Tauno Palon skaala on yhtä koko suomalaisen elokuvan kanssa: komediat, tragediat (jolla alueella hänen kykyjensä täysi mitta
kuitenkin parhaiten näkyi teatterin lavalla), melodraamat. Palo kykeni yhdistämään kevyen ja nuorekkaan charmin raskaan sarjan näyttelemiseen, joka tiivistyi lähinnä teatterissa: siellä juuri Palo näytteli ne modernin amerikkalaisen draaman painokkaat roolit, joita Arthur Millerin ja Tennessee Williamsin näytelmät säväyttävästi 50-luvun taitteessa tarjosivat.

Hyvät, pahat ja rumat: Palo oli kuin musiikki instrumentti, valmis soimaan erilaisten nuottien mukaan. Hän oli sekä äärimmäisen
ammattitaitoinen että säilytti yleensä pelkästään amatööreille ominaisen spontaniteetin ja kyvyn yllättää. Hän oli yhtä aikaa monta: romanttinen sankari, ylivoimainen ensirakastaja, loistava
musikaalitähti, patrioottisten elokuvien kiihkeä idealisti, lopulta traaginen luuseri (lähtien jo elokuvasta Vaivaisukon morsian, 1944).

Romanttisten seikkailijaroolien ikimuistettavia ovat teokset
Herra ja ylhäisyys (1944), jonka seikkailut sijoittuvat Meksikoon! ja Rosvo Roope (1949). Myöhemmin rinnalle nousivat piankin myös syvemmät, epätoivoisemmat, ihmiselämän koko kirjoa kuvastavat
luuseriroolit.

Keskeinen maalaissaaga, Niskavuori-sarja, elää valkokankaalla paljolti juuri Palon ansiosta; hän oli mukana neljässä elokuvassa
viidestä. Hänen kauttaan välittyy perusteemojen jännite: maan aihe ja mullan tuoksu, viettielämän kuohut, tapa jolla hän välittää kädessään olevan leivän tuoksun, taloudellinen vastuu, miehen ja naisen ristiriitainen suhde. Näyttelijä piirtää omakuvaansa, tuntevaa ihmistä, tekstin ja ohjauksien ohitse. Palo myös aktivoi eroottisen rekisterin silloinkin kun häveliäs perinne estivät
sen suoran esittämisen.

Suomalaisen elokuvahistorian traagista katkelmallisuutta kuvastaa se että Palon viimeinen elokuvarooli- tv-esiintymisiä seurasi vielä -
syntyi jo 1961 (Kassilan elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen): hänen kaltaisensa näyttelijät putosivat pelistä kun studioitten aikakausi päättyi.

Ansa Ikonen (1913-1989) oli Palon muistetuin valkokangaspartneri, vaikka esimerkiksi Regina Linnanheimo näytteli lähes yhtä monessa roolissa Palon kanssa. Ikonen oli Suomen ensimmäinen suuren
skaalan naispuolinen filmitähti, joka oli sanonnan parhaassa merkityksessä "kameran rakastama" kohde.

Hänen elokuvauransa alkoi sattumalta, "Vaalan löytönä" ja kiteytyi yhteisiin elokuviin Palon kanssa: urbaanin komedian avaus Vaimoke (1936), sodan kynnyksellä filmattu ja talvisodan jälkeen
näytetty eloisa musikaali SF paraati (1940) ja ennen kaikkea Kulkurin valssi, sotien aikakauden kaikkein mahtavin menestys.

Tuotanto/Ura

Teatteriura

Kaikkiaan yli 300 teatteriroolia

1927-1932 Sörnäisten Työväen Näyttämö
1932-1973 Suomen kansallisteatteri

mm.
1938 Calderón: Elämä on unta, prinssi Segismundon rooli
1945 Strindberg: Kustaa Vaasa, prinssi Erik
1947 Mika Waltari: Omena putoaa, Ventti-Ville
1948 Strindberg: Neiti Julie, kamaripalvelija Jean
1950 Tennessee Williams: Viettelysten vaunu, Stanley Kowalski
1954 Arthur Miller: Tulikoe, John Proctor
1954 Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, Juhani
1955 Tennessee Williams: Kissa kuumalla katolla, isoisä
1955,1966 Anton Tsehov: Vanja-eno, tohtori Astrov
1958 Paavo Haavikko: Paroni Münchhausen, nimiosa
1963 Georg Büchner: Dantonin kuolema, nimiosa
1973 Ilmari Turja: Särkelä itte, johtaja Julius Särkelä

Elokuvaura

Kaikkiaan 65 elokuvaroolia, mm.:

1931 Jääkärin morsian
1932 Kuisma ja Helinä
1934 Helsingin kuuluisin liikemies
1935 Kaikki rakastavat
1936 Vaimoke
1936 Mieheke
1937 Koskenlaskijan morsian
1937 Juurakon Hulda
1938 Niskavuoren naiset
1939 Jumalan tuomio
1939 Helmikuun manifesti
1940 SF-paraati
1940 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
1941 Kulkurin valssi
1941 Kaivopuiston kaunis Regina
1943 Valkoiset ruusut
1944 Herra ja Ylhäisyys
1944 Vaivaisukon morsian
1946 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä
1947 Koskenkylän laulu
1947 Pimeänpirtin hävitys
1948 Laitakaupungin laulu
1949 Rosvo-Roope
1950 Professori Masa
1950 Härmästä poikia kymmenen
1951 Tukkijoella
1952 Omena putoaa
1953 Hilja, maitotyttö
1954 Niskavuoren Aarne
1955 Isän vanha ja uusi
1955 Nukkekauppias ja kaunis Lilith
1955 Tuntematon sotilas (majuri Sarastie)
1956 Ratkaisun päivät
1956 Silmät hämärässä
1957 Risti ja liekki
1957 Kuriton sukupolvi
1957 Niskavuori taistelee
1958 Mies tältä tähdeltä
1959 Kovaa peliä Pohjolassa
1951 Tulipunainen kyyhkynen

Laulu-ura

levytti yhteensä 85 kappaletta pääosin 1930-1940 -luvuilla
mm. Hulivilipoika, Pot pot pot, Ruusu on punainen, Rosvo-Roope
1981 suosituimmista kokoomalevy Laulava sydän

Kirjavinkit

Palo, Tauno: Käsi sydämellä. Tammi 1969.

Rytkönen, Sisko: Mitäpä ei kärsitty elokuvan takia: muistoja 1930- ja
1940-luvun kotimaisista elokuvista ja esitystilanteista. Jyväskylä,
omakustanne, 2001.

Herrasmieskulkuri: Tauno Palo valkokankaalla. Kuvatoim. Kai Vase; teksti
Kimmo Laine. Suomen elokuva-arkisto/VAPK-kustannus 1994.

Tauno Palo. 14.4.1992-6.9.1992 näyttely Teatterimuseossa. Näyttelyluettelo,
Teatterimuseon julk. 1992.

Saarikoski, Tuula: Tauno Palo: kolmen sukupolven sankari. Tammi 1981.

Tauno Palo: dokumenttiohjelma. Käsikirjoitus ja ohjaus Peter von Bagh.
Yleisradio, TV 1 1981. VHS, 59 min.

Iloisia ystäviä: Asemiesiltojen ilonpitäjiä. Toimittanut Pekka Karunki.
Lehtiyhtymä 1943.