun rattoisat rikostutkimukset. Teoksessa Suomen kansallisfilmografia 6, 1957-1961. VAPK & SEA, 1991. siv. 464-468.
|
» Alkuun
|
|